maanantai 30. elokuuta 2010

- 2-vuotis neuvola -


Käytiin Adéan kanssa neuvolassa viime viikolla. 2v-1kk-1pvä yli synttäreiden jos tarkkoja ollaan ;) No tässäpä neidin mitat:

Pituus 88cm ja Paino: 11,4kg.

Neuvolatädin kirjaamia havaintoja neidistä: Iloinen, reipas 2-vuotias. Kasvaa hyvin. Syö reippaasti itse. Nukkuun hyvin. Käy potalla itse. Hieno kehitys. Puhuu jo kolmen sanan lauseita. Hieno sanavarasto. Kaikki hyvin.

Adéa sai käynnillä näyttää taitojaan pallon heitossa ja potkussa. Piirtämisessä. Tornin rakentamisessa. Esineiden tunnistamisessa ja puheessa. Hieman ujostutti ryhtyä toimeen ja äiti äiti piti olla kokoajan lähettyvillä. Reipastui siitä sitten ja lopulta olisi halunnut jäädä vielä odotustilaan leikkimään.

Seuraavat kuvat anoppilan mökiltä:


Iskä ja koirat palasivat eilen kotiin juurikin tuolta, olivat saaneet terassin rakennettua aikalailla valmiiksi viikossa. Kyllä oltiin kaikki iloisia jälleenkohtaamisesta. Ihanaa olla taas yhdessä, koko perhe.


^ Rapuja syötiin. Kylläpä oli hyviä! Pikkuneiti oli jo silloin nukkumassa tosin.


Monenmoista puuhaa neidillä.




Huomenna
meillä on neidin kanssa vapaapäivä. Mitähän sitä keksisi?

sunnuntai 29. elokuuta 2010

- Konsti -



Paikallislehdestä bongasin tämän Konsti-lastentapahtuman. Siellä lähdettiinkin käymään neidin kanssa aamupäivästä.


Aivan mahtihuippukiva tapahtuma! Adéa pääsi kokeilemaan kaikenmoista kiinnostavaa askartelua ja puuhaa: mm. palikkapuiston rakentamista, seinämaalausta, tanssia, nukketeatteria ja vaikka ja mitä muuta.




^ Porkkana ja Pelle juonsivat tapahtumaa ja olivat neidin mielestä aluksi kovinkin pelottavia


^ Nukketeatteri, lohikäärmeitä ja kukkia neiti muistelee. Lopuksi päästiin askartelemaan itselle vielä oma lohikäärme paperista. Sen kanssa neiti onkin heilunut nyt täällä kotona "into piukeena".




Tälläisiä tapahtumia lisää kotinurkille!

Neidillä päällään Vertbaudet takki ja neule. Housut ja paita HM. Pipo Lindex. Tossut Puma.

lauantai 28. elokuuta 2010

- Villasukat on vedetty jalkaan -


Kello on nyt 7.27, lauantai huomenta. Keittiönikkunan takana oleva lämpömittari näyttää tasan 10:tä astetta ja pieni tuulen vire heiluttaa puiden oksia. Grrr. Istun villasukat jalassa. Kyllä tuolla ulkona on nyt syksy, ainakin näin aamuisin ja iltaisin. Päivisin saa vielä hämmästyä auringonlämmöstä. Näinpä meilläkin on jo syksyn ensimmäiset nuhat podettu. Pukeminen aiheuttaa jo hieman mietintää. "Milloin sen tiketin alle pitikään laittaa se fleese"-tyyliin. Kauluri ja sormikkaat on jo otettu esiin. Sekä tietenkin pipot. Syksyntakkeja pöllyytetty komerosta esiin. Syksy, ihan kiva.

Kuvassa Adéalla kokeilussa Jatalta saadut kauniit villasukat. Kiitos. Passasi niin täydellisesti vieläpä päivän-asukokonaisuuteen väreiltään!



Työaamu-tyttöjenilta, tämän päivän ääripäät. Kumpikin käy, kivaa!

tiistai 24. elokuuta 2010

- Erilainen viikko -


Minulla ja Adéalla siis. Ja iskällä ja koirilla myös. Me kotona ja ne mökillä. Anoppilan mökille rakennetaan uutta terassia iskän ja Adéan kummisedän toimesta joten erillään olemme tämän viikon.


Täällä kotipuolessa arki käy kuin muutoinkin. Mitä nyt Fammu hakee neidin hoidosta joka onkin neidin mielestä kivaa selvästi. Fammusta puhutaan kovin aamulla kun hoitoon lähdetään, -Fammu hakee sitten- neiti tuumaa monta kertaa automatkalla hoitoon.



Nämä kuvat ovat jokin aika sitten jo otettuja kun vierailimme Erikan luona saaristossa. Ihanaiset russet!

perjantai 20. elokuuta 2010

- Kesän viimeinen -


Minun pitäisi tehdä kaikkea muuta kuin istua tässä koneella. Pakata esim yhden yön mökkireissua varten. Muut menivät jo tänään, minulla on töitä huomenna. Huomenna siis tiedossa pienimuotoiset rapujuhlat mökillä. Ensimmäiset.


^ Näissä kuvissa ollaan Lappvikin kylän uimarannalla. Pari viikkoa sitten. Päivä oli tavattoman kuuma (hikinen) mutta puolipilvinen. Kuvissa meri näyttää jotenkin todella kylmältä, ei oikeasti niin paha ollut. Uitiin ja polskuteltiin.




Kesän viimeiset hiekkarantakakut? Aikalailla.



perjantai 13. elokuuta 2010

- Karavaanarielämää ja Zoolandian elämyksiä -





Yksi
meidän kesän kohokohdista oli reissu Mummun ja Mofan kanssa Lietoon Zoolandiaan.

Samalla reissulla Adéa pääsi tutustumaan karavaanarielämään ja oikein kivasti kaikki sujuikin. Minulle tyypilliseen tapaan ennakkoon jo jännitin esim. että miten Adéan saa siellä nukkumaan. "Normaali" sänkyyn kun piti laittaa unia etsimään. No tulipahan taas turhaan vaivattua päätään niilläkin pohdinnoilla. Neiti pysyi hienosti pedissään aina nukkumaan mennessä, ei kertaakaan kammennut pois vaan lörpötteli usein itsekseen hetken ja sitten jo simahti. Päivät olivatkin täynnä uutta ja ihmeellistä, toki voipi olla osuutta asiaan.




^ Mummu, Mofa ja Adéa Zoolandian porteilla.


^ Poni otti meidät ensimmäisenä eläimenä vastaan ja olipas jännää neidin mielestä nähdä noin iso eläin aivan nenän edessä!


Sisätiloistakin löytyi kivaa ja mukavaa puuhaa perheen pienimmille. Pallomeri, kiipeilylinna, pomppuhuone ja kyläkauppa. Tuolla Adéa viihtyikin mainiosti.




Ja eläimiähän Zoolandiassa oli vaikka ja kuinka ihmeteltäväksi. Oli käärmeistä hirviin, isoa ja pientä meniää. Vaihtelevasti kiinnostivat neitiä.



Kaikki puistopuuhat olivat kyllä pop ja olisipa neiti halunnut mennä ja laskea suuremmastakin liukumäestä mutta lupaa ei heltinyt vielä tällä reissulla. No, keltainen liuku laskettiinkin hyvin perusteellisesti monen monta kertaa.



^ Hirvi nähtiin näinkin läheltä. Iso eläin!


^ Lounasta syötiin Zoolandian omassa ravintolassa. Ruokavaihtoehtoja oli kivasti tarjolla seisovassapöydässä. Adéa oli oikein reipas ruokailija ja jälkiruuaksi olikin mahtavaa saada vesimeloonia.


Ja meno jatkuu!


^ Tämä pikkujuna oli ensi alkuun näinkin pelottava...


...mutta heti kun juna oli päässyt liikkeelle niin ensimmäisen kurvin jälkeen oli jo ilme kasvoilla muuttunut innostuneen tarkaksi.


^ Ihan vain muutama kerta junalla matkustettiinkin sitten...


^ Vanhemmille lapsille tarkoitettua pomppulinnaa saattoi mennä hieman tutkiskelemaan kun sai olla yksikseen. Jospa yhdellä sormella saisi tuon möhkäleen liikkeelle?

Kaikenkaikkiaan tykkäsin Zoolandiasta kovastikkin. Siellä oli tarpeeksi tekemistä ja katseltavaa jo 2-vuotiaalle. Eläimiin ei vielä selvästikkään jaksanut meidän neiti kovinkaan keskittyä kun oli kiire aina eteenpäin. Isot eläimet kuitenkin olivat parempia kuin pienemmät ja käärmeet ja liskot eivät sitten varsinkaan pysäyttäneet neitiä luokseen katselemaan. 4-tuntia kului kuitenkin helposti neidin kanssa mentäessä paikasta toiseen. Suosittelen paikkaa muillekkin!


Ja
takaisin Salakallion "asuntovaunukylään", Saloon. Olipahan kokemus tämäkin neidille. Kyllä tuon reissun jälkeen voi helposti laittaa neidin Mummun ja Mofan matkaan kohti uusia seikkailuja tuoreena pikku karavaanarina!


Kiitämme Mummua ja Mofaa mukavasta reissusta!

sunnuntai 8. elokuuta 2010

- Meille Kiitos -


Huh, sainpas pari syys ihanuutta Adéalle ellokselta. Kuvat sieltä.


^ Söpöinen neuletakki. Sopii mihin vain.


^ Uuh miten ihana neulepaita! Ostoskoriin päätyi ruskea ja vanharoosa.


^ Tämä neulemekkonen oli myös pakko saada, niin suloinen. Ihanaa ruskeaa ja vaaleanpunaista yhdessä. Kauniit yksityiskohdatkin vielä.




^ Nämä Vertbaudetin sukkikset on hyväksi todettu joten niitä myös pari satsia matkaa neidille.

Tämä viikko on ollut mielenkiintoinen! Uusi työ, uudet työkaverit ja kaikki uusi tieto ja opastus on täyttänyt pääni! Hieman sekaisuutta ilmassa mutta pikkuhiljakseen kaikki kyllä loksahtaa paikoilleen. Niin kivaa päästä oppimaan uutta ja saada mielenkiintoisia haasteita vastaansa.

Työ- ja kotiarki ovat nyt siis kohdanneet kunnolla ja hieman kyllä ahdistaa. Aika tuntuu kovin vähäiseltä iltasin kun töistä tullessa pitää ensitöikseen istua ruokapöytään, käydä mahdollisesti kaupassa, seurustella/leikkiä neidin kanssa ja vieläpä ulkoilluttaa koirat. Puuh. Hässäkkää. Ilta myöhäisellä onkin niin ihanaa painaa päänsä tyynyyn. Kai tähän tottuu ja varmasti aamujen lähdöt ja iltojen touhut saavat jokin ajan päästä oman "kaavansa" jonka mukaan kaikki hoituu mallikkaasti... Pää-asia on kuitenkin se että Adéa jää hoitotädilleen mielellään ja kun minä kotiin saavun niin aina vastaan juoksee iloinen tyttö äitiä hihkuen.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

- Rusettifarkut -


Hyvää sunnuntai huomenta!

Olen ollut yksin kotona koko viikonlopun! Hyvin harvinaista herkkua tämä tälläinen. Oscu ja Adéa lähtivät mökkeilemään Tammisaaren saaristoon perjantaina ja koirat ovat olleet koko menneen viikon Kemiön saaristossa Fammun ja Onkkelin matkassa mökkeillen. Kivaa saada välillä olla ihan rauhassakin kotona mutta enimmäkseen on ollut yksinäinen olo kun esim. kotiin tullessa ei kukaan juoksekkaan vastaan innokkaasti nuuskuttaen taikka äitiä iloiten huutaen. Ihan ikävä on koko konkkaronkkaa jo. Minulla oli siis töitä eilen joten jäin kotiin. Kohta puolin lähden minäkin käymään mökillä ja sitten sieltä kotiin suunnatessamme haemme koirat. Perhe koossa siis taas iltapäivemmällä!

Viime postauksen kommenttilootassa Sini ja Wiltsu kyselivät noista HM:n rusettifarkkujen koosta. Minäpä nappasin kuvan jossa vertasin niitä Lindexin ja Name Itin farkkuleggareihin. Kaikki koossa 86cm, malli tosin lötkömpi HM:n farkuissa. Rusettifarkut olivat suurimmat joka "suunnalta". Lisäksi niissä on korkea vyötärö/haaraväli. Noin 4cm ero matalimpaan Lindexin malliin. Eli yhteenvetona rusettifarkuista = reiluhkot. Ovat ainakin erinomaiset vaipallisella lapsella! Ja noissa ei ole säätövaraa vyötäröllä josta taisinkin mainita jo edellisessä postauksessa. Adéa on hoikka tyttö joten katsotaan miten istuu hälle, ilman vaippaa kun viilettää kaiken lisäksi.



Minulla oli eilen viimeinen työpäivä lastenvaatteiden parissa. Kovasti olen oppinut vaatteiden huollosta, kokomerkinnöistä, materiaaleista sekä käyttöominaisuuksista uutta. Ja on ollut tosi mielenkiintoista palvella lapsiperheitä.

Maanantaina minulla alkaakin sitten ihan uudet työkuviot, vaateiden parissa pysyn tosin joten jollakin tapaa helppo siirtymä. Hieman jännittää toki mutta enemminkin olen innoissani. Uusi työpaikkani on minulle entuudestaan jo kovin tuttu paikka ja "tunnen" siellä työskenteleviä ihmisiä joten kovin innoissani odotan jo uutta viikon alkua.

Minun uudet työkuviot tuovat muutosta myös Adéan hoitopäiviin. 10 hoitopäivää kk muuttuu nyt sitten "jokapäivähoidoksi". Onneksi neiti saa kuitenkin mennä saman hoitotädin luokse missä on ollut tähänkin asti. Samat pikkuystävät ja sama ympäristö auttavat asiaa paljon!

Ensimmäisestä, täydestä, työkuukaudesta odotan ehkäpä raskasta ja väsynyttä oloa, enimmäkseen minun kohdalla siis. Olen ollut yli kaksi vuotta kotona joten työ- ja kotiarjen sovittaminen yhteen voi kyllä löydä kasvoille ensi alkuun? ...Tai sitten ei, taidan pohtia sitä liikaa....