tiistai 30. elokuuta 2011

- Ciraf + House -



Meillä sanoi modeemi irti sopimuksensa. Pari päivää yritettiin saada siihen eloa mutta eihän se enään meitin kanssa jaksanut. Muutaman päivän nettipimento oli ehkä ihan paikallaan mutta kylläpä sitä silloin huomaa miten sitä onkaan kiinni juuri esim blogeissa. No, nyt on pelit ja vahkeet taas kunnossa.


Pyörähdys Prismassa ja silmiini osui tämä tosi kiva Ciraf merkin rusettifleece. Ihana ja pehmoinen. Näitä oli kahta väriä, tämä ja valkopohjainen. Neidille ehdottomasti tämä utuinen lila, tykkään. Muutenkin merkiltä löytyy aina silloin tällöin tosi kivoja juttuja ja hinta ei ole mikään hirmuinen.



Toinen Prismasta löytyvä kiva merkki on House. Viime kerralla tarttui mukaan muutamat legginssit vaaleanpunaisina (tuotelapun alta näkyy väriä). Olenpa huomannut että kauniin vaaleanpunaisia legginssejä ei ihan joka paikasta löydä ja nyt osui ja upposi. Neidille pystyin jopa ottamaan koon 98cm sillä ovat kapeat.

Tuossa yläkuvassa näkyy myös aiemmin kesällä ostamani collegepaidat neidille. Aivan supersuloisen väriset nekin, juuri oikean sävyiset vaaleanpunaiset. Näitä katselin hieman myöhemmin uudelleenkin mutta silloin oli jo viimeiset koot alatangolla joten äkkiä menivät kaupaksi.


Yhdet kivat farkkucapritkin neidille löytyi tässä taannoin kirpputorilta. Hymyillyttää usein siinä vaiheessa kun katsoo kokolappua ja se näyttää esim. 62cm. Niinkuin näissäkin. 2€ pulitin näistä ja nyt loppukesään (vai pitääkö jo sanoa että alku syksyyn) ovat aivan mainiot. Muutenkin olen yrittänyt muistaa käyttää neidillä nyt capreja kun on vielä mahdollista. Kesällä kun tuntui mekot, hameet ja shortsit olleen ne käytetyimmät vaatteet. Aamuthan on nyt vilposia jo mutta päivisin mittarinlukemat kohoaakin usein vielä tosi lämpimiin lukemiin joten vielä voi kesägarderoobia pidellä osittain esillä. Ihanaa aikaa.



maanantai 22. elokuuta 2011

- Mökillä -




Ihanaa irtiottoa arjesta. Viikonloppu mökillä. Niin tarpeellista.





















lauantai 20. elokuuta 2011

- Seisomalauta -


Muistatteko vielä kun pohdin eri vaihtoehtoja jotka voisivat helpottaa meitin konkkaronkan ulkoilua?
Jos ei tule mieleen niin kurkista -tänne-

Parisen viikkoa ollaan nyt sitten testailtu Emman Junior Bear seisomalautaa! Hieman yllätyin itsekkin että tämä valikoitui loppujenlopuksi meille, sillä olin luullut että tälläisen kanssa liikkuminen on vaikeaa.

Sisarusrattaat jäi monen pohdinnan ja järkeilyn myötä pois ajatuksista. Tultiin siihen lopputulokseen että niille tulee turhan vähän käyttöä jotta kannattaisi ostaa. Adéa kävelee kuitenkin jo mielellään ja jaksaa myös reippaasti. Mitä nyt matkanteko tosiaan on silloin hitaanpaa. Varsinkin neidin hoitopäivinä pyrin viemään hänet kävellen hoitoon ja aamuisin ei ole liiaksi aikaa tepasteluun niin jotain oli keksittävä.

Toinen vaihtoehtohan minulla oli Manducan rintareppu. Mutta ajatus siitä että kannan ensin poikasen menomatkan repussa, Adéan istuessa vaunuissa, ei innostanut. Vaunuihin olisi kuitenkin pitänyt saada kantokassi jotenkin mukaan kotiintulomatkaa varten jotta poikasen olisi saanut sitten siirrettyä siihen. Turhaa siirtelyä kun toinen voisi nukkua vaunuissa rauhassa matkanteot...

Kolmatta vaihtoehtoa piti sitten lähteä katsastamaan lähimpään Prismaan ja kylläpä kyllä seisomalauta muutti meille siltä reissulta. 


Adéa on todella innoissaan uudesta menopelistään. Seisoo siinä mielellään ja matkanteko sujuu hyvin. Kyllähän vaunuja työnnellessä saa nykyään hieman peppu pitkällä ja kädet suorina lykkiä mutta olen kyllä positiivisesti yllättynyt että aikas helposti mennään. Kaiken lisäksi lauta kulkee todella hyvin mukana kääntyvien pyöriensä ansiosta. Katureunusten ylityskin sujuu mallikkaasti vaikka neiti seisoisikin kyydissä.

Alamäessä sitä joutuu kyllä kulkemaan melkeinpä vaunujen vierellä, muuten olisi kyllä varpaat koko ajan lautaa potkimassa. Pienessä ylämäessä onkin sitten kaikista paras työnnellä kun vaunut kulkevat hieman normaalia edempänä. Rankemmat ylämäet meneekin sitten muuten kuntoillessa. Adéa painaa nyt 13kg ja kyllähän siinä hiki otsalle nousee jos hänet siinä kyydissä pitää mäkeä ylöspäin tarpoessa! Koirat voisikin toimia pienenä vetoapuna ;)


Tätä Junior Bear lautaa mainostetaan moniin vaunuihin sopivaksi. Näihin meidän, Gesslein F6-Fi, vaunuihin tämä on aivan täsmälleen sopiva. Jos rengasakselin väli olisi milliäkään kapoisampi niin ei sopisi. Kiinnityksessä olevat vivut vaan saatiin taittaa auki kokonaan jotta laudan saa myös käännettyä pystyyn kun ei ole käytössä. Oli pakko keksiä joku ratkaisu siihen koska meillä ei pidetä melkeinpä maata laahaavaa tavarakoria paikoillaan jonne sen muuten ehkä voisi nostaa. Laitoin kumilangoista lenksut tuohon jalkatukeen ja niinpä pysyy lauta poissa tieltä.



^ Keksittiin Adéan kanssa että laudalla voi myös istua! Jos ei jaksa kävellä taikka edes seistä laudalla niin ei muuta kuin jalat suoriksi rengasakselin päälle ja niin jatkuu matkan teko reippaasti näinkin. Aika usein istuskeleekin tuossa tyytyväisen näköisenä. Taitaa olla vähän jännä juttu vielä näin alkuun.



Näin meillä siis mennään nykyään, ihan hyvä kapistus tuo on ja luulenpa että tämä tulee olemaan käytössä aika lailla pidempään kuin mitä rattaat olisivat olleet. Tyytyväinen valintaan.


perjantai 19. elokuuta 2011

- Vertbaudet/ellos, poikaselle -



Edellisessä postissa oli elloksen suosikit meitin neidille ja tähän olenkin koonnut sitten poikaselle löytyneet.

Todella kivoja juttuja poikavauvoillekkin löytyy!

Mitkään näistä ei (vielä) ole tulossa meille mutta kuten neidinkin suosikkien kohdalla, niin näistäkin voisin ottaa jokaikisen vaikka heti jos rahapussukka sen sallisi.

Kaikki kuvat ellos, klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi







Ps. Meillä on tässä parin viikon ajan testailtu yhtä uutta hankintaa, siitä seuraavaksi!


torstai 18. elokuuta 2011

- Vertbaudet, neidille -


Selailin elloksen sivuja ja eritoten Vertbaudetin tarjontaa. Tykkään merkin lastenvaatteista ja hinta/laatusuhde on näissä kohdillaan.

Ihania syys-uutuuksia olikin vaikka ja mitä! Väreissä näkyy paljon murrettuja sävyjä. Harmaata, v.punaista, beigeä ja luonnonvaleaa. Poimin tähän joitakin omia suosikkeja neidille. Ja mainittakoon että vain muutama näistä siirtyi tällä kertaan ostoskoriin. Kaikki ottaisin mielelläni mutta täytyyhän sitä seuraavaankin tilaukseen jättää jotain ;)

Kaikki kuvat ellos, klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi.

 





^ Tuo ylläoleva fleecehaalari näyttää aikas täydelliseltä. Kuvan perusteella väri on kaunis vanha Roosa, löytyy pilkkuja ja sydämenmuotoiset polvivahvisteet. Söpis! Samaa löytyi myös pienemmille neidoille jalkaterällisenä.

Poikaselle löytyi myös muutamia suosikkeja, niistä oma postinsa tulossa!