Heippa kaikille, täällä sitä ollaan kyllä, vaikka hiljaista onkin pidellyt.
Kello näyttää jo 23.09, poikanen on juuri syönyt ja saikin unesta heti kiinni makoisasti tuhisten tuolla pedissään. Minunkin olisi nyt viisainta mennä nukkumaan sillä seuraava herätys on siinä kahden aikaan. Se on minun yön ruokintavuoro ja välillä sitä on kyllä niin horroksessa että hyvä kun silmät auki saa. Tiedät varmaan sen tunteen kun on juuri nukahtanut kunnolla ja sitten joku herättää. Ihan pihalla hetken. Isukille osuu sopivasti sitten siitä seuraava vuoro kun heräilee töihin samoihin aikoihin. Kolmen tunnin rytmillä mennään siis aikalailla. Onneksi pikkumies nukahtaa näiden välillä aina mukavasti uudelleen eikä öisin ole tarvinnut turhia "kukkua".
Ajattelin tässä muistella poikasen syntymäpäivää lyhykäisesti, kiva hieman miettiä sitä päivää ja kirjata ylös tapahtumia.
To 9.6 menimme Jorvin äitipolille kontrolliin ensimmäistä kertaa. Olin saanut ajan sinne edellisenä päivänä. Olo oli superjännittynyt mutta päällimmäisenä oli toive siitä että pitäisivät minut vaan siellä ja laittaisivat synnytyksen käyntiin. Oli korkeaa verenpainetta, kalkkista istukkaa, vauva ei ollut kasvanut ja mitä vielä... No niin siinä sitten kävikin ja siinä vaiheessa kun lääkäri sen ääneen sanoi niin minulla heitti kyllä kaikki tunteet kuperkeikkaa mielessä sillä hetkellä. Siis ihanko totta? Ai kamala, apua. Hyvä juttu, ihanaa. Huippua.
Heti ryhtyivät toimeen äitipolilla, vauvan sydänkäyrää seurattiin ja minulle asetettiin katetri ballonkineen kypsyttelemään kohdunsuuta. Sieltä sitten siirsivät 7-kerrokseen synnyttäneiden osastolle odottelemaan ballonkin irtoamista. Tuossa alla hieman netistä napattua tietoa tästä ballonki-käynnistyksestä.
Ballonki-laajennussta käytetään ensisijaisesti, jos aiempi synnytystapa on ollut keisarileikkaus. Lääkäri ohjaa katetrin vauvan pään ja kohdunsuun väliin ja katetrin ballonki täytetään fysiologisella keittosuolaliuoksella ( 50 ml ).
Katetri teipataan äidin reiteen ja sitä vedetään 1-2 kertaa tunnissa. Tällä tavalla pyritään kypsyttelemään kohdunsuuta mahdollista kalvojen puhkaisua varten. Synnyttäjä voi mennä myös kotiin katetrin kanssa, jolloin katetriin ei kohdisteta vetoa. Jokainen tapaus arvioidaan erikseen.
Pe 10.6 alkoi ihan mukavasti, yön aikana ei ollut tapahtunut vielä mitään ballonkin suhteen ja ihan normi seurantaa verenpaineen ja vauvan sydänkäyrän kanssa tehtiin. Jonkin verran oli supistuksia, enimmäkseen kivuttomia, jotka ei häirinnyt mitenkään. Sama lääkäri joka minulla oli ollut to äitipolilla sattui olemaan kierrolla osastolla pe, olikin mukavaa saada asioida saman lääkärin kanssa. Kurkistus alas ja hups, sieltähän se irtosi se ballonki siinä 11 aikoihin aamupäivästä. Eli siinä vaiheessa kohdunsuu oli auki n.3cm. Eipä muuta kuin päivää/aikaa kuluttamaan. Kehoittivat liikkumaan ja lähdettiinkin kävelylle ja siitäpä ne kivuliaat ja säännölliset supistukset sitten alkoi.
Synnytysosastolle lähdettiin sitten jossakin vaiheessa, 13.30-14, ja kalvot puhkaistiin hieman yli kaksi iltapäivällä. Supistuksia, ilokaasua, supistuksia, ilokaasua. Jaa-a, ei minulle ainakaan ollut apua tuosta kaasuttelusta lainkaan, ei tullut ilohiprakkaa eikä pahaa oloa. Kummastakin olotilasta olin lukenut/kuullut ennakkoon. Välillä kätilö kurkisti kohdunsuun tilannetta vain todetakseen aina että 3cm auki. Dääm. Tippaa kehiin ja supistukset tihenivät ja voimistuivat. Olo oli kivusta johtuen aika "vetelä" ja olinkin aika väsähtänyt. Pystyin vain sängyllä kyljelläni vastaanottamaan supistukset ja jossakin vaiheessa kätilö tarjosi sokeriliuosta suoneen ja siitä olokin hieman parani. No, sitten alkoi kivun sietokyky täyttymään ja piti alkaa miettimään seuraavaa lievitystä. Lääkäriä paikalle ja piikkiä kohdunsuulle, parakervikaali puudutusta kehiin kiitos! Tämäpä otti ja tehosi toispuoleisesti kohdunsuulla ja supistukset siis helpottuivat puoliksi. Kovin pitkää iloa noista puudutteista ei ollut ja seuraavaksi olin jo pyytämässä epiduraalia. Kohdunsuu oli vieläkin vain sen 3cm auki ja kätilö saikin keskustella lääkärin kanssa josko sitä vielä kannattaa antaa kun saattaa pitkittää vain koko synnytystä. Olo oli aika lohduton siinä vaiheessa. Ajattelin että tässä menee ikä ja terveys ennenkuin päästään ponnistamaan asti!
Kerrottakoon muuten tähän väliin että kultarakkaani vietti koko minun "kärvistely aikani" mukavasti viereisellä divaanilla päikkäreitä vetäen, musiikki korvissa pauhaten. Täysin tietämättömänä käyneistä lääkäreistä sun muista. *HahHahHaa* ja se oli täysin OK! En nimittäin sietänyt mitään paijailuja taikka kädestä pitelyä. Epiduraalin aikaan taisi sitten heräillä ja sen jälkeen ei sitten nukuttukaan.
Eli sain sitten epiduraalin, luojan kiitos!, ja sen jälkeen sain nauttia ehkä noin puolisentuntia suhteellisen mukavasta olosta. Siitä supistukset kuitenkin taas voimistui yllättävän äkkiä ja voimakkaasti ja olinkin taas anomassa hieman hämilläni lisää puudutetta kätilöltä. Mutta kappas vaan sen puolentunnin aikana olikin kohdunsuu avautunut täysin ponnistusvalmiiksi! Kätilö siinä sitten ilmoitteli vaan että nyt ei enään mitään puudutteita lisäillä vaan nyt saat ponnistaa vauvan maailmaan. Hieman oli epätodellinen olo siinä vaiheessa. Mutta eipä siinä auttanut kauvaa ihmetellä kun jo seuraava supistus tuli ja ei kuin ponnistamaan.
20minuuttia siitä niin meidän pieni poikanen olikin jo maailmassa! Voi KultaPieni ihan uskomatonta. Se hetki oli jotain aivan ihmeellistä kun vauva syntyi. Iloa, itkua, hämmennystä, rakkautta, huolta, helpotusta ja vaikka ja mitä samaan aikaan. Kun tuon pienen nyytin sitten sai hetimiten tuohon rinnanpäälle niin pystyi huokaisemaan ja rauhoittumaan. Sai katsoa ja koskea, ihmetellä ja ihastella. Siinä hän nyt oli. Meidän poika, toinen lapsemme. Mikään ei olisi voinut olla paremmin sillä hetkellä.
^ Poikanen: klo19.40, 2775g, 48cm
Sairaalassa oltiin neljä päivää syntymän jälkeen. Poikasen painonnousua seurailtiin, sokeriarvoja tarkkailtiin ja imetyksen käynnistyksessä auteltiin. Tiistaina 14.6 päästiin sitten vihdoin kotiutumaan. Tuntui niin ihanalta pukea vauvalle omat vaatteet ja "pakata" autoistuimeen ja suunnata kohti kotia sekä toista kullannuppua, Adéaa. Neiti tuntui heti niin isolta tytöltä, kuin olisi ehtinyt kasvamaan valtavasti muutamassa päivässä. Oli heti minussa kiinni ja selvästi oli kaivannut sentään vähän vaikka hauskaa olikin ollut mummun, fammun ja muorin hoivissa. Oli ihanaa olla kotona taas. Koko perhe.
