Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1-vuotta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1-vuotta. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. syyskuuta 2012

- Päiväunet -


Meillä nukkuu päiväuniaan vielä niin 4- kuin 1-vuotiaskin. Melkein joka päivä kumpikin.
Välillä jää neidin voimaunet ottamatta ja suht hyvin kyllä jaksaa iltaan asti.
Mutta kyllä sen eron huomaa mielialassa iltaa kohden mentäessä,
hyvätuulisuus muuttuu oikutteluksi ja känkäksi.

Poikasen päiväuniaikaan on nyt haettu uutta rytmiä hoidon ja minun osa-aikatyöni alettua.
Aika usein meillä heräillään siinä 7.00 aikoihin.
(Ensi kuusta lähtien kun kokopäivätyöni alkaa niin varmasti 6.30)
Ja ennen tuo saikin mennä ekoille päikkäreilleen siinä 10 aikaan.
Kyllähän sen huomaa että väsy jo siihen aikaan tulee mutta jos vain puuhaa riittää niin uniaikaa
saa nykyään venytettyä sinne 11 jopa 12 paikkeille.
Hoitopäivinä päikkärit alkaa siinä 11.30 suurinpiirtein joten ollaan pyritty nyt noudattamaan samaa kaavaa kotonakin. Pari tuntia nukkuu sitten ja loppuilta olisi tarkoitus olla hereillä yöunille menoon saakka.
Aika usein neidiltä jää hoitopäivinä unet ottamatta kun hälle tuo aika on liian aikainen. Mutta siellä on tapana että huilia kyllä pitää ja se onkin ihan hyvä. Kotona vapaapäivinä neiti menee nukkumaan siinä klo.13 ja nukkuu ainakin 1- helposti 2:kin tuntia.

Yleensä kun töistä tulen kotiin, siinä viiden jälkeen, niin vastassa on aika usein väsynyt kitisevä poikanen.
Meillä siis isämies hakee lapset töidensä jälkeen ja hetkeä myöhemmin minä tulen kotiin.
Välillä poikasta auttaa pieni lepohetki maitopullon kanssa ja välillä on nukahtanutkin hetkeksi.
Ennen poikasen sai laittaa toisille päikkäreille siinä iltapäivällä kahden aikaan.
Onhan se pitkä aika, reilu kuusituntia, olla hereillä iltaan!
Yöunille käypi hän sitten viimeistään 20.00. Neiti 21 aikaan.


Pieni herättelemässä isompaa ♥


Nykyään meillä nukkuu, niitä päikkäreitään siis, poikanen omassa sängyssään
ja neiti saa mennä meitin vanhempien sänkyyn.
Aéon on välillä kovinkin herkkä heräämään, näin päivisin, eikä sitten kovin mielellään enään herättyään päätään tyynyyn paina joten saapi näin ollen nukkua täysin rauhassa kunnon unet.

Meillä muuten molemmat nukkuvat rievun (harson) kanssa. Neidillä on yleensä myös unikaverina joku pehmolelu mutta tuo riepu on tärkeä kummallekkin. Tuttia Aéonilla ei ole ollut kuukausiin enään käytössä. Olisikohan ollut siinä puolenvuoden iässä...(?) kun hälle iski ensimmäinen kunnon nuha jolloin tutin käyttö jäi tukkoisen nenän takia kokonaan, eikä sitä sitten enään otettukaan käyttöön.
Adéalla jäi tutti pois hänen ollessaan siinä 2v2kk iässä kun totesi olevansa jo iso tyttö.
Katsotaan miten rievusta osataan luopua.

Minkä ikäiset teillä nukkuvat päiväunia?


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

- Kohta se alkaa kunnolla, Arki nimittäin -


Viime viikko on mennyt kuulkaahan hujauksessa!
Meitin arki on muuttunut, neidin lisäksi nyt myös poikanen on 10pvä/kk hoidossa.
Ja minä töissä!


Viime viikolla käytiin ma ja ti tutustumassa hoitotädin luona.
Neidillehän täti on jo tuttu ja turvallinen, on ollut siellä koko hoitoaikansa, poikanen on toki ohimennen häntä tähän asti tavannut mutta nyt päästiin kunnolla tutustumaan ja leikkimään hänen luokse.
Niin kuin arvasin, Aéon soljahti ympäristöön ja leikkeihin mukaan kuin olisi aina ollut osa jengiä.
Lapsia tuolla on yhteensä nyt 5 joista tosiaan meitin käy sen 10pvä/kk ja yksi toinen tyttö 15pvä/kk.
Iältään lapset on, tytöt, 5, 4 ja 3 vuotta ja sitten samanikäinen poika kuin Aéon (mahtavaa). 
Adéan läsnäolo varmasti osaltaan helpottaa tätä alkua suurestikin mutta sanoisinpa että Aéon on luonteeltaan kyllä hyvin utelias ja avoin kaikelle uudelle. Ja iältään, 1v3kk, myös aika passeli aloittamaan hoidon.
Neiti oli aikoinaan hoitoon mennessään 1v8kk ja alku meni hänellä myös todella hyvin.
Pientä takapakkia muistan tulleen jossakin kohtaan ja välillä oli itkuista aamua.
Mutta kaikinpuolin neidinkin alku meni silloin hyvin ja helposti.

Eli kaksi päivää tutustuttiin ja sitten viime viikon ke oli sitten totuuden hetki kun poikanenkin jäi ensimmäistä kertaa koko päiväksi hoitoon minun lähtiessä pitkästä aikaan töihin.
Reilu vuosi (1v5kk) tässä meni kotosalla ollessa.
Hyvin oli mennyt ensimäinen päivä ja hienosti oli osannut poikanen käyttäytyä.
Sisko oli kuulemma ollut välillä hieman liiankin innokas hoitoapulainen mutta ihmekkös tuo kun pikkuveikkasta pitää huolta pitää.
Toinen päivä oli mukaillut täysin ensimmäistä. Kyllä ne pärjää nuo pienet ♥

Itse olen tosiaan aloittanut nyt osa-aikatyön lastenvaatteita ja leluja myyvässä liikkeessä.
Teen kahta päivää viikossa ja tämä onkin oikein mukava tapa palailla takaisin työelämään.
Noo, heti toisena työpäivänäni sain tosin ilmoittaa pomolleni että hei....
olenkin saanut nyt "jokapäivätyön" lokakuusta lähtien!
Ei vitsit että oli epätodellinen tilanne, onneksi olimme puhuneet tästä "jokapäivätyön" löytymisen mahdollisuudesta jo silloin kun suunnittelimme vasta tätä tämän hetkisen osa-aikatyöni aloittamista.
Juupa juu, eli lokakuusta alkaa sitten se todellinen arjen kanssa puurtaminen
lasten, kodin ja työn tasapainottelun kanssa!
Samaan aikaan innoissaan ja haikeana. Varmasti monelle oikein tuttu tunne.
Hieman jännitystä tähän tuo nyt se että lasten hoitopaikan säilymisestä ennallaan ei ole takeita.
Katsotaan miten käypi.

Ja niin kuin toisesta kuvasta näkyy, täällä on ajatukset seikkailleet myös lasten syksyn ja talvenkin
ulkovaatteissa... Joskohan sitä saisi kohta puolin teille vilautettua jo syksyyn tehtyjä valintoja.
Kovin montaa uutta juttua ei ole näyttää sillä yllätyksekseni viime keväiset kaksi vk-haalaria mahtuvat erittäin hyvin vieläkin! Mutta muutama kiva "uutuus" mahtuu mukaan.
Ja nämäkin siis poikaselle.
Talviasut sitten... niitä katsellaan lähempänä niitä ensipakkasia ;)

Blogini on saanut myös ilahduttavan tunnustuksen Pink Dreams-blogista!
Kiitän tästä suuresti, sai hymyn huulille.


perjantai 24. elokuuta 2012

- Helge(n) -


Ihanaa, viikonloppu. Vaikka sitä tässä kotiäitinä onkin niin kyllä niitä vaan odottaa.
Silloin meillä on isämies myös vapaalla ja yhdessä on kiva olla.
Ihan vain vaikka aloittaa aamupäivä yhdessä ulkoillen, kahvilla käyden tai olemalla vain.


Joku aika sitten ostin Aéonille söpöisen hirvipaidan, eli helgepaidan. Oli sievoisessa alessa joten tokihan se meille kotiutua sai. Kokona 86cm ja kasvunvaraa on kivasti joten saamme nauttia tästä vielä pitkään.


Aéonhan sai 1-vuotis synttärilahjaksi meiltä tämän Pukyn Wutsch menopelin.
Ajattelin pikaisesti kertoa sen käyttökokemuksista hieman.

Ikäsuositushan tälle on yli 1,5v (-3v) tai sitten pituutta saisi olla 80cm.
Pakko myöntää että meillä ei täyttynyt kumpikaan kun tämä käyttöön otettiin.
Aéon oli 1-vuotiaana 78,4cm mutta mainiosti pystyi jo potkuttelemaan tämän kanssa.
Ensin mentiin takaperin peruuttaen mutta aika äkkiä keksi että eteenkinpäin pääsee hieman tekniikkaa muuttamalla. Ja siitä lähtien se onkin ollut menoa ja iloa!

Tässä Wutschissa on hieman keikkuva tuo etuosa joten sen kanssa sai olla hieman tarkkana ensi alkuun.
Ehkä juuri sen takia ikäsuositus on tuo 1,5v koska tämä tarjoaa hieman enemmän haastetta tasapainon kanssa kuin toinen nelipyöräinen malli Pukylino.
Hyvin äkkiä Aéon on tähänkin ominaisuuteen tottunut eikä se pitkään menoa hidastanut.
Välillä jos on hieman liian kiire hypätä kyytiin ja akseli keikahtaa niin mukkelismakkelin mennään mutta ei se mitää. Ylös ja kyytiin!
Tässä on isot kumiset pyörät jotka antaa sentään tukea joten ei tuolla siis helposti kaatuile sentään.
Mukavan hiljainen muutenkin juuri noiden renkaiden ansiosta.

Aéon tykkää menopelistään tosi paljon, tällä huristellaan joka päivä monet kerrat
ja kylläpä tämän kyydissä viihtyy myös neitinen vaikka onkin jo 4-vuotias.
Aika usein meillä onkin täällä rallikisat käynnissä jolloin toinen pyrhältää menemään tämän kanssa ja toinen Plaston auton kyydissä. Silloin saapi pysytellä poissa ajoväylältä jollei halua varpaitaan survottavan...

Summasumarum vai miten se nyt oli...
Hyvä hankinta! 


- Mukavaa Viikonloppua sinulle -

torstai 14. kesäkuuta 2012

- 1-vuotiaan juhlapäivä -


Vielä tänäänkin on melkeinpä vaikeaa ajatella että meillä tosiaan on jo 1-vuotias taapero!
Lasten kasvusta ja kehityksestä sen ajan kulun vasta huomaakin.

Meillä juhlistettiin Aéonin synttäriä viime sunnuntaina.
Päivän toimintasuunnitelman mukaan juhlistimme ensin pikkuystävien kera siinä keskipäivästä.
Sukulaiset saapuivat sitten myöhemmin iltapäivällä.


Meillä alkoi aamu kunnon äänenavauksella kun saimme laulaa onnittelulaulun peräti kaksi kertaa ennekuin päivänsankari otti ja havahtui siihen. Oli hieman pikku mies ihmeissään kun kaikki kolme naamaa tuijottivat ja hihkuivan ONNEA ONNEA heti kun silmät auki sai.

Ja voi sitä riemua kun pääsi lahjansa äärelle, ja kyytiin!
On niin ison pojan näköinen Puky Wutschinsa kyydissä että!


Aiemmassa postissa jo vilahtanut asu on Vertbaudetin. Tämä oli päällä 1-vuotisvalokuvauksessa ja nyt juhlissakin. Saanee päätyä muistojenlaatikkoon sitten kesän jälkeen.


Adéalla oli myös valokuvauksessakin ollut mekko päällään. Benettonin valko/harmaa ihanuus.
Kaulassa nimenantolahjaksi saamansa helmet.


Meillä oli juhlan teemana värikäs "tähtisade". Oli kiva koristella kotia hieman juhlan kunniaksi.


Adéa sai myös pari kivaa yllärilahjaa. Neiti oli aikasta otettu!
Yläkuvassa puuhastelee minun fammun kanssa Muumien aakkosvihkosen parissa.
Lisäksi sai söpöisen pienen kukan omaan huoneeseen josta oli kovin innoissaan. 




Domino Popsit olivat hyviä ja maistuivat koko juhlaväelle ikään katsomatta.

Mitäs muuta meillä oli sitten herkkupöydässä?


Suolaisista tarjottavista löytyi:

Kinkku- ja antipastopizzaa, tacosalaattia, patonkia kera tuorejuustojen, tonnikalapiirakkaa, ruisnappeja katkaraputäytteellä ja vieläpä lämmintä voileipäkakkua.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Makiaa suun täydeltä:

Mansikkatäytekakkua, mokkapaloja, domino popseja ja muumikeksejä



Lämmintä voileipäkakkua kokeilin ensimmäistä kertaa ja oli kyllä hyvää! Kiitos S ohjeesta :)


Ystäväiset, niin äidit kuin lapsetkin <3




Aéon sai kivoja ja toivottuja lahjoja. Kiitämme!



Pieni, unelman pehmeä, nelijalkainen vieraskin meitä hauskuutti. Sulo Suloinen.


Junarata koottiin vielä juhlien jälkeen pöydälle ja neiti pääsi kokeilemaan junankuljettajan hommaa samalla kun pikkuveli jo sai iltapalaa.

Ja eipä kulunut kuin tovi kun meitin 1-vuotias jo tuhisi yöuniaan.





sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

- Poikanen 1-vuotta -


Onnea KultaRakas 1-vuotis päivänäsi!

¤ ¤ ¤ ¤ ¤




Tänään meillä juhlistetaan ensin pikkuystävien kanssa ja hieman myöhemmin saapuvat sukulaiset.
Touhua ja tapahtumaa päivä täynnä siis.
Palailen meitin juhlatunnelmiin sitten omassa postissaan.

Mukavaa päivää sinulle!


lauantai 9. kesäkuuta 2012

- Valmistautumista -



Kylläpä kyllä, huomenna meitin KultaPoju täyttää ensimmäisen vuotensa!

1-vuotta, jestas sentään.

Tämä vauva vuosi on mennyt salaman nopeasti eikä vauvasta ole enään tietoakaan.
Meillä on taapero!


Askartelupöydän äärellä hääri eilen pienisuuri taikuri!
Simbala-bim raikui varmasti ulos asti!


Samalla idealla kuin pääsiäisenäkin askarreltiin tipuköynnöksiä niin tehtiin nyt tähtinauhoja. Sain ne viriteltyä olkkarin katonrajaan ja tosi kivat tulikin. Katsotaan josko saan jonkunmoista yleiskuvaa olkkarista napsittua.


Herkkuja on leivottu ja väännetty. Piti ottaa ja kokeilla mm näitä cake popseja (tai oikeastaan domino popseja) joita on vilahdellut joka toisessa blogissa. Meitin popsit vain jää ilman minkäänmoista tikkua mutta kivat on noinkin. Ja ihan herkullisia, todella tuhteja ja teinkin noista aika pieniä jottei ällötys iske.
Aikamoinen homma oli kyllä kaikenkaikkiaan...


Tänään käytiin sitten valokuvattavana. Ehdoton pakko saada 1-vuotiaasta kunnon studiokuvat, on sellainen perinne jota on kiva noudattaa.

Vaatteet olin katsonut jo eilen valmiiksi ja ajatellut että perhepotretissa neidillä on mekko ja sitten vaihdettaisiin t-paita ja caprit sisaruskuviin hieman samistellen.
No kuinkas kävikään....

Mekko unohtui kaikkiin kuviin, no mikäpä siinä, kaunis Benettonin mekko kelpaikin olla esillä vihdoin.
(Viime kesän ale-löytö)



Ihan kohta 1-vuotias!

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

- Synttärijuhlat! -



Juhlat alkakoon!






^ Juhlateltan pystytimme Fammun ja Onkkelin puutarhaan ja kylläpä oli onnistuneet synttärijuhlat!








^ Meitin KultaRakas





^ Minun fammua helssaamassa




^ Oi joi lahjoja oli paljon! Hienoja leluja, vaatteita ja muita kivoja jutuja sai neiti!




Alakuvissa Adéan pikkuystäviä










^ Polskutteluallas oli ehdoton synttärijuhliin koska neiti tykkää niin "uida".