Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

- Vuoden vaihdetta -



Niin se on joulu mennyt ja nyt odotellaan jo uuden vuoden vaihtumista.
Meillä vietettiin joulua minun perheen kesken ja joulupäiväksi suuntasimme isämiehen perheen pariin.
Perinteistä menoa ja ruokailua. Joulupukkikin kävi ja lapset olivat kyllä lahja paljoudesta päätellen olleet todellakin kiltteinä! Aikalailla se pukki kantoi mukanaan kovia paketteja mutta onneksi olivat toivottuja suurinosa. Pientä inventaariota lastenhuoneen vanhat lelulaatikot ja rykelmät kyllä nyt kaipaa ja pienimuotoisesti siihen onkin jo ryhdytty. Uutta säilytyslatikkoa sun muuta purnukkaa pitäisi myös hankkia jotta säilyisi järjestys huoneessa paremmin.

Hieman diipa daapa juttua nyt pukkaa ;)

Nämä kuvat on jo parin/kolmen kk takaa, ihana valo josta ei juuri tänä päivänä ole tietoakaan.
Hassua miten sitä kiinnittääkään näissä huomioita esim Poikasen hiuksiin jotka on kuvan oton jälkeen kyllä kasvaneet hurjasti! Mutta muuten kuvassa istuu kyllä sama "riepuristo" joka täällä tälläkin hetkellä viilettää rakas riepu kainalossaan.


Jälleen kerran näin lyhykäisesti ja taas jotain toivotellen:

Jännittävää vuodenvaihdetta sinulle ja perheellesi!


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

- Kohta se alkaa kunnolla, Arki nimittäin -


Viime viikko on mennyt kuulkaahan hujauksessa!
Meitin arki on muuttunut, neidin lisäksi nyt myös poikanen on 10pvä/kk hoidossa.
Ja minä töissä!


Viime viikolla käytiin ma ja ti tutustumassa hoitotädin luona.
Neidillehän täti on jo tuttu ja turvallinen, on ollut siellä koko hoitoaikansa, poikanen on toki ohimennen häntä tähän asti tavannut mutta nyt päästiin kunnolla tutustumaan ja leikkimään hänen luokse.
Niin kuin arvasin, Aéon soljahti ympäristöön ja leikkeihin mukaan kuin olisi aina ollut osa jengiä.
Lapsia tuolla on yhteensä nyt 5 joista tosiaan meitin käy sen 10pvä/kk ja yksi toinen tyttö 15pvä/kk.
Iältään lapset on, tytöt, 5, 4 ja 3 vuotta ja sitten samanikäinen poika kuin Aéon (mahtavaa). 
Adéan läsnäolo varmasti osaltaan helpottaa tätä alkua suurestikin mutta sanoisinpa että Aéon on luonteeltaan kyllä hyvin utelias ja avoin kaikelle uudelle. Ja iältään, 1v3kk, myös aika passeli aloittamaan hoidon.
Neiti oli aikoinaan hoitoon mennessään 1v8kk ja alku meni hänellä myös todella hyvin.
Pientä takapakkia muistan tulleen jossakin kohtaan ja välillä oli itkuista aamua.
Mutta kaikinpuolin neidinkin alku meni silloin hyvin ja helposti.

Eli kaksi päivää tutustuttiin ja sitten viime viikon ke oli sitten totuuden hetki kun poikanenkin jäi ensimmäistä kertaa koko päiväksi hoitoon minun lähtiessä pitkästä aikaan töihin.
Reilu vuosi (1v5kk) tässä meni kotosalla ollessa.
Hyvin oli mennyt ensimäinen päivä ja hienosti oli osannut poikanen käyttäytyä.
Sisko oli kuulemma ollut välillä hieman liiankin innokas hoitoapulainen mutta ihmekkös tuo kun pikkuveikkasta pitää huolta pitää.
Toinen päivä oli mukaillut täysin ensimmäistä. Kyllä ne pärjää nuo pienet

Itse olen tosiaan aloittanut nyt osa-aikatyön lastenvaatteita ja leluja myyvässä liikkeessä.
Teen kahta päivää viikossa ja tämä onkin oikein mukava tapa palailla takaisin työelämään.
Noo, heti toisena työpäivänäni sain tosin ilmoittaa pomolleni että hei....
olenkin saanut nyt "jokapäivätyön" lokakuusta lähtien!
Ei vitsit että oli epätodellinen tilanne, onneksi olimme puhuneet tästä "jokapäivätyön" löytymisen mahdollisuudesta jo silloin kun suunnittelimme vasta tätä tämän hetkisen osa-aikatyöni aloittamista.
Juupa juu, eli lokakuusta alkaa sitten se todellinen arjen kanssa puurtaminen
lasten, kodin ja työn tasapainottelun kanssa!
Samaan aikaan innoissaan ja haikeana. Varmasti monelle oikein tuttu tunne.
Hieman jännitystä tähän tuo nyt se että lasten hoitopaikan säilymisestä ennallaan ei ole takeita.
Katsotaan miten käypi.

Ja niin kuin toisesta kuvasta näkyy, täällä on ajatukset seikkailleet myös lasten syksyn ja talvenkin
ulkovaatteissa... Joskohan sitä saisi kohta puolin teille vilautettua jo syksyyn tehtyjä valintoja.
Kovin montaa uutta juttua ei ole näyttää sillä yllätyksekseni viime keväiset kaksi vk-haalaria mahtuvat erittäin hyvin vieläkin! Mutta muutama kiva "uutuus" mahtuu mukaan.
Ja nämäkin siis poikaselle.
Talviasut sitten... niitä katsellaan lähempänä niitä ensipakkasia ;)

Blogini on saanut myös ilahduttavan tunnustuksen Pink Dreams-blogista!
Kiitän tästä suuresti, sai hymyn huulille.


tiistai 21. elokuuta 2012

- Poppi pipo - **EDIT*


Nyt saisi auttaa hätää kärsivää!

Nyt kun monella muulla jo on talvikamppeet valmiina odottamassa niin minä vasta heräilen pikkuhiljakseen talvivaate tuumailuihin. Ja ensimmäisenä tuli mieleeni pipo jonka olen parissa blogissa jo nähnyt.

Eli tämä Po.P:in pipo olisi saatava meitin poikasen talveen. Kyllä, ihana!
Nettikauppa ilmoittaa nollasaldoa ja ainakin Flamingon, Sellon ja Kampin liikkeistä oli jo loppunut
koossa 48-50cm.

Onko nämä jo myyty loppuun joka paikasta?!

Mutta mutta, ehkäpä juuri sinulta löytyisi tälläinen "vikatikki" ostoksena taikka viime vuodelta sievässä kunossa? Löytyykö?

Kokona 48-50cm olisi varmasti hyvä talveen kun poikasen päänympärys on nyt 46,5cm.




No nyt on meille pipo tuloillaan!

Mammani mun, eli Mummu, otti ja pelasti päivän!
KIITOS! :)

Eli, nyt kaikki pipoa vailla olevat:

Lempäälän Ideaparkissa oli vielä hetki sitten tätä pipoa, ainakin koossa 48-50cm.
Postiennakolla laittavat tänään pipoa meitin kylälle päin. Niin happy!


sunnuntai 19. helmikuuta 2012

- Laskiaissunnuntai -

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤


¤ Laskiaispullaa ja hernekeittoa ¤

¤ Kaksi päivää peräkkäin, ei haittaa, tykkään ¤


keskiviikko 15. helmikuuta 2012

- Lunta tuiskuttaa -


Tälläkin hetkellä aika runsaasti. Luulen että on jo tuiskuttanut vuorokauden ympäri. No, eipä se mitään. Onhan se kivaa että on kunnon talvi lumineen.

-Eipä ole oikein mitään asiaa vain muutama kuvanen tänään-




^ Hieman reippaammilla pakkaslukemilla olen pukenut Aéonille ulkoiluun tämän Adéalta perityn T2H ihanan Mold värisen Baggie Suitin. Tuo on koossa 80cm mutta aikasta reilu vielä. Vaunuissa sitä voi hyvin käyttää jo. Elättelen toiveita että menisi ensi talvena vielä. Adéa on tuota käyttänyt 1,5-vuotis talvenaan sekä alkutalvesta 2,5-vuotiaana!





tiistai 7. helmikuuta 2012

- Raikkaan ilman unet -


On se mukavaa kun on hieman leudommat ilmat taas. Viikonloppuna taisi kohota ennätyslukemiin kun sinne 25-29* miinuslukemiin päästiin. *hyrr-ryrr* sanon minä.

Aikalailla joka päivä Aéon nukkuu yhdet unet ulkona. Joko vaunulenkillä taikka sitten parvekkeella aamupäivisin. Nyt kun on ollut noinkin kylmä niin ei olla vaunulenkkejä pahemmin tehty saatikka en ole laittanut parvekkeelle. Meitin sängyssä on saanut unia katsella. Onneksi Aéonille maistuu uni niin sisällä kuin ulkonakin. Kohta ei enään kyllä parane pitää meitin sängyssä päiväunillaan kun alkaa tuo liikkuminen päiväpäivältä etenemään. On vain niin ihanaa mennä ja käpertyä viereen tuhisemaan kun pikkumies heräilee. Siinä hetkessä on vain jotain suloista. Lämmin pieni nyytti punaisine poskineen kera vienon hymyn.



Aéonille kotiutui uusi haalarikin tässä joku aika sitten. Jo ennen Poikasen syntymään ostin kirpparilta Lindexin kevytvanuhaalarin ja se oli koossa 68cm. Nyt kun tämä talvi vihdoin tuli niin villapuvun kanssa se alkoi käymään pieneksi joten jotain piti keksiä. Anoppi sopivasti tämän Fixin haalarin sitten oli bongannut kirpparin ikkunasta ja osti meille koossa 74cm. Ihan on kelpo haalari mutta valitettavasti ei kovinkaan isompi kuin edellinen... Ja toisekseen en tiedä kuinka tämän merkin haalari kestää kosteutta, tiedätkö sinä? Sillä voisi tuon nassikan kohta jo vaikka päästää hieman rymyämään maatasoon pihallakin.


Vaunujen pehmeään kantokoppaan mahtuu vielä juuri ja juuri tässä varustuksessa. Reimalta löytyi kiva kaksinkertainen fleecemyssy joka sopii haalarin pariksi kuin nenä päähän. Ja niinkuin näkyy hihoissa olisi kyllä kasvunvaraa oikein reippaastikkin mutta muuten on oikein passeli kooltaan tämä haalari.





torstai 2. helmikuuta 2012

- Potkutellen -



Luistelun lisäksi yksi tämän talven toivejutuista on ollut potkukelkkailu. Vähän aikaa etsiskeltiin ja sitten yhdeltä tutulta perhepäivähoitajalta sattui löytymään juuri se mitä haettiin

= Vanha kunnostettava lastenpotkukelkka!

Voi sitä riemua kun kerroin neidille että meillä on hälle yllätys. Silmät kiiluen kyseli heti että mitä ja kun sai tietää kelkasta niin hetihän sitä piti päästä testaamaan!





Tämän kanssa mentäisiin mielellään joka paikkaan ja koko ajan. Kovasti on suunnitellut myös kelkan uutta maalipinnan väriä ja muistuttaa usein että hän auttaa sitten maalamisessa. Muisti tosin että hänen pensseli on nyt hukassa ja että se pitää ensin kyllä löytää.

Mäkeä pitäisi päästä laskemaan yleensä aina. Yksi ilta olivat iskän kanssa laskemassa ja nyt se on se juttu. Monelle on muistettu kertoa ja esitellä kelkkaa. Selvästi oli ylpeänä kun jumppaan lähdettiin kelkan kanssa viimeksi ja kaverit olivat kiinnostuneita. Vielä ei saanut kuitenkaan jumppakaverit koittaa...




Tästä ihanasta PompDeLuxin haalarista muutama +:ssa ja pari -:sta nyt kehiin. Monet silloin syksyllä jäivät odottelemaan käyttökokemuksia joten tässä tulee meitin kokemukset.

Plussat ensin:

 * Ollut käytössä niin pikku- kuin paukkupakkasilla ja hyvin pitänyt tytön lämpimänä ja kuivana. Fleeceä taikka villaa ollut välissä lisälämpöä tuomassa lämpötilasta riippuen *

* Peppumäet kestänyt sekä luistinjäiltä selvinnyt, ainakin toistaiseksi, ilman minkäänlaisia karheumia pinnassa *

* Kangas on todella notkea ja taipuisa. Neidin on superhelppo liikkua ja viipottaa tässä haalarissa *

* Sisävuoren liukaskangas helpottaa pukemista todella ja neiti on muitta mutkitta saanut haalarin itse päälle *

* Suojaava hyvin päässä pysyvä huppu on ollut mainio tuiskuissa *

* Lapasista myös hyvää sanottavaa. Meillä on melkein poikkeuksetta ollut aina ohut villalapanen alla ja aina on ollut lämpimät ja myös kuivat kädet *


Sitten pari miinusta:

* Huonot heijastimet eivät tuo turvaa pimeällä kuljettaessa. Yleensä aina lisätty pari killutinta että neiti varmasti nähdään *

* Lahkeensuut todella löysät. Helposti kengän saa paikoilleen mutta mukavasti sinne nilkkaan myös pääsee lumi sujahtamaan * 

* Pääntie jättää kaulan aika "paljaaksi". Toisaalta leuvan saa helposti kauluksen alle suojaan ja esim kaulahuivia mahtuu ainakin hyvin vielä väliin. Että hyvä ja huono seikka *

* Myös kädensuissa olisi parantamisen paikka. Resorin ja itse haalarikankaan väliin jää nimittäin oiva "rako" lumelle kerääntyä niinkuin kuvista pystyy huomaamaan *


Olikohan muuta.... No, tälläisiä huomioita nyt tuli mieleen. On ollut pää-asiassa todella tykätty ja hyvä haalari. Ehdottomasti tämän vuoden tuleva talvimallisto ulkovaatteineen katsastetaan myös sillä silmällä.


perjantai 20. tammikuuta 2012

- Vihdoin Jäällä -


Adéalle ostettiin luistimet jo hyvissä ajoin joulukuussa. Ja kypäräkin löytyi vielä aiemmin kirpparilta. No, eihän niitä luistelukelejä kuulunut eikä näkynyt ja luistimet seisoi pölyttymässä komerossa. Välillä neiti testaili kypärää ja haikali luistelemaan pääsystä. Keksi jopa että villasukat jalassa pystyy hyvin luistelemaan sisällä. 

Tässä tammikuun puolella yksi pakkaspäivä päätettiin ottaa ja sulattaa pakastin. Neiti sitten kekseliäänä totesi sulaneesta pakkasvedestä että -Viedään äiti tämä vesi ulos ja tehdään luistinkenttä, jooko- Ihana ja kekseliäs idea omasta mielestäni.

Viime viikolla tuonne meitin kylän urheilukentälle alettiin sitten viimein laittamaan jääkenttää. Voi sitä riemua tässä yksi ilta neidin tullessa kaupasta iskän kanssa -> Olivat käyneet katsastamassa kentän tilanteen ja kylläpä kyllä, valmista oli. -Äiti äiti nyt mennään luistelemaan!-



Itse en muista milloinka olen viimeksi luistellut. Aikalailla varmaan yläaste aikoina viimeksi... Joten suosioilla jäin "kentän laidalle". Iskä päätti hankkia uudet luistimet itselleen ja niinpä saivat kahdestaan mennä luikastelemaan. Meitin Isämieheltä luistelu sujui kuin vanhalta tekijältä, onhan tuo kesällä viimeksi rullaluistellutkin. Neiti ajatteli ensin että häntä EI tarvitse sitten auttaa mutta aika äkkiä muuttui mieli kun jäälle pääsivät. Ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin oli luullut.


Mutta kyllä vaan on sitkeä sissi yrittämään tälläinen 3½-vuotias. Niin innoissaan ja tarmoa täynnä että ihan oli suloista katseltavaa. Ja vaikka pyllähdyksiä tulikin niin ei tainnut kertaakaan mököttää vaan reippaasti vaan takaisin jaloilleen.


Kovalla vauhdilla yritti eteenpäin, pitikin välillä usein muistutella että rauhassa rauhassa. Hieman välillä katselin sormien välistä kaatumisia ja möyrimisiä jäänpinnalla ja kauhulla tutkin haalarin kotiin päästyämme... Ehjänä oli säilynyt -> tyttö sekä se haalari...

Luistimina neidillä on... jaa, oliko se Reebokin söpöisyydet ja Jofan kypärä päätä suojaamassa. Niin ja luistimissa on kärjet... vai terätkö ne on. Muistan vaan aikoinaan kun tätä luistin asiaa täällä blogissakin pohdin niin ihan tuli puolesta ja vastaan kommenttia terällisistä.




Ja perinteisesti luistelun jälkeen lämmintä kaakaota kermavaahdolla ja suklaakekseillä. Mums.



perjantai 30. joulukuuta 2011

- Uusin Kujein... -


** ...Kohti Uutta Vuotta 2012! **

- Oikein muistorikasta vuoden vaihdetta itsekullekkin -






* * * * *


keskiviikko 28. joulukuuta 2011

- Meidän Joulu -



Aattoaamua rauhaisaa kotosalla. Tämä äippä käynyt pyöräyttämässä jo oikean päivämäärän omasta kalenteristaan. Joulukuun 24.


Pakko laittaa kuvanen tästä söpöisestä pörröpäästä aamulta. Joulukalentereiden viimeiset, suurimmat, luukut tietenkin olivat mietityttäneet koko joulukuun ajan ja voi sitä riemua kun niihin pääsi viimein kurkistamaan. Muumitalo! Sitä oltiin jo arvuuteltu luukun takaa paljastuvaksi edellisenä aamuna ja neiti olikin ihan täpinöissään kun oli arvannut oikein.

* * * * *

Meillä vietetään joulut vuorotellen "Mummu- ja Fammulandiassa". Nyt oltiin kuitenkin jo toista jouluaattoa perätysten Fammulla ja Onkkelilla koska ensi vuoden joulu vie meidät mitä luultavimmin sitten jonnekkin lämpöön minun porukoiden kera.

Aattoaamu alkoi kuitenkin kotosalla rauhassa. aamupalalla. Lounasajaksi sitten kurvasimme Fammulandiaan riisipuurolle ja sen jälkeen odottikin saunan lämpimät löylyt. Sitten saikin laittautua jo fiiniksi ja alkaa odottelemaan päivällistä ja ehkäpä myös Joulupukkia saapuvaksi!



Jouluruuasta pakko sanoa että kylläpä maistui! Pitkästä aikaan... Alkupala/kalapöytä vie kuitenkin joka vuosi voiton hyvästä laatikko+kinkku tarjonnasta huolimatta. Mutta kyllä se kunnon kinkkukin on hyvää! Oi, odotan melkein sitä aikaa kun saa jouluaattona herätä omasta kodista jonka on valloittanut ihana valmiiksi paistuneen kinkun tuoksu aattoaamuna. Tätä nykyä emme osta kotiin yleensä yhtään jouluruokaa sillä niitä saa sitten kyllä ainakin sen kolme päivää perätysten muiden herkkupöydistä mutustella. Mutta ehkä joskus vielä vietämmekin joulun meillä kotona, läheistemme kera...



- Joulupukki -



Kyllähän se Joulupukki sitten tuli. Voi että kun olikin jännää, syliin piti ehdottomasti mennä kuitenkin kun muuten ei olisi päästy lahjoja jakamaan nääs... 


Ihania lahjoja se Joulupukki toi itsekullekkin. Hyvin oli tontut kuunnelleet toiveita sillä moni sellainen toteutui. Tänä vuonna teimme myös niin että Mummulandian väen lahjat avasimme sitten joulupäivänä vasta kun heille menimme. Se olikin hyvä ratkaisu ja välttettiin näin hyvin aaton "lahjaähkyä".




Lahjojen jälkeen sai sitten istahtaa alas ja rauhoittua. Fammu toivoi Daim-marenkikakkua jälkkäriksi ja sitä tein. Edelleenkin superhyvää! Reseptihän löytyy tuolta aiemmista posteista.



* * * * *


- Joulupäivä -


Joulupäivänä sitten olikin suuntana Mummulandia. Ho-ho-hoi Joulupukki oli jättänyt säkkinsä myös siis sinne ja neitihän heti bongasikin lahjat kuusen alta. Ja ei kun heti siihen tärkeinpään puuhaan = lahjojen avaamiseen! Ihania ihania juttuja sieltäkin löytyi. Siitä olikin hyvä aloittaa sitten leikit päivällistä odotellessa.



Tähän kuvaan onkin päässyt mummun säilömät barbi aarteet. Minun ja pikkusiskojeni vanhoila leluilla leikitään aina ja hartaasti.


Ja taas syötiin. Mutta eipä se mitään, niin hyvää oli taas tarjolla! Siinä se ilta sitten menikin mukavassa seurassa, mutustellen pientä hyvää ja ottaen rennosti. Oikein ihana joulu oli taas.

* * * * *

Niin ja Tapaninpäivänä kävimme vielä Hangossa tonttuilemassa. Siltä reissulta isämiehen napsimat kuvat tulliniemen uimarannalta. Sinne paikoitellen Suomessa rajunakin riehunut myrsky ei kovastikkaan puuskinut mutta muuten onkin hassua katsella näitä meitin talvimaisemia...







- Suurkiitos ihanasta Joulusta ja mahtavista lahjoista -