perjantai 30. maaliskuuta 2012

- Viikonloppuun -


Meilläkin on pyöräilykausi korkattu. Niin neiti kuin isä-mieskin on painelleet menemään tuolla kaduilla intoa puhkuen. Itselläni ei ole ollut pyörää... jaa-a, 10-vuoteen nyt ainakaan. 


Neitihän oppi viime, 3-vuotis, kesänä polkemaan itse. Nyt talven jälkeen on taito vielä tuoreessa muistissa ja into pyöräilyyn tallessa. Vauhti oli kovakin välillä ja sai olla pariin otteeseen tuossa työntötangossa kiinni jarrumiehenä.Ei neiti vielä kuitenkaan ihan omia taitojaan tunne. Jarruttamisen harjoittelu aloiteltiin myös jo viime kesänä ja sitäkin muisteltiin ja prepattiin taas.

Keväthuolto ja pienet nostot satulalle ja ohjaustangolle on myös nyt tehty. Apupyörille jäi hieman isompi maavara, joskohan tänä kesänä/syksynä niistä päästäisiin?

Minkä ikäisinä teillä ollaan opittu pyöräilemään ilman niitä? 



Pieniä pyörähaaveita saa toki näin keväisin äitikin heitellä ilmaan ja ihailla valmistajien hienoja menopelejä. En tiedä kuinka paljon loppujenlopuksi pyöräilisin mutta silloin tällöin kuitenkin joten olisihan se kiva jos kellarista löytyisi yksi kaunotar valmiina menoon.

Viimeksi kun olen pyörän omistanut oli se sellainen vanha mummonpyörä-rotisko, kirkkaanvihreäksi maalattu. Pientä vaappumista ja räminää ajaessa mutta kyllä vaan oli hyvä pyörä. Se varastettiin ja sen jälkeen minulla ei olekkaan pyörää ollut.

Näistä voisin jommankumman ottaa, ihan vain kaunista klassista ulkonäköä näissä nyt katsoin, en teknisiä ominaisuuksia ollenkaan. Osaisinkohan edes pyöräillä enään? Eikö ne sano että kun sen kerran oppii niin kyllä sen taidon säilyttää? Vähän niin kuin uimisen kanssa...



Näihin haaveisiin.... näihin kuviin..

Ihanaa viikonloppua sinulle!



maanantai 26. maaliskuuta 2012

- Neitosen välikausi -


Neidinkin välikausi tamineet on nyt kasassa. *Puust* pari päänvaivaa näidenkin kokoamisissa tuli vastaan mutta nyt, nyt ne on tässä.

Viime syksynä neiti kasvoi ulos senhetkisistä ulkovaatteistaan eli nyt kevääseen saatiin miettiä ja etsiä uutta päällepantavaa. Jotain tuttuakin seasta löytyy.... Katsellaanpa millaisissa tamineissa tuo meitin neiti kevääseen tallustelee.

Setti nro1: Racoon


Ihana ihana sydänsetti teki heti vaikutuksen kun ensimmäisiä kertoja näin. Koskaan aiemmin meillä ei Racoonia (ent. Cupcake) ole ollut joten mielenkiinnolla seuraillaan laatua ja kestävyyttä.

Hyvin haastava, mutta todella kaunis, lila väri onkin saanut hien otsalle kun on asusteita pitänyt pohtia ja etsiä. Miten ihmeessä valmistaja ei tuo markkinoille sopivia asusteita?? Varmasti myisi! Itse olisin kaivannut, tai siis kaipaan edelleen, tämän takin kaveriksi resoreiden värisiä (muta=rusehtavanharmaa) rymyhousuja, hanskoja ja pipoa. Hieman jo olen kivien ja kantojen alta etsinyt sen väristä mutta eipä ole vastaan tullut.

Sellon sembaloiden aikaan Bobosta löytyi -50% rekistä Lennen housut tummanharmaina. Ne saa nyt sitten toimia meitin puistohousuina takin kaverina.... jollen noita liloja raaski laittaa? Ehkä raaskin - ehkä en...

Asusteet tälle setille:

T.harmaat Lennen housut koossa 110cm (vaativat kuminauhan lahkeensuuhun niin on hyvät)
Pipoina HM:ää ja käsityöläisen virkkaama baskeri söpöllä kukalla
Lilat puuvillalapaset Kivat ja vk-hanskat Molo
Kumisaappaat HM
Viking Hazy goretex
Superfitin varsitennarit


Niin takki kuin housutkin on koossa 104cm. Takki on sopivasti reilu ja menee vielä syksyllä ja varmasti vielä ensi vuoden keväälläkin. Meillä käytetään todellakin koot "loppuun" asti, varsinkin jos on tykätty malli ja kuosi. Housut on hoikalle lapselle todella hyvät. Ihan pelkäsin jopa tilausta odottaessani että ne olisi valtavat meitin hoikkeliinille mutta eipä ei. Ei tarvitse edes kiristää vyötäröltä kun pysyvät ylhäällä mainiosti. Pituudessakin on kasvunvaraa sopivasti.


Vk-hanskojen etsintä meinasi jo kääntyä epätoivoon kun yritin mudanvärisiä löytää... Onneksi Sellon Punavuoren peikosta löytyi nämä Molon lilat nähtäväksi livenä! Takinhuppu esiin ja avot, kyllä nämä minun mielestä on TODELLA lähellä tuota Racoonin lilaa sävyä! Hieman sellaiset... heleämmät? Eli hanska on siis Igor malliltaan ja väriltään Mauve.

Joku aika sitten kun neidin ja poikasen vk-pohdinnat oli aikalailla vasta suunnittelu vaiheessa (täällä), niin muistatteko kun pohdin että olisiko tuo Molon Mauve väri hyvä pojalle. No nyt osaan itsekkin ottaa kantaa siihen ja sanon että kyllä olisi. Joo-o kyllä mä olisin voinut valita Molon Polly haalarin Mauve värisenä Aéonille ja asustaa sen vaikka mustalla. Olisi ollut hieno sekin! Oli kivan näköinen ja mallinen haalari livenä muuten.


Näitä Vikingin Hazy Gtx gorejahan peräänkuullutin tässä taannoin ja sainkin hyviä vinkkejä kommenttiboxiin. Meillehän kengät löytyi sitten Salon K-kengästä kivaan ale-hintaan. Mikä hassuinta niin nyt näitä on täällä meitin kylälläkin saatavana, tosin normihintaan.

Sitten ihan lempparilöytööni! Superfitin varsitennarit löytyi nekin Sellosta, K-kengästä. Ihan vahingossa. Ystävääni seurasin liikkeeseen ja *oi ja voi* siellä ne oli hyllyllä. TÄYDELLISET Racoonin settiin eikö vain! Jotain mudanväristä sentään saadaan katsoa.

Onneksi olin juuri päivää paria aiemmin päättänyt, pitkin hampain, palauttaa Brandosin tilauksessa tulleet Primigin Muriel kengät. Sillä nyt oli yksien kenkien mentävä aukko kevään kengissä ja nämä tennarit täyttivät sen kyllä nyt ääriään myöden täyteen. Niin ihanat! Ja Superfitistä olen tykännyt tosi paljon. Neidillä on ollut merkiltä vk-goret, sandaalit ja viime talvena talvikengät.


Setti nro2: Reima


*köhöm*.... jollekulle saattaa näyttää kovinkin tutulta. Juu juu, meillähän on ollut tämä Reiman Nias takki jo viimeiset... kolme(ko) välikautta käytössä. Hieman kaavoihin kangistunut olo on mutta kun TYKKÄÄN edelleen väreistä ja varsinkin tuosta ihanasta kuosista!

Kun takki ja nuo fuksian väriset housut tuli vastaan FB:n kirpparilla niin en vaan voinut vastustaa. Neidille oli ehdoton tarve löytää oma ulkoilusettinsa hoitoon ja tämä on nyt sitten neidin "rymysetti".

Takki ja housut on koossa 98cm. Takki on sopivasti reilu, eli menee loistavasti vielä syksylläkin. Housut on ok kooltaan nyt, mutta jossakin vaiheessa joudutaan kyllä ostamaan kokoa tai kahta isommat.

Jos sinulta löytyy tarpeettomina
Reiman henkselimalliset vk-housut hyväkuntoisina koossa 104 taikka 110 niin jätä kommenttia tai laita postia: tiinali@karis.net
Ja väreinä joko tuo ihana fuksia taikka t.sininen.

Asuteet tälle setille:

T.siniset Reiman housut koossa 98cm. Nämä tosiaan viime syksyltä ja mahtuvat juuri nyt
Reiman minitec hanskat, fuksian ja v.lilan värissä
Pipoina Reima ja t.sininen HM: "pitsi"pipo
Lisäksi puuvillaiset sormikkaat ja lapaset Kivat
Kengiksi rymysettiin löytyi FB:n kirppikseltä hieno kuntoiset ja edulliset Vikingin goret



Setti nro3: Reiman perhoset


Tämän takin näin ensimmäistä kertaan yhdessä toisessa blogissa, söpöisen E neitosen päällä. Terveiset sinne. Mieleeni jäi ja kun tämäkin tuli FB:n kirpparilla vastaani oikeassa koossa (104cm) niin nappasin neidille.

Pientä pettymystä ja "kauhun hetkiä" sain kokea takkia paketista ottaessani kun sieltä paljastuikin pesemätön = likainen ja tahrainen takki... No, muutamien pesujen ja tahranpoistojen jälkeen tämä on sentään ihan pidettävä! Onneksi. Kaunis kuosi ja väri.

Asusteet tälle takille:

Reiman puuvillainen Jewel myssy. Värinsä puolesta ihan täydellinen takin kuvion v.punaiseen. Mallia pohdin tovin jos toisenkin, solmimisnarujensa takia. Mutta kaipa 3½-vuotias sentään voi vielä tälläistä käyttää? Omasta mielestäni kyllä niin kuin näkyy.

Kivat puuvillalapaset

Kengistä sen verran että nuo yläkuvan Adidakset ja Kavatit sain juuri lastenkirpparilla myytyä joten niitä ei nähdäkkään tämän takin kanssa. Niissä oli kummassakin enään n.5mm käyntivara joten ihan hyvä että menivät kaupaksi.

Mutta onhan meillä jo seuraajat niille toki. Eli Primigin ihanan hopeat Diolly-E kengät. Kuin karkit. Ja näitähän yhdistää helposti ihan mihin tahansa, niin housuihin kuin hameeseenkin.


Setti nro4: Lenne kukkatakki


Ihana ihana Lennen kukkatakki kotiutui meille viime kesän alestako se oli. Kokona 104cm ja edelleen mahtuu. Viime syksynä saatiinkin vielä kääntää hihansuuta (alakuva) mutta nyt on jo passeli ilman muokkauksia. Alakuvassa näkyvät housutkin mahtuvat neidille yhä mutta tämän takin kaveriksi sopii myös nuo Lennen housut jotka tuolla Racoonin setissä jo vilahti.

Asusteiksi olen tähän kuvaan nyt poiminut HM:n rusetti söpöisyydet.
Ja kengiksi sopii hyvin vaikka nuo Primigit.

Tämä takki koki hieman kovia kun ensimmäisen pesun jälkeen nostin takin olkasaumat revenneenä kuivumaan. Väritkin selvästi haalistuneena. Huomasi hyvin tuon tummanharmaan kukan väristä että oli menettänyt hieman kukoistustaan... Muistan saaneeni varoituksen sanan juuri näistä saumoista silloin viime lokakuussa kun joku muukin oli takkinsa pessyt samoin tuloksin. No, eikähän ne korjattua saada.


Näillä mennään kevättä kohden!



perjantai 23. maaliskuuta 2012

- Poikasen välikausi -



Setti nro1: Ticket to Heaven Amino suit, Black Star


Tämä ihanuus osui kohdalle vähän niin kuin vahingossa. Roikkui alerekissä -50% hintalappu kyljessään. Koko on 68cm. Ajattelin ensin että voi harmi kun on pieni. No tarkemman silmämääräisen mittailun jälkeen tuumattiin yhdessä myyjän kanssa että kyllä se voisi olla ihan hyvä. Sovitin pukua sitten siellä kaupassa Aéonille ja kylläpä kyllä -> hyvä oli! Jess!

Asusteiksi on koottu seuraavaa:

Harmaa lippapipo Reiman Leat. Tähtipipo käsityöläisen tekemä, FB:n kautta tilattu.
Alakuvassa vielä HM:n harmaa neulepipo.
Fleecehaalari Reima, Adéan peruja koossa 86cm
Hanskat KappAhl:n alekorista ja sitten lisäksi Benettonin mustat merinovillaiset lapaset
Kypärämyssy Kivat
Kengät koossa 19, Napero. Todella edulliseen hintaan uusina FB:n kirpparilta ostetut
Stonz tossut mustana koossa M. Nämäkin käytettynä ostetut toiselta blogistilta


Vielä olisi hakusessa mustat välikausihanskat
Haluaisin Reiman miniteckit koossa 0. Niitä oli myynnissä ilmeisesti 2011 keväällä?? Josko sinulta löytyy sellaiset hyvässä kunnossa taikka vahingossa vaikka uutena niin laita meiliä: tiinali@karis.net

Mustien vk-hanskojen etsintä meinasi kuulkaa tuottaa hieman harmaita hiuksia. Kyllä niitä siis on mutta kun tarvitsisi löytää tuolle pikkukätöselle sopivat ja mielellään vetoketjulla niin johan meni vaikeaksi! Nuo KappAhlin hanskathan ei omaa mitään teknisiä minaisuuksia mutta värisävy on *just eikä melkein* joten ostin kaksi paria huikeaan 3€/kpl hintaan. Oikein tyytyväinen että edes jotkut löytyi! Mutta mustia vielä kaivataan tosiaan. 



Vaunutkin on muokattu hieman keväisempään menoon sopiviksi. Makuupussi on pakattu pois ja tuo "turvakaari" kaivettu esiin. Valjaat säädetty ja avot -> tyytyväinen matkaaja istumaasennossa maailmaa katsomaan. Jalkapeitto + puuvillapeite meillä oli vielä matkassa mukana ja saikin ne ylleen kun väsy iski. Mutta kyllä vaan näyttää niin isolta pojalta tuossa istuessaan!


 Setti nro2: Racoon 


Haalarin tilasin Pikku Mineasta karkauspäivän -25% alekoodia hyödyntäen.
Samoilla asusteilla mennään tämän kanssa. Tuo sininen väri olisikin ollut liian haastava joten olen oikein tyytyväinen että tähän käy samat harmaat ja mustat kuin tickettiin.
Väri tallentui tässä kuvassa hieman kirjavaksi...


Kokona tässä on 80cm ja sopivasti on kasvunvaraa jotta menisi toivottavasti vielä syksylläkin. Tämä tulee mitä luultavimmin olemaan sellainen "kaupunkihaalari". Ei ihan missä tahansa siis rymytä tämä päällä. Tykkään todella paljon tuosta väristä ja mallista.



Piti hieman vertailla näitä kokoja keskenään. Alla siis Racoon koossa 80cm ja päällä Ticketin 68cm... Aavistuksen on Racoon pitempi niin hihoista kuin lahkeistakin. Leveys näissä on hyvin samaa luokkaa. Tiketissä on pidempi niska/haaramitta, ihan mittoja en alkanut ottamaan mutta niin kuin näkyy niin kovin samankokoisia ovat vaikka kokonumerot muuta kertovat.

Näiden lisäksi Aéonilta löytyy Ticketin Plain rain ruskeana, Adéan peruja. Taisi olla koossa 74 tai 80cm.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

- Asiaa ruuasta -


Edellisessä postissa hieman jo sivusin tätä aihetta, mutta jatkan hieman vielä.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Tänään meillä porisi hellalla kuhakeitto sekä lihapata.
""Talven ruokavarasto"" pakkasessa oli suht tyhjillään joten kattilat esiin ja kokkailemaan.
Nythän tuo poikanen on sen reilu 9kk, edelleen teen hänelle erikseen omia pöperöitä, sekä valmiita annoksia että erikseen vihannes/juures- ja lihakuutioita. Paljon meillä tehdään toki myös sellaista ruokaa josta hälle pystyy ottamaan sivuun oman osansa ainakin osittain, usein vaan unohdan sen ennen maustamista. Ja onhan se helppoa pakkasesta valita sitten sopivaa ja maistuvaa. Hirmu isoja satseja en kerralla kuitenkaan tee vaan sellaisia 4-5 pilttipurkin täyttäviä. Eipähän kyllästy.

Purkkiruuista.
Niitäkin meillä maistellaan, kyllä. Mutta ei ne kyllä ollenkaan samalla tavalla maistu Aéonille kuin omatekoinen ruoka. Ja kyllähän sen itsekkin huomaa että niissä on sellainen... jaa, teollinen maku ja haju.
On kuitenkin ihan hyvä että on tottunut myös niitä maistelemaan sillä välillä niihin voi joutua esim reissussa turvautumaan.


Kuha"keitto" maistui mainiosti poikaselle, kyytipojaksi sai maitoa ja pienen ruisleivänpalan.

250g peruna-sipulisekoitusta
1 pussi keittojuureksia
1 kuhafilee
tuoretta tilliä
kuivattua tilliä
kuivattua kirveliä
mustapippuria
vettä



Suht hienoksi saa edelleen soseuttaa poikasen ruuat jos haluaa välttyä kakomiselta ja ruokahalun menetykseltä... Kuitenkin nytkin jätin hieman enemmän karkeutta, pakkohan tuon tottua on. Pitäisi varmaan vaihtaa sauvasekoitin ihan käsipeliin ja survoa tästä edespäin pöperöt.

- Miten teillä tehdään pienten ruuat? Entä mitä teillä syödään? -

Onkohan se kuulkaa 10kk iässä kun saa nykypäivänä ottaa lehmänmaidon mukaan ruokavalioon?




maanantai 19. maaliskuuta 2012

- Seitsemästä Kahdeksaan ja Kahdeksasta Yhdeksään -


...ja muutama päivä vielä päälle. Pieni päivitys Poikasen kasvuun ja kehitykseen kahden kuukauden ajalta muistellen ja kuvia nappaillen. Ja noita kuviahan en osaa rankata pois joten pääsette oikein kunnon kuvanäytännön pariin.

Uusimpia nauvolakuulumisia saadaan vasta kun poikanen on sen 10kk.


 
Iloinen, tyytyväinen ja helpohko tämä pieni on. PieniSuuri hassutteleva Poikanen. Ja tässä sitterissä ei kyllä enään kovinkaan istuskella. Menossa pitäisi saada olla koko ajan. Ihan huimasti tullut uusia juttuja ja taitoja kahdessa kuukaudessa!

Mutta, onneksi tuo pieni malttaa vielä käpertyä ja rauhoittua äitinkin sylkkyyn.

Mitäs kaikkea poikasen päiviin onkaan mahtunut:


Aloitetaan ruuasta: ruoka maistuu hyvin vaihtelevasti tällä hetkellä. Itse teen yhä, mutta on meillä nyt enemmän valmispurkkejakin maisteltu... Ajattelin josko on kyllästynyt minun pöperöihin, mutta mutta, eipä nuo mitään huimaa menestystä ole saaneet nuo purkkiruuatkaan osakseen. Loppujenlopuksi kyllä se vaan mamman ruoka peremmin tekee kauppansa. Hyvä niin. Ruokahaluun on myös vaikuttanut se että poikanen on ollut vähän väliä nyt kipeänä. Nuhaa, yskää, kuumetta, hampaita, korvatulehdusta....


Sormiruokailtukkin ollaan, joka päivä jotakin saa maistella ja tunnustella. Mutta nyt varsinkin kun tuolla suussa on juuri kohta 7 hammasta niin aika usein sinne eksyy isoja paloja tai muuten vain liikaa purtavaa... Että aika paljon myös kröhitään ja yökkäillään. No, kaipa tuo oppii pikkuhiljaan. Muutenkin suusta löytyy koko ajan jotain lelua taikka sormea. Ja kuola se valuu!



Ja se ruuan tunnusteluhan on varsinkin kivaa. Ainakin sellaisen makupalan kanssa josta syntyy paljon sotkua jota voi levitellä pitkin pöytää.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤


Istumaan Aéon nousi itse ensimmäisen kerran pari viikkoa alle 8-kuisena. Se onkin ollut taas sellainen helpottava tekijä poikasen touhuissa. Ei tarvitse kitistä pyytää enään apua äipältä kun itse osaa.




Ryömimiseen on keksitty tehokkaampi etenemistapa = liskomaisesti etenevä ryömintä "pienellä ilmavaralla masun" alla melkeinpä! Tehokasta ja välillä tuon vauhti on kyllä aikamoinen ja äkkiä häviää näkyvistä. Yleensä ensin kannattaa lähteä etsimään Adéan huoneesta. Sielläpä tuo useinmiten leikkii tyytyväisenä. Tarkkana saakin olla nykyään kaikein pikkusälän kanssa ja pitäisikin hieman muokata neidin huonetta ns. Aéon ystävällisemmäksi.

Polvet ne hakeutuu enemmän ja enemmän masun alle. Eli konttausasentoa kokeillaan ja harjoitellaan kovasti ja maltilla. Kiikkuu siinä käsien varassa mutta eteenpäin ei vielä mennä nelinkontin. Useinmiten työntää sitten itsensä istumaan tai laskeutuu masulleen. Ja ei kun uudelleen.


Seisominen on myös kivaa mutta kyllä vain on sen verran vielä spagettia jalat että itse ei siihen ole vielä ryhtynyt. Asettaen kyllä seisoskelee tovin innoissaan.

Polvillaan kyykkii jo kovastikkin ja nyt onkin avautunut ihan uusi ulottuvuus kun pääsee matalien tasojen tavaroihin käsiksi ja varsinkin siellä siskon huoneessa... Koiria on myös kiva käydä moikkaamassa sohvan reunalla. Koirat ne vain ei aina ymmärrä nenään taputtelevaa intoilijaa vaan poistuvat paikalta äkkiäkin kun pienet sormenpäät näkyvät nousevan reunalle.



¤ ¤ ¤ ¤ ¤


Ja kylläpä tuo pikku veijari pahojaankin osaa jo tehdä. Sähköjohtoja revitään, koirien vesikipossa läträtään, lehtikorin papereita revitään niin kuin myös omia vaatteita laatikosta ja tv-kaapin vempaimia käydään räpläämässä.... Ai-jai raikaa useasti päivässä ja sormi helisee kun saa olla kieltämässä.


- ihan vähän vaan kokeilen lisää kun tää on niin kivaa! -





Pinnasängyn toisessa päässä oli aiemmin tämä lamppu, no, sehän piti siirtää kun se oli vallan kiinnostava. Odotankin että milloin keksii siellä toisessa päässä olevan verhon... Juuri tässä yksi ilta otettiin ja laskettiin myös tuo sängynpohja alas, sen verran jo hilluu ja heiluu sängyssään ennen uniaan että eipä tarvitse pelätä että laidan yli kiepsahtaisi yhtäkkiä.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤


Pikkukaverit kiinnostavat ja selvästi on kivaa päästä leikkimään samanhenkisiä leikkejä. Toista kun saa sormeilla ja taputella, välillä sitten pussata ja töniä. Oppia miten ystävän kanssa ollaan. Niin suloisia pienet ystävykset. Tälläisten suht saman ikäisten touhuja on niin ihana katsella.


¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Yhteisiä leikkejä leikitään päivittäin myös isosiskon kanssa ja oikein sopuisasti...


...kunnes iskee toiselle tohoamisvimma! Silloin raikuu ÄÄÄITIII tuu hakemaan Aéon pois, se rikkoo!

Yleensä nuo puuhastelevat omiaan Adéan huoneessa sulassa sovussa. On Adéa ehdottanut jo piilosta ja hippaakin leikittäväksi Aéonille. Ja onpa Aéon saanut olla hoidettavana lääkärin vastaanotollakin, toimia mallina vaatesovituksissa ja päässyt päristelemään autollakin tarkassa ohjauksessa.

Välillä neiti on hyvinkin tarkka omista leluistaan ja kieltää Aéonia joka asiassa. Toisaalta myös pikkuveljen lelut kiinnostaa ja niitä pitääkin välillä omia itselleen. Varsinkin Adéan vanhat "vauvalelut".


Kaikkea kivaa se isosisko keksii ja kyllä ne vaan niin tykkää yhteisistä touhuistaan.



- Äiti kato, mä oon näin pitkä ja Aéon noin lyhyt. Mä mahdun tähän väliin mut Aéon ei -

¤ ¤ ¤ ¤ ¤


^ Iskän kanssa Aéon oivalsi eräs ilta että tuon pienen peilin kauttahan näkee myös iskän. Se vasta oli ihmeellistä se, vaikka peilit muuten onkin tuttuja. Miten ihmeessä se iskä siellä pikku peilissä saattoi olla??
Oli hieman huvittavan näköistä kun poikanen painoi nenänsä kiinni tuohon peilin juureen ja tiiraili sieltä näkymää ja sitten välillä nosti katseensa isämieheen.



^ Omaa varjoa on myös ihmetelty ja pitänyt kovastikkin kolistella päin seinää, milloin lelun milloin käden taikka pään kanssa, hämmästellen kun se varjo liikkuu siinä.


^ Mummu tositoimessa

¤ ¤ ¤ ¤ ¤


Herranen on keksinyt myös tavaroiden pudottelun. Noin kun hän sen parissa itsekseen leikkii on ok mutta niitä tavaroita heitellään myös syöttötuolista alvariinsa alas ja selvästi tyytyväisenä. Välillä kuuluu harmistunut *höh* *öh* ja tokihan tämä mamma nostaa tavaran ylös, kunnes... Äitin pikku ketale.

Inkkaria leikitään myös useasti "kailotellen" ja kailottamiseen käy niin oma käsi tai vaikka rasvapurkki, miksen myös sängyn reuna... johon hampaitakin on jo kokeiltu.

"Puhetta" pulppuaa muutenkin ihan eri lailla nykyään kuin kaksi kk sitten. Pari ns. sanaakin on osunut oikeaan paikkaan hauskasti. Ja äitiähän mä harjoitan tuota lausumaan ahkerasti ;)

Suun kanssa osataan myös naksutella ja se onkin ihan pop juttu nyt *naksnaksnaks* kuuluu vaan kun tuo painelee paikasta toiseen. Ja välillä pudistellaan päätä vimmatusti edestakas siinä samalla.

Vilkuttamistakin on alkanut näkymään.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤


Reittejä liikkua etsitään täällä kotona, kunhan eteenpäin pääsee ja saa liikkeessä olla. Koitetaan mennä pöytien alta, tungetaan itseä pienistä raoista, kurkistetaan verhojen taakse, tuolien alarimojen päältä pitäisi yli ja ihan mistä vain sellaisesta paikasta josta äiti miettii että mitäs sä nyt sieltä menet tai tunget ja että pois sieltä nyt. Kaikkea pitää koittaa ja on selvästi kiva onnistua ja osata.


¤ ¤ ¤ ¤ ¤


Unet on olleet todella katkonaisia näiden kahden kk ajan. Aéonille iski ensimmäinen flunssa tässä reilu kk sitten ja tuntuu kuin siitä ei eroon pääsisi millään. Nenä valutti ja yskä oli kova. Ruoka, saatikka juoma, pysynyt masussa kun yskitti niin kovin. Helpotti jo joku aika sitten mutta nyt tuo taas köhii ja on kuumeinen... Sitkeä korvatulehduskin vaati kaksi antibioottikuuria tässä taannoin kera kovan kuumeen. Ja jottei liian helpolla ole päässyt pieni mies niin samaan syssyyn on tosiaan niitä hampaitakin pitänyt tehdä. Katsotaan josko paussia pitäsi jo kohta, niin hampaat kuin pöpötkin... Saataisiin rauha öihin takaisin!



Sellainen se on se meitin 9-kuinen pojan veitikka.