Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

- Muistatteko meidät? -


Tultiin sanomaan Moikka Moi!


Täällä me "taustajoukoissa" ollaan ja elellään.
Blogihan on jäänyt aivan hunningolle ajan puutteen vuoksi ja näinhän se tulee jatkumaankin tämä meno täällä.
Valitettavasti.
En kuitenkaan millään raaski luopua tästä vielä vaikka sekin ajatus on käynyt mielessä toki.

Paljon olisi kerrottavaa ja kuvia näytettäväksi! Olisi ihanaa saada jakaa asioita teidän kanssa.

Mutta nyt näin, lyhykäisesti taasen, ihanaa loppusyksyä kaikille!




keskiviikko 24. lokakuuta 2012

- Kyllä me täällä -



Edellisen postin kommentteihin olikin jo ehtinyt tulla kysymysmerkkiä siitä että missä me luurataan oikein.
KYLLÄ ME TÄÄLLÄ OLLAAN! :)

Kyllähän se niin on että jos paljon seuraa blogeja ja löytyy niitä omia suosikkeja niin tokihan sitä alkaa ihmettelemään mistä yhtäkkinen hiljaisuus johtuu ja alkaa miettimään mahdollisia syitä.
Joskus olen jopa itsekkin huolestunut etteikö mitään ikävää olisi vain tapahtunut...

Tämä minun blogin hiljaisuus ja hidastunut postaustahti johtuu nyt vain tästä meitin uudesta arjesta.
Josta olen kertonutkin.

Minun työhönpaluu on muuttanut kovinkin meitin arkipäiviä, teen 9-tuntista päivää ja kun kuuden jälkeen palaa kotiin niin eipä ole huurraamista jäljellä olevista kahdesta ja kolmesta tunnista ennen lasten nukkumaanmenoa... Se on kuulkaahan aikamoista rumbaa josta koittaa kuitenkin saada kaiken irti lasten kanssa ja olla tehokas ja reipas vieläpä kodin ja koirien suhteen.
Että hommaa ja tekemistä kyllä riittää.


Valokuvaaminenkin on jäänyt aivan. Nämäkin kuvat on kk takaa....
Eipä sitä vain tule kameraa esiin otettua iltahämärässä.


Ja jottei meitin arki sujuisi liian leppoisasti(...) niin onhan meilläkin jouduttu sairastelemaan.
Neidille nousi kuume 11päivä ja siitä asti onkin ollut kotona. Eli 12 päivää! *huh*
Kuumeen lisäksi tuolla on ollut ainoastaan pikku nuhaa ja nyt parin päivän ajan yskää. 
Tänään pääsi neiti vihdoin taas hoitoon kun taas pikkumies saa jatkaa kotoilua.
Aéonille nousi kuume viime pe ja vielä eilen illalla näytti 38,2*. Yskää ja nuhaa hälläkin.
Ja yöllähän se yskä tietenkin eniten häiritsee pientä reppanaa (ja muita...)

Onneksi, ONNEKSI, miellä on niin mahtavat läheiset jotka aina ovat valmiita auttamaan
Koko viime viikon kuumeista neitiä oli hoitamassa meitin Muori. Fammuakin on saatu työllistettyä.
Onpa Isämieskin ollut parantelemassa omaa kuumettaan lasten kanssa muutaman päivän.
Tänään ja huomenna olen sitten itse kotosalla pikkumiehen kanssa.
Joskohan perjantaina olisi kaikki jo sairastaneet valmiiksi? 



Ja pakko kai se on ihan kirjoittaa tähän lopuksi että -> Blogin postaustahti tuskin tästä nopeutuu mutta kyllä meistä silloin tällöin tulee kuulumaan sentään. Joten kiva jos pysyt mukana vielä! 

tiistai 2. lokakuuta 2012

- Sekaisin arjesta -


Kuulkaahan, täällä sitä ollaan samaan aikaan innoissaan mutta myös hieman väsyneitä.
Niin se on meitin uusi arki pyörähtänyt käyntiin, peräti kaksi päivää ollaan nyt puurrettu niin työ- että hoitopaikassa, juu-u ja selvitty niistä oikein mallikkaasti!
Huomenna minulla ja lapsilla on vapaapäivä ja kyllä vaan osuu hyvään "saumaan" hengähdystauko.


Lapsillehan kaikki uudessa hoitopaikassa on vielä uutta ja ihmeellistä.
Lelut ja uudet kaverit kiinnostaa, Poikanen vilkuttaa heipat reippaasti ja neiti pussaa ja halii moikat.
ONNEKSI kummatkin näyttävät siis viihtyvän ja nämä kaksi ensimmäistä päivää on menneet todella hyvin.
On kiva kuunnella miten neiti kertoo päivistään innostuneesti ja esittelee uusia opittuja lauluja.
Ja että Poikanen alkaa hihkua jo portilla tietäen minne mennään.
Helpottaa paljon omaa huolta lasten pärjäämisestä.

Lapset aloittaa aamunsa hoidossa aamupalalla yhdessä. Onkin niin kiva että saavat hetken olla samassa "ryhmässä" leikkien ja syöden ennen kuin isommat siirtyvät omaansa. Luulen että jos takapakkia hoitoon jäämisen kanssa joskus tulee niin tuo yhteinen aamuhetki tulee helpottamaan kyllä sitä.

Ainoa asia mitä neiti on miettinyt ja pohdiskellut on se että kun kesällä vietti muutaman hoitopäivän varahoidossa tämän tarhan "pääosastolla" niin että miksei hän nytkin pääse samaan paikkaan ja samalle pihalle leikkimään. Ja varsinkin kun yhdessä ryhmässä on neidin vanha hoitoystävä perhepäivähoitajalta.
Onkin kyllä harmillista että piha on jaettu aidalla sillä tuon "pääosaston" pihalla on paljon enemmän virikkeitä lapsille. Mutta todellakin harmillista tästä tekee juurikin tuo vanha ystävä aidan toisella puolen.
Siinä ne tytöt notkuivat yksi tutustumispäivä aidan nokassa puolin ja toisin ja suunnittelivat yhteisiä leikkejä.
Oli hieman ilkeä äiti-olo kun piti kertomaan ettei se nyt onnistu.

Itselläni töihinpaluu on sujunut myöskin hyvin. Olen työskennellyt paikassa aiemminkin joten työkaverit ja ympäristö on tuttu. Välillä on tuntunut jopa siltä kuin ei olisi poissa ollutkaan!
Onhan siellä toki paljon tapahtunut ja heti eilen koulutettiin uutta ohjelmaa koko henkilökunnalle ja otettiin samalla uusi järjestelmä käyttöön. Joten onhan sitä saanut olla hieman hoo-moilasenakin.
Äkkiä on nämä ekat päivät mennyt ja tosiaan sitä intoa ja energiaa on töissä ollessa mutta illat onkin sitten aika naattina. Aéonista sen myös huomaa ja häntä onkin saanut laittaa puolisen tuntia aiemmin jo nukkumaankin.

Mutta nyt, puhti ja jutut loppui, iltapala odottelee ja sitten sänky, zzzzzz 

tiistai 18. syyskuuta 2012

- Poikasen syksy 2012 -


Nyt kun ollaan päästy jo kokemaan syksyisiä puuskia ja sateita, kera kirpakoiden aurinkoisten päivien niin katsotaanpa miten meitin Poikanen puetaan.

Ajatuksena oli että kahdella setillä mennään = haalari ja takki/housut yhdistelmä.
Viime keväästä oli vielä säästössä käytössä olleet T2H ja Racoonin haalarit ja niitä ollaankin nyt soviteltu.
Kummatkin sopii edelleen, T2H on hämmästyttävät 68cm(!) ja Racoon 80cm.
Ja Poikanen n.80cm pitkä.   


Uusia asusteita onkin sitten saanut hankkia, mutta hyvin maltillisena olen pysynyt niiden suhteen.
Yhdet vk-hanskat kuitenkin vielä tarvittaisiin sekä syysmarkkinoilta pitää rohmuta ohuita villalapasia.
Nämä haalarit on siitä oivallinen parivaljakko että samat asusteet käy kumpaankin.

Kolmiohuivit: Lindex. Musta tähtipipo: Anttila. T.harmaa kauluri: Jonathan. T:harmaat hanskat: Name It
ja Fleecetumput: Benetton.



Kengät: tarratennarit Kolmego (22), Superfit goret (22) ja kirppislöytö Eccot (21)



Takiksi valikoitui aika helposti Racoonin anorakki samassa värissä kuin haalarikin. Tykkään!
Tämän tilasin Karpaloshopista kun osui vastaan -40% alessa, on kokoa 86cm.

Didriksonin housut ostin Boutique Lilliksen alesta (-40-50%?) koossa 80cm.
Näissä on aika hauska juju, lahkeiden pituutta saa nimittäin kasvatettua yhdellä koolla! 


Oikein kiva ja käytännöllinen setti jota onkin pidetty jo paljon.


Tämän Racoonin haalarin toivoinkin mahtuvat vielä ja oikein kivasti hihoissa ja lahkeissa onkin vielä varaa. Tätä käytettiin viime keväänä lähinnä vaunuillessa joten on vielä ihan prima kunnossa!


T2H Amino suit koossa 68cm onkin sitten todellinen yllättäjä vielä vain! Edelleen se sopii, hieman vähemmän on kasvunvaraa kuin Racoonissa mutta ehdottomasti on käyttökelpoinen edelleen. *HappyHappy* 
Tämä kotiutui meille viime keväänä -50% alesta.

Samoin alesta (-40%) on poimittu tuo Racoonin tähtifleece. Ihanan pehmeä onkin ja kivoja yksityiskohtia pullollaan. Tämä on myös Karpaloshopista.



Name It:ltä löysin tälläiset hanskat. Väriltään täydelliset tuon T2H:n kanssa!
Näissä on tuossa kämmen osassa sellainen superpehmeä vuori ja varressa tuplana tuo päällikangas.
Jännä nähdä miten "toimivat" mutta melkeinpä harmittaa jo etten ostanut toistakin paria...



PompDeLuxin syksyn/talven mallistosta löytyi tälläinen kiva hiippa-mallinen fleecekypärämyssy.
Tämä on väriltään Navy mutta tämäkin sopii täydellisesti haalareiden pariksi sävyltään.
Hieman on iso vielä mutta katsellaan miten istuu ja pysyy päässä sitten ihan käytössä. 


Sade/kurakeleihin on varauduttu ihan kura-asulla. PompDeLuxinhan tämä on ja onkin ihan tosi magee! Ihana suorastaan. Henkselimalliset pökät ja hieman takaa pidempi takki. Koko 80cm.
Kurahanskat on Lindexin.


Neidillä myös Pompin setti. Samaista settiä on myynnissä nyt syksyn/talven mallistossakin.
Olen ollut tähän todellakin tyytyväinen. Mukavan notkee tuo matsku ja oikein on hyvänä pysynyt vaikka tämä on uskallettu päästää ulkoilemaan myös hoitoon.


Paikallisesta kenkäkaupasta meille kotiutui Crocsin Crocband Jaunt kumpparit kun olivat tarjouksessa 20€. Pakko hekuttaa kyllä näitä -> kevyet ja hyvinkin kapoiset varreltaan!
Meillä olisi ollut Adéan vanhat Vikingin kumpparit säästössä mutta ne on näihin verrattuna NIIN klobot kuin olla ja voi että en epäröinyt hetkeäkään näiden ostoa kun päästiin livenä katsomaan ja koittamaan.

Tässäpä se Poikasen syksyn varustus olikin aikalailla. Jotain uutta jotain vanhaa.
Ihan vain "muutaman kuvankin" saitte mutta enhän mää edelleenkään osaa karsia ;)

torstai 6. syyskuuta 2012

- Minä OSAAN pyöräillä -


                                                   Adéan (n.4v1kk) kanssa on nyt viimeinen kk(?) harjoiteltu pyöräilyä ilman apupyöriä. Neitihän sai 4-vuotis synttärilahjaksi Mummulta ja Mofalta uuden 16" polkupyörän ja nyt tästä vanhasta 12" "pikku pyörästä" olemme siis poistaneet nuo apparit. Ajateltiin että neidin olisi helpompi hallita tätä pienempää pyörää harjoitellessaan. Lisäksi tässä on valmiina tuo "aputanko" niin ei ole tarvinnut meitin vanhempienkaan kyyristellä pyörän perässä tasapainoa pitäen.


Neitihän on potkulautaillut paljon Pukyn laudalla ja sen kanssa onkin tasapaino kehittynyt valtavasti tämän kesän aikana. Nykyään neiti pyrhältää sen kanssa isotkin mäet alas viilettäen.
Siinä on jarru joten aika huoletta olen antanut mennä kun osaa sitä käytää.

Hieman erilaistahan se tasapainon löytäminen/pitäminen on pyörän kanssa ja kyllähän neiti meinasikin alkuun että ei se löydy, ei löydy. Missä se on?
Mutta pikku hiljakseen se sieltä on löydetty ja nyt neiti osaakin jo pyöräillä ihan itse!
Vauhtiin lähteminen on vielä hieman työn alla, helposti pyytää apua vaikka tietääkin jo miten se tehdään.
Se polkaisun voimakkuus ja tasapainon yhdistäminen siihen ei ole ihan helppoa.
Mutta kyllä vain on tyytyväistä neitiä kun on muutamasti onnistunut ja matkaan on päästy omin avuin.

-Äiti mä oon niin ylpee ittestäni- *Mun pieniSuuri* -Niin mäkin!-

Jarruttaminen on toinen juttu mitä harjoitellaan vielä. Se kun on niin helppoa heittää jalat sivuille ja pysäytellä vauhtia siten. Siinäkin se tasapainon pitäminen tulee tietenkin vaikeammaksi kun vauhti hidastuu.


Tämän isomman pyörän kanssa on myös harjoiteltu ja ajeltu menemään.
Apupyörät saa vielä kuitenkin olla paikoillaan jotta tuntuma tähän löytyy ensin.
Tässä on ajoasentokin enemmän eteenpäin nojaava kuin pikkupyörän kanssa ja satulankorkeus ehkä aavistuksen liian korkea vaikkakin on alimmillaan. Mutta ajettava on kyllä ja keväällä viimeistään on varmasti oikein passeli jo neidille. Ehkäpä sitten voisi jo appareita tästäkin poistaa?
Ja niin kuin kuvasta näkyy on meillä toinenkin pyöräilystä kiinnostunut veijari kypärän sovitus puuhissa.
Hälle olisi ajatuksissa hankkia viimeistään 2-vuotis synttärilahjaksi potkupyörä...

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

- Kohta se alkaa kunnolla, Arki nimittäin -


Viime viikko on mennyt kuulkaahan hujauksessa!
Meitin arki on muuttunut, neidin lisäksi nyt myös poikanen on 10pvä/kk hoidossa.
Ja minä töissä!


Viime viikolla käytiin ma ja ti tutustumassa hoitotädin luona.
Neidillehän täti on jo tuttu ja turvallinen, on ollut siellä koko hoitoaikansa, poikanen on toki ohimennen häntä tähän asti tavannut mutta nyt päästiin kunnolla tutustumaan ja leikkimään hänen luokse.
Niin kuin arvasin, Aéon soljahti ympäristöön ja leikkeihin mukaan kuin olisi aina ollut osa jengiä.
Lapsia tuolla on yhteensä nyt 5 joista tosiaan meitin käy sen 10pvä/kk ja yksi toinen tyttö 15pvä/kk.
Iältään lapset on, tytöt, 5, 4 ja 3 vuotta ja sitten samanikäinen poika kuin Aéon (mahtavaa). 
Adéan läsnäolo varmasti osaltaan helpottaa tätä alkua suurestikin mutta sanoisinpa että Aéon on luonteeltaan kyllä hyvin utelias ja avoin kaikelle uudelle. Ja iältään, 1v3kk, myös aika passeli aloittamaan hoidon.
Neiti oli aikoinaan hoitoon mennessään 1v8kk ja alku meni hänellä myös todella hyvin.
Pientä takapakkia muistan tulleen jossakin kohtaan ja välillä oli itkuista aamua.
Mutta kaikinpuolin neidinkin alku meni silloin hyvin ja helposti.

Eli kaksi päivää tutustuttiin ja sitten viime viikon ke oli sitten totuuden hetki kun poikanenkin jäi ensimmäistä kertaa koko päiväksi hoitoon minun lähtiessä pitkästä aikaan töihin.
Reilu vuosi (1v5kk) tässä meni kotosalla ollessa.
Hyvin oli mennyt ensimäinen päivä ja hienosti oli osannut poikanen käyttäytyä.
Sisko oli kuulemma ollut välillä hieman liiankin innokas hoitoapulainen mutta ihmekkös tuo kun pikkuveikkasta pitää huolta pitää.
Toinen päivä oli mukaillut täysin ensimmäistä. Kyllä ne pärjää nuo pienet

Itse olen tosiaan aloittanut nyt osa-aikatyön lastenvaatteita ja leluja myyvässä liikkeessä.
Teen kahta päivää viikossa ja tämä onkin oikein mukava tapa palailla takaisin työelämään.
Noo, heti toisena työpäivänäni sain tosin ilmoittaa pomolleni että hei....
olenkin saanut nyt "jokapäivätyön" lokakuusta lähtien!
Ei vitsit että oli epätodellinen tilanne, onneksi olimme puhuneet tästä "jokapäivätyön" löytymisen mahdollisuudesta jo silloin kun suunnittelimme vasta tätä tämän hetkisen osa-aikatyöni aloittamista.
Juupa juu, eli lokakuusta alkaa sitten se todellinen arjen kanssa puurtaminen
lasten, kodin ja työn tasapainottelun kanssa!
Samaan aikaan innoissaan ja haikeana. Varmasti monelle oikein tuttu tunne.
Hieman jännitystä tähän tuo nyt se että lasten hoitopaikan säilymisestä ennallaan ei ole takeita.
Katsotaan miten käypi.

Ja niin kuin toisesta kuvasta näkyy, täällä on ajatukset seikkailleet myös lasten syksyn ja talvenkin
ulkovaatteissa... Joskohan sitä saisi kohta puolin teille vilautettua jo syksyyn tehtyjä valintoja.
Kovin montaa uutta juttua ei ole näyttää sillä yllätyksekseni viime keväiset kaksi vk-haalaria mahtuvat erittäin hyvin vieläkin! Mutta muutama kiva "uutuus" mahtuu mukaan.
Ja nämäkin siis poikaselle.
Talviasut sitten... niitä katsellaan lähempänä niitä ensipakkasia ;)

Blogini on saanut myös ilahduttavan tunnustuksen Pink Dreams-blogista!
Kiitän tästä suuresti, sai hymyn huulille.


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

- Tyttömäistä -


Adéa on ottanut oikean tyttövaiheen päälle. Joka päivä halutaan mekkoa, korua ja hiushärpäkettä. Puhumattakaan kynsilakasta ja poskipunasta. Pieni kassialmakin tytöstä on kuoriutunut. Ja jos sattuu korkokenkiä olemaan näkösällä niin niitä pitää saada sovittaa ja klonkutella menemään.

Mekko päällä pyörähdellään ja tanssitaan. Koruja ihastellaan peilistä. Kynsilakkaa tarkistellaan koko ajan ja pinnejä on välillä hiukset täynnä.

Ihania tyttöjuttuja!




Syysulkoilussa on kivaa saada kukkamyssy päähän ja kaulahuivia ei pidä unohtaa.


Ja äitikin tykkää. Tämä Lennen takki on vain niin kaunis neidillä. Menee hyvin niin ulkoilupöksyjen kanssa kuin ihan suorien housujenkin parina.




^ Tämä mekkohan löytyi kirpparilta tovi sitten. Yksissä juhlissa päästy jo kokeilemaankin. Tämä päällä neiti yleensä tässä kotosalla pyörähtelee ja tanssahtelee, helmat on justiinsa sopivat siihen puuhaan. No, on tämä päällä huollettu autoakin. Moneen menoon sopiva prinsessa unelma. "Mä olen äiti niin iloinen kun sä ostit mulle plinsessamekon!"


^ Tämä unelmamekko on enemmän äitin mieleen. Minymon ihana juhlamekkonen löytyi halpishintaan Facebookin kirpparilta! Ihana, ihana ja vielä kerran ihana! 


^ Samalta myyjältä ostin nämä parissa muussakin blogissa joskus näkyneet Chipmunks saapikkaat. Söpikset. Ensimmäiset mekkosaappaat meillä...


Sitten sitä härpäkettä = Asusteita. Kuulkaahan ihan perus säästöpörssistä löytyy välillä vaikka mitä ihanuuksia. Kuten yllä näkyvä kukkapanta ja alla olevat kuminauha "pannakkeet".


HM on kuljettanut neidille pari söpöisyyttä myös kaappiin.


tiistai 25. lokakuuta 2011

- Lokakuun puistoilua -


Muutaman kuvan kaivelin lokakuun alun puistokäynniltä. Syksyä syksyä. Ja niin kuin kuvasta näkyy Gessleinit oli silloin vielä käytössä, sekä neidillä Reiman ihanainen Nias takki. Se mahtuu edelleen, mitä nyt hihat alkaa olemaan himpun verran lyhkäiset. Tänä syksynä ei vain löytynyt meille uutta takkia joten tällä ollaan menty, ja ihan hyvinpä pärjäilty. Keväällä saadaan joudutaan sitten uusimaan neidin koko välikausi. Takkia, housua, kenkää, tumppua ja pipoa...






Pukeutumisesta hieman. Neidillehän sisä- ja ulkovaatteiden väliin menee tällä hetkellä fleecehaalari. Ja täts it. Suhteellisen helppoa. Mutta pikkumiehen ulkoilutamineet onkin sitten hieman enemmän funtsaamista vaativaa. Niin mielellään kuin sitä pukisi Aéonille söpöjä takki+housut settejä niin harmillisen vähälle käytölle sellaiset on jääneet. Lähinnä autoillessa/kyläillessä. Se on vaan niin helppoa vetäistä sisävaatteiden päälle suoraan neulehaalaria. Meillä on nyt käytössä KappAhlin newbie haalari harmaana koossa 68cm. Lipastossa odottelee lisäksi Girandolan villahaalari sekä Benettonin kaksiosainen villasetti kylmempiä kelejä varten. Välikauden taminetta on lisäksi Lindexin windstopperi.

Lähinnä se aiheuttaa päänvaivaa että jos poikanen vaikka kesken puistoilun päättää heräillä ja hermostua vaunuissa makoiluun niin silloin ei neulehaalarissa kyllä pärjäile mamman sylissä. Mutta sitten taas windstopperi on ollut vielä liian kuuma vaunuissa makoiluun... Nämä on näitä.



^ Tässäpä ihan suosikki takki Benettonilta, ruudullinen söpöisyys. Housut myös Benettonin. Kummatkin kirpparilöytöjä edulliseen hintaan, niin kuin myssykin. Tammisaaren syysmarkkinoilta ostetut merinovillaiset tumput on ihan loistavat, harmikseen en muista suomalaisen valmistajan nimeä... Joka vuosi olen ostanut heiltä Adéalle lapasia ja sormikkaita. Ihan huippuja.



Tähän asti sisävaatteet + puuvillaneulehaalari on olleet sopivat vaunuillessa. Poikasen kun sujauttaa vielä makuupussin uumeniin niin kyllä pysyy lämpimänä päikkäriajan.



Sittenpä peräänkuullutan sinua (Anskuli??) joka halusit ostaa meiltä pieneksi jääneen valkoisen Newbie neulehaalarin. Otathan yhteyttä jos vielä olet kiinnostunut!

tiinali(ät)karis.net