Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikkejä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikkejä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. kesäkuuta 2013

- Vielä synttärihulinaa -


Oi kuulkaahan, tänään on täällä eteläisessä Suomessa ainakin tuuli puhaltanut ja sadetta piisannut niin että jo riittäisi koko loppu kesäksi! Lomat on vielä edessä joten sitä viime viikon hellettä takaisin odotellessa.

Mutta hei, se ilmoista ;)

Ajattelin näyttää vielä pienen kurkistuksen Poikasen synttäripäivään johon haettiin hieman teemaa 
 { Merirosvoista }

Pää-osassa kahvipöydän antimet.


Siinähän se meitin synttäri menyy näkyykin yllä.
Aika maltillisesti lähdin tällä kertaan kokoamaan tarjottavia sillä olin kahvittelua edeltävän päivän töissä.
Jotain suolaista, jotain makiaa JA jotain yllättävää kuitenkin päätyi pöytään!


Se yllättävin kokeilu oli ehdottomasti tuo Lakritsipommi-niminen kakku! (Kinuskikissa)
Ajateltiin että jotain ihan uutta olisi kiva kokeilla ja kun kerran oli merirosvo-synttärit niin olikin kiva löytää jotain omasta mielestäni todellakin teemaan sopivaa.
Ja kyllähän siitä tykättiin, Poikanen varsinkin. Neitisen mieleen ei ihan ollut mutta mielenkiinnolla juhlavieraat sitä kyllä maisteli ja maiskutteli.
Ihka ensimmäistä kertaa tein tuonlaisen "hahmokakun". Hauskaa ja haastavaa!
Neitikäinen jo toivoi omille synttäreilleen keijukakkua... Uups!

Toisen makia kanssa mentiinkin sitten varmanpäälle: täytekakkuahan se!
Sisältä löytyi herkullinen raparperi-mansikka-valkosuklaatäyte
Niin hyvää!

Suolaisiksi valikoitui Jauhelihapiirakka, maistui muuten oikein maittavalta kera miedon salsakastikkeen!
Sekä lisäksi Feta-tonnikalapiirakkaa ja minitortilloja.



Nämä kanatortillat saivat kehuja, helppoa ja hyvää sanon minä!
Ja kokonsa puolesta erinomaisia synttäripöytäänkin.
Kaikki suolaiset tarjottiin uunin lämpöisinä.


Söpöt merimiekkoset löytyi Tigeristä



Poikanen ei ihan ensimmäisellä kynttilöiden puhalluskerralla vielä innostunut puhkumaan mutta
jo toisella kierroksella puhisi ja puhkui mukana. Neitikäinen oli myös innokas apuri tässä puuhassa. 



♥ Ystävien kanssa oli mukavaa puuhastella ♥




Aéon sai lahjaksi paljon kivoja leluja ja vaatetta. Kesämiehen tarpeita oikein!
Kiitokset juhlaväelle vielä vain!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

- Palmusunnuntai -


Tämän sunnuntain aamupäivään kuului hieman jännitystä ja odotusta.
"Milloin meikataan, milloin mennään ja missä käydään?"

Eilen käytiin etsimässä pajunoksia ja koristeltiin ne värikkäillä sulilla. Pannu kiillotettiin ja laatikoista etsittiin sopivaa vaatetta. 

Ensimmäistä kertaa lähtivät meitin lapsoset virpomaan sitten aamupäivästä.
Voi sitä riemua ja lorun opettelua. Peilin edessä kikattelua ja valmistautumista.

Noita ja sen Pupu




Noidalle löytyi sopivaa huivia ja hartiaviittaa ja saipa tuo kauniiin värikkäät helmetkin kaulaansa.


Pupulle askarreltiin hienot korvat kartongista ja kylläpä oli veikeän reipas tämä pikku pupunen!


Kun virpomis puuhat oli saatu päätökseen niin oli aika jakaa palkaksi saatuja namuja.
Söpön pienen kahvipannun löysin kirpparilta taannoin.




¤ Joko teillä on käyty virpomassa? ¤

torstai 19. heinäkuuta 2012

- Uutta puistoilua Fiskarsissa -


Paikallislehdestä luin tässä taannoin että Fiskarsiin on rakennettu uusi lastenleikkipuisto.
Heti ajattelin että tuonne täytyy lapset viedä joku päivä kunhan loppuisi sade tai muuten huonot ilmat.
Tiistaina sitten armas aurinko päätti meitä ilahduttaa ja päästiin matkaan.

Ja oi voi mikä mahtava puisto meitä siellä odottikaan! Löi ihan ällikällä miten onkaan puistoon satsattu.
Oli vaikka mitä härpäkettä ja kiikkua.
Sanomattakin selvää että kummatkin lapset viihtyi.
Näistä kuvistahan ei nyt pääse koko puisto läheskään näytille mutta kyllä vain oli upea.
Eli jos lasten kanssa Fiskarsissa pyörähdät niin tämänkin kohde kannattaa katsastaa :)




Tästämikä tuon soittimen nimi nyt taas onkaan... Aéon tykkäsi hurjasti.
Seisoi monesti tuossa soittelemassa. Ja välillä maisteltiin kapuloitakin...





Välillä kerettiin yhdessäkin keinua, ennenkuin sisko taas keksi muuta tekemistä.


Jossakin vaiheessa puistoon saapui myös ystäviä. Pojat kumpainenkin halusivat liukumaan.

Ja niinkuin näette meillä on alettu kävelemään! Aéon on nyt reilu 1v1kk.
Hiemanko suloista taapertelua.


Moin äitiiiii!






Ystävän kanssa juna-ajelulle?
Ei oikein tehnyt vaikutusta, alkuintoilun jälkeen, tämä vanha veturi tyttöihin huiman puistoilun jälkeen.


Pitäisi mennä uudelleen, aikuisten ehdoilla, tuollahan olisi näyttelyitä ja puoteja nähtäväksi ja ihania kahviloita joissa kahvitella.
Tämän kertainen reissu kun tehtiin vain lasten iloksi.


Sattuipa niinkin hauskasti että minut yllätti eräs blogini lukija tuolla puistossa tullen tervehtimään.
Ensimmäinen kerta kun näin kävi ja olipa hauska vaihtaa kuulumisia pikaisesti, Emmi.

Tänäänkin aurinko meitä hellii ja juuri vietiin kaksi koneellista lakanoita ulos kuivumaan.
Ajattelin jopa että jos vain illemmalla olisi vielä kaunis ilma että joskohan sitä uimarannalle lähtisi?!
Se olisikin tämän kesän ensimmäinen käynti!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

- Kesäpäivä Tammisaaressa -


Otettiin suunnaksi Tammisaari tänään.
Niin tykkään tuosta kaupungista, varsinkin näin kesäisin.
Se on se meren läheisyys. Hurmaava vanha kaupunki. Tunnelmallinen kävelykatu.

Oli ihanan lämmintä ja Adéa on odottanut kovasti tätä päivää
jolloin saisi laittaa mekon päälleen ulos.
Lisäksi kaivettiin Po.pin kunnollinen lierihattu esiin.

Ensimmäiseksi suuntasimme torille.
Ihana ihana kesätori, kukkia, vihanneksia, marjoja, kalaa, antiikkia.
Ja musiikkia, torin laidalla soitti tänään ihka oikea orkesteri.
Ai että tuli hyvä mieli!

Pyörähdimme myös Tiimarissa josta ostettiin hieman ilmapalloa ja koristetta Adéan synttärit jo mielessä. Siellä oli vaikka ja mitä kivaa ja saikin pitää visusti mielessä kukkaiskeiju teeman joka synttäreillä tulee olemaan. Adéa puolestaan ihastui joka ikiseen kynään ja pyyhekumiin joita riitti...





Tämän päivän iltaan oli myös suunnitelmia ja ostinkin torilta mansikkaa ja uskomattoman hyviä pensasmustikoita. Näistä oli hyvä lähteä tekemään kesäistä rahkaa.


Tori käynnin jälkeen suuntasimme rantapuistoon. Levitettiin filtti nurmikolle ja nautiskeltiin pieniä eväitä.
Aéon otti ja lähti päättäväisesti kohti rantahiekkaa ja olikin tyytyväinen poika kun pääsi käsiksi pehmeään ja lämpöiseen hiekkaan.


Neidillä on namipäivä näin lauantaisin. Välillä toivon että tälläisestä päivästä ei olisi koskaan neidille kerrottukaan... Saa pienen määrän karkkia päivän aikana mutta se miten tätä päivää odotetaan ja mietitään pitkin viikkoa on aika huisia. Aika usein heti ensimmäinen asia näin lauantai aamuisin neidin mielessä on namit. Äiti saisinko karkkia? Öö et. Vasta ruuan jälkeen, on yleensä oma vastaukseni...
Ja pitkin päivää jaksaa kysellä tasaisin väliajoin että saisiko hieman lisää.

Miten teillä, onko karkkipäivää vai syödäänkö nameja silloin tällöin yksi tai kaksi
vaiko eikö ollenkaan?

Olen tainnut tätä joskus aiemminkin ihmetellä mutta palataan asiaan taas...


"Piknikin" jälkeen oli energiaa puistoiluun. Tuonne oli tullut pari uutta juttua ja heti piti päästä tutkimaan. Hiekkalaatikko hiekkahisseineen oli tehnyt vähän niinkuin paluun. Vähän samantyylinen on ollut aiemminkin ja ihmettelinkin sen poistumista. Kiva että saatiin laatikko takaisin sillä Aéon varsinkin tykkää puuhastella lapioiden ja ämpärien parissa. Tiedetään ottaa seuraavalla kerralla mukaan.


Tälläisen päiväretken jälkeen automatkalla oli hyvin hiljaista takapenkillä.
Lisää näitä!


torstai 14. kesäkuuta 2012

- 1-vuotiaan juhlapäivä -


Vielä tänäänkin on melkeinpä vaikeaa ajatella että meillä tosiaan on jo 1-vuotias taapero!
Lasten kasvusta ja kehityksestä sen ajan kulun vasta huomaakin.

Meillä juhlistettiin Aéonin synttäriä viime sunnuntaina.
Päivän toimintasuunnitelman mukaan juhlistimme ensin pikkuystävien kera siinä keskipäivästä.
Sukulaiset saapuivat sitten myöhemmin iltapäivällä.


Meillä alkoi aamu kunnon äänenavauksella kun saimme laulaa onnittelulaulun peräti kaksi kertaa ennekuin päivänsankari otti ja havahtui siihen. Oli hieman pikku mies ihmeissään kun kaikki kolme naamaa tuijottivat ja hihkuivan ONNEA ONNEA heti kun silmät auki sai.

Ja voi sitä riemua kun pääsi lahjansa äärelle, ja kyytiin!
On niin ison pojan näköinen Puky Wutschinsa kyydissä että!


Aiemmassa postissa jo vilahtanut asu on Vertbaudetin. Tämä oli päällä 1-vuotisvalokuvauksessa ja nyt juhlissakin. Saanee päätyä muistojenlaatikkoon sitten kesän jälkeen.


Adéalla oli myös valokuvauksessakin ollut mekko päällään. Benettonin valko/harmaa ihanuus.
Kaulassa nimenantolahjaksi saamansa helmet.


Meillä oli juhlan teemana värikäs "tähtisade". Oli kiva koristella kotia hieman juhlan kunniaksi.


Adéa sai myös pari kivaa yllärilahjaa. Neiti oli aikasta otettu!
Yläkuvassa puuhastelee minun fammun kanssa Muumien aakkosvihkosen parissa.
Lisäksi sai söpöisen pienen kukan omaan huoneeseen josta oli kovin innoissaan. 




Domino Popsit olivat hyviä ja maistuivat koko juhlaväelle ikään katsomatta.

Mitäs muuta meillä oli sitten herkkupöydässä?


Suolaisista tarjottavista löytyi:

Kinkku- ja antipastopizzaa, tacosalaattia, patonkia kera tuorejuustojen, tonnikalapiirakkaa, ruisnappeja katkaraputäytteellä ja vieläpä lämmintä voileipäkakkua.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Makiaa suun täydeltä:

Mansikkatäytekakkua, mokkapaloja, domino popseja ja muumikeksejä



Lämmintä voileipäkakkua kokeilin ensimmäistä kertaa ja oli kyllä hyvää! Kiitos S ohjeesta :)


Ystäväiset, niin äidit kuin lapsetkin <3




Aéon sai kivoja ja toivottuja lahjoja. Kiitämme!



Pieni, unelman pehmeä, nelijalkainen vieraskin meitä hauskuutti. Sulo Suloinen.


Junarata koottiin vielä juhlien jälkeen pöydälle ja neiti pääsi kokeilemaan junankuljettajan hommaa samalla kun pikkuveli jo sai iltapalaa.

Ja eipä kulunut kuin tovi kun meitin 1-vuotias jo tuhisi yöuniaan.