Juu-u niin se on vaan että kevät ja kesä lämpöineen on jo kovasti mielessä. Olen ollut todella laiska talvialen kanssa. Ensi talven haalarit sun muut kaksiosaiset on hankkimatta vaikka tekisi silkkaa säästöä hankkimalla niitä nyt. Ei vaan innosta. Mutta sitä enemmän on innostanut kevään ja kesän mallistot joita pukkaa sieltä sun täältä. Ihan pieniä poimintoja olen tehnyt niistä mielekkäimmistä. Ei mitään ihmeellistä mutta muutama söpöisyys kuitenkin.
Paikalliseen lastenvaateliikkeeseen oli laitettu Benettonilta uutta esille. Että olikin keveä, raikas ja valoisa näky katsellessa kaikkea ihanaa ja hempeää tytöille. Poikien vastaava näky ei taaskaan niinkään innostanut. Kyllä se vaan niin on että tyttöjen osastot on niin pullollaan niitä oih ja voih juttuja että poikien harvoin yltää samaan.
Benettonilta löytyi siis ihana kukkainen tunikka ja vanhanroosan värinen sydäntoppi ihanilla frilla hihoilla. Muutama muukin ihanuus sinne vielä jäi ja paljon on uutta tulollaankin.
Sitten vaihtuu "puulaaki". Tässä HM:ltä poimittuja.
Aéonille tuli söpis harmaa neulepusero. 86cm:nä se on vaan tosi jättikokoa. Huvikseen testasin sitä neidille ja muuten oli hyvä paitsi hihanpituus liian lyhyt. No, jemmataan tämä kun pienellä alella kuitenkin tuli ja on mieleinen. Sini/valkoraidallinen pyjamas oikein kiva sekä aina tarpeelliset hihattomat bodyt. Sitten piti ottaa ja katsoa miltä tuollainen "pappalätsä" näyttäisi Poikasella. *Hah* oikein hauska on, mitä nyt iso vielä mutta kesäänhän tuo onkin.
Adéan tilaus sisälsi sitä sun tätä mutta suurinosa lähtee palautukseen.... Tässä kuitenkin se mitä päätettiin pitää.
Ihana Softshell-takki tosi söpöllä kukkakuosilla. Ja huomaa, tässäkin lila pääosassa. Neidillä ei ole aiemmin kokeiltu tälläistä matskua olevaa takkia. Aéonilla on samantapainen Lindexin haalari ja se on aika hiostava. Toivon että tämä ei osoittaudu samanlaiseksi. Tekstinä luettuna ominaisuudet vaikuttavat kyllä hyviltä kevään jo hieman lämpimämpiä ilmoja ajatellen.
Pari hattua piti ottaa jo kesään ettei vaan jäädä ilman ;) Tuo vaaleanpunainen on ihana laskoksineen ja ruusuineen ja valkoinen on vaan kesän must hattu. Ja tuossapa näkyy tuon takin kuosi lähempäätä.
Piti ottaa ja testata takkia Racoonin housujen kanssa. Ei nyt ihan mutta melkein. Kuhan löydän Racoonin sydäntakin kaveriksi ne rusehtavanharmaat housut niin luulenpa niiden käyvän myös tämän takin kanssa.
Neiti oli innoissaan takin sovittelusta ja varsinkin siitä että tuossa on hihoissa sellaiset resorit joissa on aukko peukalolle. Se vaan on pop. Ja tietenkin piti testata asua hyppimällä!
















































