lauantai 30. huhtikuuta 2011

- Muutos suunnitelmiin... -


Nimittäin meidän vappu suunnitelmiin. Meidänhän piti tänään mennä ystäväperheemme luokse viettämään vappua kera Adéan kummivanhempien mutta kuinkas sitten kävikään.



Neidin masuun päätti kotiutua masupöpö kiusaamaan, viime yönä. *Huoh* Hassua tässä on se että meidän menot juuri tämän kyseisen ystäväperheen luokse on jo kaksi kertaa aiemminkin jouduttu perumaan juurikin samoista syistä, neidin sairastaessa. Eli tämä alkaa olemaan jo perinne kun heille suunnitellaan vierailua.


No, iskä ja neiti jäivät tänään kotiin kun minä läksin viimeistä työpäivää tekemään. Päivä meni kuin siivillä ja oli se omituista ottaa ja tyhjentää oma kaappi päivän jälkeen. Nyt se on sitten loma! Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin.

Kotona oli sitten vastassa pieni kuumeinen ja väsynyt neiti. Päivällä oli muutamat oksut kuulemma tullut ja muutenkin ollut naatti. Kolmisen tuntia oli nukkunut päikkäreitä aamupäivällä ja saman verran nukkui vielä iltapäivästä. Pientä suupalaa on ottanut vastaan mutta juoma on maistunut paremmin. Hyvä niin.

Iltapäiväpäikkäreiden jälkeen piristyi mukavasti ja otettiinkin ilmapallot ja serpentiinit esiin. Voi sitä riemua! Välillä ollaan sitten leikitty barbeilla ja rakenneltu dubloista hevostallia. Katseltu Postimies Patea ja makoiltu sohvalla. Tässä iltasella ei ole pahaa oloakaan ollut enään. Nyt on neiti jo nukkumassa, simmahti samantein vaikka päivällä pitkiä unia ottikin. Katsotaan nyt sitten mitä yö tuo mukanaan...










Iltapalaksi teimme hieman salaattia kypsennetyillä tomaateilla ja seuraksi patonkia. Juomaksi kotitekoista simaa minulla ja isämies nautti kuohuviiniä. Kyllähän tämä vappuaatto näinkin meni ihan mukavasti. Toivottavasti neidin masupöpö hellittää nopiaan eikä meitin muiden sitä tarvitse saada...

perjantai 29. huhtikuuta 2011

* * *





Minulla on huomenna viimeinen työpäivä... Parinviikon lomapäivillä aloitan ja siitä seuraa sitten äitiysvapaa. Uskomatonta, ihmeellistä, ihanaa ja samalla toki hieman haikeaa.

Odotan jo kovasti pientä tulokasta, meitin poikaa. Se että vapaa nyt alkaa tekee tästä loppuodotuksesta taas todellisempaa. Vieläkin välillä nimittäin tuntuu niin uskomattomalta että tuolla masussa todellakin kasvaa pieni ihmisenalku. Ultran välityksellä päästään kohta taas kurkistamaan häntä, tarkistavat että istukkani toimii niinkuin pitää ja on ravinnut vauvaa. Adéan odotuksen loppumetreillä kun huomattiin että se oli aika lailla kalkkeutunut ja sen seurauksena neiti jäänyt vähälle ravinnolle ja pienikokoiseksi. No, vatsa on ainakin kasvattanut itseään ihan eritavalla kuin neidin aikaan joten toivon että kaikki on hyvin.

Äitiyseuvolakin minulla on heti vapun jälkeen, käynnit siellä alkaa nyt tihenemään.
Sokerirasitustestikin odottelee vielä. Sekin ensi viikolla.
Synnytyssairaalaan pitäisi ottaa yhteyttä ja mennä tutustumiskäynnille.
Adéa pitäisi siirtää isojentyttöjen sänkyyn ja alkaa valmistelemaan pienelle omaa nurkkausta meitin makkariin.
Kirpputorilta pitäisi varata pöytä viikoksi pariksi. Neidin pientä myydä eteenpäin. Ja omiakin.
Ikkunat pitää pestä ja mummunkaappini sisus järjestellä uuteen uskoon.
Touhuja ja tekemistä riittää kyllä.

Neidinkin päiviin tulee muutosta kun hoitopäivät vähenevät, "jokapäiväisestä", 10 päivään kuukaudessa. Saa jatkaa samalla perhepäivähoitajalla kuin tähänkin asti joten pääsee leikkimään tuttujen kavereiden kanssa pari/kolme kertaa viikossa. Luulenpa tämän olevan oikein passeli ratkaisu meille. Kotipäivät pyrin varmasti valitsemaan samoille päiville kuin leikkipuistossakin on aamupäivisin puistopäivä. Saisi neiti silloinkin leikkiseuraa toisista lapsista ja itsekkin pääsisi samalla muiden äitien kanssa juttusille.

Katsotaan miten kaikki lähtee rullamaan, voihan olla että kaikki etukäteis suunnitelmat saakin järjestellä ihan uudelleen kun arki vapaalla alkaa... Mutta hei, nyt toivotan sinulle oikein mukavaa vappua! Me vietämme sen hyvien ystävien seurassa ruokaillen, saunoen, rupatellen ja rentoutuen. Adéa odottaa huomista lähtöä jo kovasti jotta pääsee leikkimään pikkuystävänsä kanssa taas. Mutta nyt ja vielä kerran, hyvää vappua :)

maanantai 25. huhtikuuta 2011

- Pyhää -


On ollut shöönttiä!



Kotoilua, vierailua, ulkoilua, leikkejä, ruokaa, herkkuja. Yhdessäoloa. Kevätaurinko sulattaa kovaa vauhtia jäitä merestä. Puissa näkyy jo pienenpieniä hiirenkorvia ja aurinko lämmittää jo mukavasti kasvoja. Ihanaa!


^ Keinuminen on nyt niin pop juttu että meitin kotipihassa oleva keinu on melkein mahdotonta ohittaa ilman paria kiikkua. Tuossa kuvassa ollaan tosin puistossa jossa toki myös testattiin keinut.



Muutama suklaamuna on uponnut neidin massuun, no joo äidinkin, ja niistä pienistä aarteista on iloittu. Hello Kitty on nostattanut suosiotaan ja pääsiäismarkkinoilta pitikin ostaa tuo helikopteri-tuuletin-tikkari-hässäkkä.







^ Kohokohtaa neidin päivässä. Pääsi niin ruohonleikkurin kuin mönkijänkin kyytiin! Hiemanko oli jännää ja kivaa! Seuraavaksi bongasi vielä mopon autotallista mutta harhautus toimi ja päästiin muorin kaffepöytään.




^ Karvakuonotkin on tykänneet vapaasta menosta ja tuhisevatkin nyt väsyneinä tässä minun vieressä sohvalla.

Pikkumies masussa on ollut myös kovin mukana pääsiäisen menoissa, hyörinyt ja pyörinyt siellä niin että välillä saa katsella kumpuilevaa vatsaa ihmeissään. Minullapa on ensi viikolla neljä työpäivää edessä ja niiden jälkeen alkaa... ensin loma... ja siitä seuraa mukavasti äitiysvapaa sitten. Aikamoista!! Tuskin jaksan ymmärtää että niin pitkällä ollaan jo raskaudessa. Huomenna pyörähtää käyntiin rv33.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

- Pitkäperjantai -


Vihdoinkin aurinko alkoi paistamaan tähän päivään. Aamupäivällä saimme surullisia uutisia kun isämiehen äidinäiti, Muori, soitti ja kertoi oman äitinsä, i-mamman, nukkuneen pois hetkeä aiemmin... Viisisukupolvea on nyt muisto kaunis. Lepää rauhassa i-mamma.



Pääsiäiseen meillä valmistauduttiin männä viikolla rairuohon kylvämisellä sekä koivunoksien koristamisella. Adéa tykkäsi höyhenistä ja piteli niitä poskea vasten paijaillen. Virpomassa Adéa ei ole käynyt. Luulen että se otetaan sitten vasta ensi vuonna.






Juuri aamulla koiralenkillä katselin puiden oksia ja kyllähän sielläkin söpöjä lehtien alkuja näkyy jo. Jotenkin tuo kunnon kevään puhkeaminen kävikin siten aika nopiaan.



Synttäreilläkin ollaan ehditty tässä käymään. Adéan pikkuystävä kun täytti 3-vuotta. Huisin kivaa oli. Tällä kertaan koitettiin juuri sieltä lastenkirpparilta ostettuja shortseja juhlasuksi. Oikein söpis setti lastensynttäreille.




Tänään ollaankin jo maisteltu pashaa ja ihailtu hyvin kasvanutta pääsiäisruohoa. Myöhemmin mennään vielä ystävien kanssa ulos syömään. Muutenkin saadaan nauttia pääsiäisen pyhät muiden tarjoamissa herkullisissa ruokapöydissä, ei paha.




Mukavaa Pääsiäistä sinulle ja perheellesi!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

- Plus kymmenen astetta -


Ulkona
on kevät jo aikalailla valloillaan, joten olikin aika katsahtaa meidänkin neidin kevätvaatetusta vihdoin. Ajatella että mittari on todellakin jo näyttänyt +10 astetta. *hihii* ihanaa.




Viime vuoden kesä-alesta ostin neidille tämän Reiman Nias takin. Se on koossa 86cm ja mahtuu vielä tämän kevään. Hyvä niin sillä tykkään takista ja väristä edelleen kovastikkin. Housut olivat käyneet lyhyiksi talven aikana joten nämä on uudet, tosin täysin samanlaiset kuin edeltäjänsäkkin. Mitäpä sitä hyvää vaihtamaan. Nuo on kokoa 98cm ja menevät syksylläkin sitten.



Housuostoksilla tarttui mukaan myös uusi pipo ja hanskat Reimalta. Nämä nappavat värinsä suoraan takin kuvioista. Muistatteko vielä kun pohdin välikausikenkiä kevääksi? No Brandokselta nämä Superfitin gorenilkkurit neidille sitten loppujen lopuksi sitten valikoitui tässä yksi päivä. Olisin varmasti tilannut ne Vikingin vaaleanlilat mutta niitä ei ollut enään esillä. No eipä se mitään sillä nämä tuntui heti oikeilta. Värinsä puolesta ovat ainakin ystävällisemmät ja vaikuttavat muutenkin oikein kivoilta. Nämä on nyt koossa 26cm. Silloin neidille jää sinne n.2cm kasvu ja liikkumavaraa. Nämäkin saisivat mielellään mahtua vielä syksylläkin... Yllä oli siis Adéan veden- ja tuulenpitävä ulkoilusetti puistoiluun ja hoitoon. Yhdellä mennään ja varmasti hyvin pärjätään. Sitten onkin taas näitä söpistakkeja kertynyt muutama enemmän.



Iki-ihana Benettonin valkoinen tikkitakki. Tämä on aina vain rakkautta ensisilmäyksellä. Pipot Acessories ja HM. Housut kirppis. Hanskat Reima. Kengät Kavat ja Adidas.




^ Housut HM.




^ Sitten neidille on myös Benettonin "perusmallinen" v.pun tikkitakki. Housut kirppis, ohuella vuorikankaalla. Kaulahuivi ja pipo HM.




^ Hmm, miten meille onkaan kertynyt näin monta vihreää takkia... Laitimmaiset on kirppislöytöjä ja keskellä HM. Tykkään, näistä saa myös tosi erilaisia settejä ihan asusteiden väriä vaihtamalla.




^ Hiekkalaatikolle mars. Takki kirppis. Housut Vertbaudet. Pipo HM. Hanskat Reima ja kengät Superfit.




^ Kevään ja syksyn kuiville ulkoiluilmoille aivan ehdottoman hyviä on tälläiset vuorilliset housut. Kirppureiltakin aina bongailen näitä mielelläni. Näistä nuo kahdet ensimmäiset vasemmalta alkaa jo olemaan niin ja näin lahkeen pituuden kanssa mutta vielä hetken menevät. Näistä on viidet tosiaan kirppareilta ja loput Esprit, Vertbaudet, HM ja Benetton.




^ Täksi kevääksi saikin hankkia kaikki ulkoilukengät uusiksi neidille. Adidaksen tossut ihan perus valkoisina. Superfitin goret ja Kavatin kävelykengät. Kaikki kokoa 26.




^ ...sainpa minäkin jotain kenkätilauksesta. Patagonia merkkiset nahkaiset tossut nimittäin. Ensituntuma on oikein hyvä ja enköhän näillä tallustele taas pari seuraavaa vuotta tyytyväisenä.




Sain
Petulilta tämän tunnustuksen jokin aika sitten. Kiitän mahdottoman paljon! Tunnustus on suunniteltu blogeille, joiden parissa itse rentoutuu. Nytpä haluan ojentaa tämän eteenpäin Nannalle T&T-blogiin jonka parissa pääsen tutustumaan poikien elämään. Ja sattuupa toinen hänen pojistaan olemaan aikas samanikäinen kuin meidän neiti.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

- Värikästä -


Tämä äiti kävi siellä erivärisessä kaupassa ostamassa tyttärelleen vesivärilehtiön. Vesivärejä ja siveltimiä löytyikin omasta takaa jo. Neiti on kovin innoissaan ja onkin nyt taiteillut parin päivän aikana jo mooonta paperia täyteen!





Lääkärilläkin käytiin eilen neitiä näyttämässä, mikä onni että meillä on ihka oma perhelääkäri. Mutkattomasti ja nopeaan käy mihin kellonaikaan vain melkeinpä, eikä Adéakaan murehdi tapahtumia kun tutussa paikassa hieman "tutkitaan ja katsellaan". Diagnoosina tällä kertaan taas korvatulehdus, molemmissa korvissa. Sekä alkava keuhkoputkentulehdus. Lääkettä kehiin ja neiti voi jo tänään paremmin. Yskää on edelleen mutta sehän ei välttis hetkessä häviäkkään. Toivottavasti tämä korvatulehdus jäisi viimeiseksi, en toivo että tämä enteilee meille tulehduskierrettä...

tiistai 12. huhtikuuta 2011

- Sillisalaatti -


Juu eli tämä postaus tulee sisältämään sitä ja tätä. Illat olen ollut niin väsähtänyt että ei ole tullut päiviteltyä blogia kunnolla. Teidän toisten blogit on kyllä käyty läpi joka ilta mutta omien kuvien lataamiseen ja muokkaamiseen ei ole enään vaan energia riittänyt. Vali vali.

Adéa on saanut kevätflunssan. Nuhaa, kuumetta ja yskää. Eilisen sairasteli iskä seuranaan. Tänään minulla on vapaapäivä ja huominen vielä joudutaan kyllä olla kotosalla. Nukkumisesta ei hällä meinaa tulla mitään kun niin yskittää ja päivisin saa olla nenää ja silmiä pyyhkimässä kun kummatkin vuotaa. Hieman jo tänään reipastunut on ja ruokakin taas alkanut maistumaan.






^ Ylin kuva on maanantailta ja nämä muut tässä yllä tältä päivältä. Pirteempi ilme juu on jo. On jaksanut jo tanssahdella ja kirjoja lueskella. Kuvan kirjaa lukiessaan kertoi päättäväisesti että hälle pitää ostaa vesivärit. Paljon punaista väriä erityisesti. Sieltä erivärisestä kaupasta äiti. Okei, pitänee käydä ostoksilla.

Välikausitamineista yritän tehdä erillisen postauksen. Kunhan saapuu vielä puuttuvat kengät. Tilausta odotellessa siis. Tänään piti apteekissa lähteä käymään ja olipa kivaa pukea kevyemmin. Aika lailla tähän asti menty vielä toppiksella. Mutta näista lisää.




Kirppuiltukkin on, viime sunnuntaina oli Tammisaaressa lastenkirppis jossa olin myös myymässä. Kivasti lähti taas vaatetta ja tavaraa uusiin koteihin. Mm. Benettonin ihanuus tikkitakki valkoisena pääsi toisen pienen prinsessan käyttöön. Nyyh, jostakin on vaan vaikeaa luopua. Mutta tilalle löytyi myös tosi kivoja uusia vaatteita. Niin neidille kuin masuasukillekkin. Todellakin toivon että siellä köllii tosiaan se ennustettu poika koska nyt näitä vaatteita alkaa jo olemaan aika kiitettävästi muutamiin ensikuukausiin.




^ Espritin ihanan reipas collegetakki sekä tosi söpöiset pehmeät tossut merkiltä Pippi.




^ Pop:in raitahousut (1€!) sekä kaulusbody. Tykkään paljon pikeepaidoista joten niitä katselen aina pienelle. Sitten löytyi Benettonin huppari sekä perusbody kivoissa väreissä. Näihin poikasen vaateisiin taisi mennä 9,50€. Espritin ollen kallein, 4€.




^ Neidille löytyi myös kivoja vaatteita. Kesään aikalailla. Vasemmalla Lindexin legginssit koossa 80cm, menevät capreina kivasti. Niissä on sellainen kulahtanut farkkulookki. Loput kuvan vaatteet taisivat olla HM:n. Vihreä hamonen 1€, ihanat ruutushortsit 2€, ja farkkumekko 3€. Oikeassa kuvassa vielä HM:n mieluinen trikoomekko printillä sekä Lindexin letkeä farkkumekkonen 2€. Kaikki niin hyväkuntoisia ja tosi mielekkäitä löytöjä.




Kirpparin jälkeen kiiruhdin kotiin ja sitten kävimme onnittelemassa serkkuani vielä. Adéalle päälle Kinderitin ihana neulostoppi, alle pitkää hihaa, hamosena Lindexin ihanaa farkkua ja jalassa tietenkin neidin synttärisandaalit. Adéa on sis nimennyt nämä HM:n kukkasandaalit synttärisandaaleiksi.





Siellä Sirkus Finlandian näytöksessä kävimme siis viime lauantaina. Kylläpä sitä olikin odotettu koko viikko. Ohjelmisto oli oikein kiva ja mielenkiintoinen ja Adéa jaksoi katsella parituntisen näytöksen oikein kivasti. Pientä kiemurtelua oli vasta ihan loppumetreillä kun olisi niin mieluusti jo lähtenyt leikkimään sirkusseuralaisena olleen pikkukaverinsa kanssa kotiin. Nyt on neidin ensimmäinen sirkus elämys koettu hattaroineen, popkorneineen ja valolippuineen päivineen.




^ Mun kaveri




Kotiin kun päästiin koko konkkaronkka (meidän lisäksi siis Adéan kummivanhemmat ja pikkukaverin vanhemmat) niin oli aika "iltapalan, neideille katettiin oma pöytä ja arvaatte varmasti että oli kivaa! Nakkimakkaraa huudettiin ja naurettiin, vesselit!

perjantai 8. huhtikuuta 2011

- Milloin mennään... -


...Silkukseen?! Kyselee Adéa vähän väliä. Huomenna mennään Sirkukseen sanoo äiti, vähän väliä :) Hiukanko kivaa, minäkin olen ihan täpinöissäni jo.

Sirkus Finlandia starttaa joka keväisen kiertueensa taas ja nyt Adéa pääsee ensimmäistä kertaan mukaan. Onpa tässä muutama vuosi siitäkin vierähtänyt kun itse kävi viimeksi ja kylläpä se sirkuksen lumo vielä vain puree. Näin aikuistakin.


Kuva netistä