Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2-vuotta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2-vuotta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. kesäkuuta 2013

- Vielä synttärihulinaa -


Oi kuulkaahan, tänään on täällä eteläisessä Suomessa ainakin tuuli puhaltanut ja sadetta piisannut niin että jo riittäisi koko loppu kesäksi! Lomat on vielä edessä joten sitä viime viikon hellettä takaisin odotellessa.

Mutta hei, se ilmoista ;)

Ajattelin näyttää vielä pienen kurkistuksen Poikasen synttäripäivään johon haettiin hieman teemaa 
 { Merirosvoista }

Pää-osassa kahvipöydän antimet.


Siinähän se meitin synttäri menyy näkyykin yllä.
Aika maltillisesti lähdin tällä kertaan kokoamaan tarjottavia sillä olin kahvittelua edeltävän päivän töissä.
Jotain suolaista, jotain makiaa JA jotain yllättävää kuitenkin päätyi pöytään!


Se yllättävin kokeilu oli ehdottomasti tuo Lakritsipommi-niminen kakku! (Kinuskikissa)
Ajateltiin että jotain ihan uutta olisi kiva kokeilla ja kun kerran oli merirosvo-synttärit niin olikin kiva löytää jotain omasta mielestäni todellakin teemaan sopivaa.
Ja kyllähän siitä tykättiin, Poikanen varsinkin. Neitisen mieleen ei ihan ollut mutta mielenkiinnolla juhlavieraat sitä kyllä maisteli ja maiskutteli.
Ihka ensimmäistä kertaa tein tuonlaisen "hahmokakun". Hauskaa ja haastavaa!
Neitikäinen jo toivoi omille synttäreilleen keijukakkua... Uups!

Toisen makia kanssa mentiinkin sitten varmanpäälle: täytekakkuahan se!
Sisältä löytyi herkullinen raparperi-mansikka-valkosuklaatäyte
Niin hyvää!

Suolaisiksi valikoitui Jauhelihapiirakka, maistui muuten oikein maittavalta kera miedon salsakastikkeen!
Sekä lisäksi Feta-tonnikalapiirakkaa ja minitortilloja.



Nämä kanatortillat saivat kehuja, helppoa ja hyvää sanon minä!
Ja kokonsa puolesta erinomaisia synttäripöytäänkin.
Kaikki suolaiset tarjottiin uunin lämpöisinä.


Söpöt merimiekkoset löytyi Tigeristä



Poikanen ei ihan ensimmäisellä kynttilöiden puhalluskerralla vielä innostunut puhkumaan mutta
jo toisella kierroksella puhisi ja puhkui mukana. Neitikäinen oli myös innokas apuri tässä puuhassa. 



♥ Ystävien kanssa oli mukavaa puuhastella ♥




Aéon sai lahjaksi paljon kivoja leluja ja vaatetta. Kesämiehen tarpeita oikein!
Kiitokset juhlaväelle vielä vain!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

- 2-vuotias! * Hurraa * Hurraa * Hurraa * -



Eilen meillä juhlistettiin Aéonin 2-vuotis synttäriä kahvitellen sukulaisten kanssa. Voi sitä riemua ja iloa.
Myös ihmetystä kun yks kaks oli koti täynnä ja kaikki huomio päivänsankarissa.

Tänään onkin aamu aloitettu äänen avauksella kun Neitisen kanssa laulettiin Onnittelulaulu meitin pikkusuurelle piraatille! Aamunsa Poikanen tosian aloitti jo aiemmin Isämiehen kanssa aamupalalla jo kello 6 pintaan. Uusia leluja ja potkupyörää piti myös heti päästä tutkimaan. Eli synttäriaamu on täällä alkanut aikaisin leikkien lomassa. Nyt tosin jo tarhassa ja sinne vietiinkin kassillinen herkkuja pikkukavereille.


- ONNEA AÉON ONNEA -



torstai 29. heinäkuuta 2010

- Adéan 2-vuotissynttärit -


Synttärijuhlia juhlistimme taas Fammun ja Onkkelin puutarhassa. Ihanat ja oikein onnistuneet juhlat vietimme ystävien ja sukulaisten kanssa. Päivä oli lämmin ja puolipilvinen, oikein hyvä juhlasääksi. Tässä kuvasatoa neitosen juhlista!


^ Kaikki valmiina, juhlat alkakoot!


^ Juuri herännyt päivänsankari. Sopivasti heräsi puolisentuntia ennen juhlan alkua. Jaksoi hyvin juhlistaa sitten päiväänsä kun oli unet otettu. Juhlavaatteiksi valikoitui Benettonin ihanan vihreä mekko ja KidsUpin valkoinen perhoshihainen tunika alle. Kaulassa nimenantojuhlissa saatu helminauha ja jalassa Vertbaudetin sandaalit. Oikein oiva juhlaasu jota voi käyttää arkenakin.


^ Juhlaväki on saapunut!



^ Olin leiponut Kalkkuna-, kala- ja kasvisvoileipäkakut sekä valkosuklaa-mansikkajuustokakut. Lisäksi herkkupöydältä löytyi pullaa, keksiä ja vohveleita. Lapsille oli pillimehuja ja aikuisille tietenkin kahvia ja teetä tarjolla. Näillä mentiin ja hyvin!



^ Neidille maistui parhaiten keksit ja pillimehu.

Lahjahumua



Adéa sai mahdottoman hienoja lahjoja kasapäin!



^ Ihanaiset russet ovat aina tervetulleita meidän juhliin. Meidän omatkin koirat pyörähtivät paikalla lapsien iloksi.


Kun kakut oli syöty ja lahjat avattu niin oli aika pulikoimisen! Lapset oli innoissaan vesileikeissään ja ilon kiljahdukset kantautuivat varmaan korttelin päähän!





Kun juhlat oli juhlittu ja vieraat lähteneet oli aika 2-vuotiskuvan. Aika malttamaton oli vain päivänsankari pysymään paikoillaan...



Mitä lahjapaketeista sitten tuli?



No ensinnäkin pakko näyttää miltä neidin huone näyttää tänään.... No tältä, leluja on sikinsokin kaikkialla ja neiti on kiireinen leikeissään.


Mutta hauskaa on leikkiä uusilla leluilla ihan uusia leikkejä!


^ Meidän piti antaa neidille leikkihella, itse tehty, mutta iskän kiireet eivät antaneet myöden ja sen tekeminen jäi. Se on kuitenkin tulossa! No, hätälahjaksi keksin sitten kassakoneen joka onkin kovasti neidin mieleen. Kuvassa myös toivottu keppihevonen ih-hah-haa leikkeihin.


^ Nukenvaunut, perässä vedettävä pehmokoira ja eläinaakkosbussi


^ Dubloja, piirtolevy, "ruokatarvikkeita" ja muovailuvahaa.


^ Baby Born nukke ja sille kuuluva hoitosetti


^ Astioita ja kattiloita kotileikkeihin.


^ Pinnejä ja pampuloita.


^ Kaksi kivaa ruotsinkielistä kirjaa. Ja Hello Kitty laukku.


^ Nukensänky joka odottaa kokoajaa. Kuvista puuttuvia lahjoja olivat myös ihka ensimmäinen Barbi joka on osoittautunut todella mieleiseksi jo. Sekä pikkukoira kantokoppineen, kaksi hopealusikkaa, synttärirahaa sekä pari eläinfiguuria jotka nekin ovat olleet hitti. Jotain varmasti unohtuikin tästä, niitä lahjoja oli niin paljon!


Meidän rakas 2-vuotias!




perjantai 23. heinäkuuta 2010

- Synttäreiden valmisteluja -


Adéan 2-vuotissynttäriä vietetään tulevana sunnuntaina. Aikalailla kaikki on nyt valmiiksi suunniteltu ja pakattu tässä kotona, odotan vain että pääsisi jo toteuttamaan niitä.

Huomisesta tulee kiireinen päivä:

-Aamupäivästä neiti menee Mummulle ja Mofalle hoitoon

-Sitten lampsin ruokakauppaan piiitkä ostoslista mukana

-Siitä sitten Fammun ja Onkkelin luokse (juhlapaikalle siis) ja leipomukset käyntiin. Neljä juustokakkua sekä kolme voileipäkakkua pitäisi tekaista, puuh.

-Jossakin vaiheessa on juhlateltan pystytystä, miesten hommaa.

-Iltapäivällä saadaan hakea tuolit ja pöydät

-Uimaaltaan voisi puhallella valmiiksi sekä kasata pari leikkitelttaa

MITÄ VIELÄ... Paljon kaikennäköistä pientä puuhaa riittää kyllä. Näillä päästään jo pitkälle lauantaina. Sunnuntaina sitten teltan somistamista ja kalusteiden järjestämistä. Sekä tietenkin kakkujen koristelu myös silloin. JA sitten itse juhlan odotusta ja juhlintaa neidin kanssa.

Meidän pieni jo kaksivuotias, oj joi. KultaRakas.


^ Kotipöydälle olen koonnut kaikenmoista mitä tarvitaan mukaan. Joo ihan kiva järjestää juhlat ulkona Fammulandian puutarhassa mutta kyllä sitä saa kaikenmaailman juttuja funtsia ja pakata tavaraa mukaansa. Helpommallakin pääsisin toki jos en olisi niin tarkka esim. siitä että minkälaisesta tarjoiluastiasta keksit tarjoillaan.... Hoh hoh kyllä välillä tekee itselleen työlääksi asioita.


Vilautanpa lapsille annettavaa pientä yllätyspussia teille nyt hieman ennakkoon. En tiedä onko tälläiset yllätykset yleensä isompien lasten juhlissa vasta yleisempiä mutta jo Adéan 1-vuotisjuhlassa meillä oli pieni yllätyslahja lapsille.

Tällä kertaan pussiin on koottu saippuakuplia, pieni pehmoeläin, sorminukke ja rusinapaketti. Karkkia en ole valinnut sillä neiti ei vielä ole saanut herkutella nameilla. Ja omasta mielestä nämä pienet lelut ovat paljon kivempia!

Onko teillä ollut yllätyspussukkaa lastenne synttäreillä? Ja mitä olette koonneet sisällöksi?



Synttäreiden jälkeen maanataina minä ja neiti pakkaamme matkalaukun ja suuntaamme Mummun ja Mofan kanssa Saloon. Iskä jää harmikseen töitä tekemään. Pääsemme siis viettämään hiukan karavaanari elämää heitin vaunulle pariksi päiväksi. Yhtenä päivänä olisi tarkoitus suunnata auton nokka kohti Lietoa ja siellä olevaa Zoolandiaa! Odotan innoissani jo matkaa! Hauska päästä neidin kanssa hieman huvittelemaan ja kokemaan ja näkemään uutta. Olenpa joskus jopa käynyt siellä, kaaauan sitten nuorena. Onko paikka sinulle tuttu, minkämoisia kokemuksia löytyy?

Blogia ehdin kyllä varmasti vilkaisemaan ennen minimatkaamme mutta synttäri kuulumisia joudutte varmasti odottelemaan jonkin aikaa. Sillä kun kotiudumme Zoolandian reissulta niin minulla on heti pari työpäivää edessä, viimeiset kaksi lastenvaatteiden parissa. Sitten elokuusta aloitan uudet työt, mutta mutta, yritän saada kuulumisia johonkin väliin laitettua! Heips vähäksi aikaa!