Vauvalle on tässä järjestelty omaa somaa nurkkaustaan meidän makuuhuoneeseen jo tovi. No nyt on valmista vihdoin ja viimein! Meillä on onneksi tilava makkari, mitenkään ahdasta ei siis tullut vaikka sinne on mahdutettu normi kalusteiden lisäksi pinnasänky, vaatelipasto sekä pieni jakkara. Kaikki mahtui ja olen lopputulokseen niin tyytyväinen kuin olla ja voi.
Kurkistetaanpa:
Adéan aikainen pinnasänky siirtyi tässä jokin aika sitten neidin käytöstä pois ja suoraan meitin makkariin. Olisin halunnut tämän valkoiseksi mutta todettiin parhaaksi jättää se tälläiseksi, antiikkipetsatuksi, omien sutimisien sijaan. Kivaa uutta ilmettä tähän tuo nyt "helmalakana" jonka ompelin. Ei näy tylsää ja tyhjää alatilaa turhanpäiten.
Lipastossa säilytetään vauvanvaatteita. Ylimmässä on sukkia sun muuta pikkuista tilpehööriä ja siitä alas päin koottain olen laittanut 50-68cm vaatteet. Pienet vaatteet mahtuvat mukavasti pienen tilaan. Rottinkituolissa onkin sitten mukavaa hellitellä ja ruokkia poikasta. Pienen laskutilan virkaa tässä suorittaa ikean jakkara joka onkin monikäyttöinen niin lisäpöytänä, "kurkotus"jakkarana kuin vierastuolinakin. Tuolin alla on vielä pahvilaatikossa joitakin ulkovaatteita jotka veisivät turhaa tilaa lipaston laatikkotilasta.
Vauvalle olen valinnut kotiintulovaatteiksi mukavaa ja helppoa. Saapi nähdä vain onko liian suurta vaikka kaikki näistäkin on 50cm.
Tämän päivän äitiyspolin kuulumiset ovat seuraavanlaisia:
Rv 39 (38+1)
RR: 138/96
Vauvan painoarvio: 2567gr
Tarjonta: RT
Elikkästä..., ensi töikseni sain mennä ja luritella pisut purkkiin ja puhdasta näytti. Sitten oli vauvan sydänkäyrän vuoro. Kovin kovin rauhallinen veitikka siellä masussa juuri silloin oli ja sykkeet pyöri tasaisesti siinä 120-130 tietämillä. Kätilö ei ollut tyytyväinen ja sanoikin että saadaan jatkaa varmasti sitten lääkärikäynnin jälkeen uudella käyrällä. Siitä sitten lääkärin luokse. Peruskuulumiset/pohdinnat ja ultra. No, niistä ultran mittauksista selvisi että vauva ei ole kasvanut reiluun viikkoon kuin 67gr... Vähän eri mittaustuloksia lääkäri sai pariin otteeseen mutta tuo yllänäkyvä paino on kirjattu äityskorttiin. Eli 2567gr, huoh. Eli istukka ei enään näytä olevan kovinkaan mukava vaaville kun jättää ravinnoitta. Muuten masussa kaikki oli hyvin, vauva liikkui, lapsivettä oli hyvin, napanuoran virtaukset oli esimerkilliset ja kaikki muu vauvan elimistössä kunnossa. Istukka näyttää siitä ruudulta katseltaessa melkein täys valkoiselta kun sen pitäisi olla suht tasaisen harmahtava. Sisätutkimuksen teki myös, siellä kaikki ennallaan viime kertaiseen verrattuna. Sellaista.
Summa sumarum = Lähete Jorvin äitipolille, tänään jo soittivat ja haluavat minut sinne heti huomenna. Piste. Oi joi joi, arvaatte varmasti että nyt vasta jänskättää tätä mammaa!!!