lauantai 30. heinäkuuta 2011

- Vaaleansinistä -


Meillä vietetään Poikasen nimenantojuhlaa huomenna. Tämän juhlan jälkeen onkin sitten heti Adéan 3-vuotis juhlien vuoro joten koko päiväksi riittää vilskettä.

Kovin on vaaleansiniset ajatukset mielessä tässä ja kaikenmoista touhua ja pynjäämistä riittää.

Tänään on tarkoitus pystytellä juhlatelttaa, noutaa pöytää ja tuolia. Leipoa makiaa ja suolaista. Ja muutenkin miettiä että kaikki on kohdillaan sitten huomiseksi.


Meidän perheessä kukaan ei kuulu kirkkoon. Adéakin on saanut nimensä ilman kirkollista kastetta. Kumpikin lapsista saa sitten itse vanhempana valita oman katsomuksensa ja liittyä johonkin uskontokuntaan jos niikseen haluaa. Itse en ole koskaan ollut uskonnollinen ja tuntuikin luonnolliselta erota kirkosta vuosia sitten.

Poikasen nimenantoa on kuitenkin mukava juhlistaa läheisten ja ystävien kanssa pienimuotoisesti. Tällä tavoin hänet symbolisesti liitetään perheeseen, sukuun, ystäväpiiriin ja koko ihmiskuntaan.





Lue lisää Pro-Seremoniat



torstai 28. heinäkuuta 2011

- Pientä mietintää syksyyn -



Juu vähän on minullakin ajatukset käyneet jo syksyssä. Ei sentään vielä talvessa niinkään.

Tätä Lennen kaunista takkia ihastelin joskus viime keväänä jo sen nähtyäni. No nyt sen sitten nappasin viimeisenä alerekistä Boutique Lilliksestä tässä taannoin. Se on Ihana ihana ihana! Housut löytyi erikseen ja ovat merkiltään Moomin. Ovat väriltään sellaiset harmahtavan/rusehtavat sopien mielestäni tosi hyvin takin pariksi. Vielä puuttuu vaaleanpunaiset asusteet niin yksi syksyn lemppari seteistä on tässä!





Takista löytyy kivoja yksityiskohtia, mm. "mukamas" napit edestä, kivat päälle ommellut taskut, "röyhelö" hihansuut ja selästä kauniit laskokset. Takki on myös A-linjainen, oikea ihanuustakki siis.




keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

- KultaMurut -











- Tunnustettu -


Tyylisuuntauksia-blogista lennähti blogiini tunnustus. Kiitos Jarna! Onpa mahdottoman herkullinen kuvanen.

Tunnustukseen mukana tuli muutama kysymys:

Kerro lempivärisi: Valkoinen! Niin vaatteissa kuin sisustuksessakin. Tummansininen on noussut yhtäkkiä aika vahvoille myös, vaatteissa.

Lempiruokasi: ...hmm. Naudansisäfilepihvi kera salaatin voisi olla aikalailla lemppari.

Lempi?Paikka jossa haluaisit käydä: Paratiisissa = Fidzi saaret! Ollut unelmana jo piiiitkään. Ja varmasti pysyykin sellaisena...


Laitan tämän eteenpäin blogiin: Onnenpäivät. Kiva ja elämänmakuinen blogi Sirkulla. 

tiistai 26. heinäkuuta 2011

- Poker Run Hanko 2011 + Poikanen 6vko -


Jep, siellä piipahdettiin lauantaina katsomassa vauhtia ja komeita veneitä. Aamusta meillä oli vielä hieman erilaiset suunnitelmat, meidän piti uimarannalle mennä päivää viettämään. Aamuinen ukkonen ja rankka vesisade sai aika äkkiä toisiin aatoksiin ;)

Hanko otettiin kuitenkin suunnaksi ja kävimme helssaamassa Muoria. Siitäpä se taivaskin repesi aika äkkiä ja aurinko tuli esiin. Sen verran kuitenkin oli ilma epämäräisen oloinen että otettiin ja suunnattiin satamaan katsomaan tätä venekilpailua uimarannan sijaan.





Neidin kohokohta koko touhussa oli kuitenkin nämä kuulosuojaimet. Siellä se hillui satamassa nämä päässä vaikka mikään ei kuuloa uhannutkaan koko aikaa. Pois ei saanut ihan heti ottaa. Taisi olla uutuuden viehätystä.




Kaukana merellä ne veneet sitten pärisyttelivät hetken ennenkuin lähtivät kohti Kasnäsin vierasvenesatamaa.


Piipahdettiin makasiineilla syömässä myös ja sillä välin oli ilmakin taas muuttunut aikasta synkäksi. Oli sellainen omituinen valo niinkuin kuvasta näkee.
(ja uskomatonta kyllä niin nuo Crocsit mahtuu edelleen neidille...)


...Äkkiä autoon ennen kuin saadaan sadetta niskaan... 


Pikkumies se veteli sikeitä ja missasi kaikki mahtavat muskeliveneet. Meitin mussu.


Eipä siinä kauvaa mennyt kun alkoi jo satamaan kaatamalla. Onneksi me kuitenkin ehdittiin matkoihimme ennen sitä. Mutta kaiken kaikkiaan, oikein mukava ja kesäinen fiilitely pyörähdys Hankosessa. On se vaan mahtikiva kesäkaupunki.


Loppuun vielä kuvanen meitin ystävyksistä ja neuvolakuulumisia.

Poikanen on nyt reilu kuusiviikkoinen, ajatella! Jotenkin aivan uskomattoman nopeaan on nämä ekat viikot menneet. Neuvolalääkärissäkin käytiin juuri ja mitoiksi saatiin:

Paino: 4040g
Pituus: 54,5cm
Pipo: 37,3cm



Kyllä sen kasvun huomaa ja paljon on Poikanen muutenkin kehittynyt ja luonteenpiirteitä alkaa huomaamaan.


Seurailee jo kovasti mitä läheltä löytyy. Saattaa jäädä katselemaan jotain mielenkiintoista pitkäksikin aikaan aivan lumoutuneena.
Kuuntelee ääniä ja katsoo silmiin.

Näyttää usein siltä kuin olisi melkein asiaa mutta kun ei ihan osaa vielä. Pientä hyminää on jo ja se onkin niin suloista kuultavaa.

Tekee pieniä ihania hymyjä ja tuhisee ihanasti korvan juuressa.

Suuttuu aina kun pitää antaa röyhy kesken syönnin.

Jos itkee niin tekee omanlaisensa pienen ujelluksen joka itkun perään.

Tykkää mahdottomasti siitä kun pitää häntä tuossa polvien päällä ja nostattaa/vetää käsistä eteenpäin.

Rauhoittuu aivan sydämen äärellä.

Kuuntelee Adéan juttuja silmät suurina ja huuli pyöreänä.

Perjaatteen vuoksi täytyy aina söheltää ja öheltää tisulla ennen kuin voi ottaa otteen.

Murisee ja örisee jos häntä siirtää puoliunisena.

Alkaa jo tässä iässä mellakoimaan jos joutuu mukaan shoppailemaan. Lahjottavissa maitotilkasta.

On maailman ihanin Poikanen.

Oma rakas.



maanantai 25. heinäkuuta 2011

- Meidän 3-vuotias -


Adéan synttäripäivä!

- Onnea KultaRakas, IsoPieni, Tättähäärä -


Neidin tulevista synttäreistä ollaan puhuttu jo pitkään. Tämän ikäinen jo ymmärtää mistä on kyse ja osaa odottaa omaa juhlaansa. Yhdessä on mietitty ketä kutsutaan, mitä neiti toivoo lahjaksi ja onpa tuo meinannut päättää myös että miehet ja naiset eivät saa juhliin tulla *hih*. Tärkeä ja iso päivä siis.


Tänään aamulla kun sitten paljon onnea-laulaa luritin hälle oli neiti kyllä yllättynyt. Nytkö on tosiaan hänen synttärit!


Isolle tytölle oma Muumi-tietokone. Tätä neiti oli toivonutkin jo, ja heti pitikin päästä kokeilemaan pelejä. Ihan pariin peliin ehdittiin tässä aamusella tutustua ja äkkiseltään vaikuttaa ihan kivalta kapistukselta. Ruutu voisi toki olla hieman suurempi... 



Meillä suunnitellaan ja touhutaan täällä myös kovasti Poikasen nimenantojuhlan parissa. Sunnuntaina se koittaakin sitten suuri päivä kun juhlistamme nimenantoa sekä neidin synttäriä. 




keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

- Viime viikonloppuna... -


...kävimme mökillä taas. Mikäs sen parempaa kuin päästä kotinurkista pois pariksi päiväksi. Sitä on kuin uusi ihminen kun kotiin taas tulee. Neiti tykkää hurjasti puuhailla ulkosalla ja mieluiten koko ajan viettäisikin aikaansa raikkaassa saaristoilmassa. Kiva ilma oli viikonloppuna joten totta kai.



Ruuan teko on kivaa, varsinkin kun saa hieman vettä mukaan leikkiin. Soppaa syötiin oikein urakalla sitten.



Meren äärelle ei saa mennä yksin, siitä muistutellaan ahkerasti ja oikein mukavasti neiti onkin ottanut opikseen.


Aallokon vaahtoa sekä rakkolevää oli mahti kivaa keräillä. "Iskä kato..."



Poikanen vietti suurimmanosan ajastaan vaunuissa nukkuen. Hyvin maistui uni pienelle.




Ja koirat, nekin nauttii kaikin tassuin!