perjantai 30. joulukuuta 2011

- Uusin Kujein... -


** ...Kohti Uutta Vuotta 2012! **

- Oikein muistorikasta vuoden vaihdetta itsekullekkin -






* * * * *


keskiviikko 28. joulukuuta 2011

- Meidän Joulu -



Aattoaamua rauhaisaa kotosalla. Tämä äippä käynyt pyöräyttämässä jo oikean päivämäärän omasta kalenteristaan. Joulukuun 24.


Pakko laittaa kuvanen tästä söpöisestä pörröpäästä aamulta. Joulukalentereiden viimeiset, suurimmat, luukut tietenkin olivat mietityttäneet koko joulukuun ajan ja voi sitä riemua kun niihin pääsi viimein kurkistamaan. Muumitalo! Sitä oltiin jo arvuuteltu luukun takaa paljastuvaksi edellisenä aamuna ja neiti olikin ihan täpinöissään kun oli arvannut oikein.

* * * * *

Meillä vietetään joulut vuorotellen "Mummu- ja Fammulandiassa". Nyt oltiin kuitenkin jo toista jouluaattoa perätysten Fammulla ja Onkkelilla koska ensi vuoden joulu vie meidät mitä luultavimmin sitten jonnekkin lämpöön minun porukoiden kera.

Aattoaamu alkoi kuitenkin kotosalla rauhassa. aamupalalla. Lounasajaksi sitten kurvasimme Fammulandiaan riisipuurolle ja sen jälkeen odottikin saunan lämpimät löylyt. Sitten saikin laittautua jo fiiniksi ja alkaa odottelemaan päivällistä ja ehkäpä myös Joulupukkia saapuvaksi!



Jouluruuasta pakko sanoa että kylläpä maistui! Pitkästä aikaan... Alkupala/kalapöytä vie kuitenkin joka vuosi voiton hyvästä laatikko+kinkku tarjonnasta huolimatta. Mutta kyllä se kunnon kinkkukin on hyvää! Oi, odotan melkein sitä aikaa kun saa jouluaattona herätä omasta kodista jonka on valloittanut ihana valmiiksi paistuneen kinkun tuoksu aattoaamuna. Tätä nykyä emme osta kotiin yleensä yhtään jouluruokaa sillä niitä saa sitten kyllä ainakin sen kolme päivää perätysten muiden herkkupöydistä mutustella. Mutta ehkä joskus vielä vietämmekin joulun meillä kotona, läheistemme kera...



- Joulupukki -



Kyllähän se Joulupukki sitten tuli. Voi että kun olikin jännää, syliin piti ehdottomasti mennä kuitenkin kun muuten ei olisi päästy lahjoja jakamaan nääs... 


Ihania lahjoja se Joulupukki toi itsekullekkin. Hyvin oli tontut kuunnelleet toiveita sillä moni sellainen toteutui. Tänä vuonna teimme myös niin että Mummulandian väen lahjat avasimme sitten joulupäivänä vasta kun heille menimme. Se olikin hyvä ratkaisu ja välttettiin näin hyvin aaton "lahjaähkyä".




Lahjojen jälkeen sai sitten istahtaa alas ja rauhoittua. Fammu toivoi Daim-marenkikakkua jälkkäriksi ja sitä tein. Edelleenkin superhyvää! Reseptihän löytyy tuolta aiemmista posteista.



* * * * *


- Joulupäivä -


Joulupäivänä sitten olikin suuntana Mummulandia. Ho-ho-hoi Joulupukki oli jättänyt säkkinsä myös siis sinne ja neitihän heti bongasikin lahjat kuusen alta. Ja ei kun heti siihen tärkeinpään puuhaan = lahjojen avaamiseen! Ihania ihania juttuja sieltäkin löytyi. Siitä olikin hyvä aloittaa sitten leikit päivällistä odotellessa.



Tähän kuvaan onkin päässyt mummun säilömät barbi aarteet. Minun ja pikkusiskojeni vanhoila leluilla leikitään aina ja hartaasti.


Ja taas syötiin. Mutta eipä se mitään, niin hyvää oli taas tarjolla! Siinä se ilta sitten menikin mukavassa seurassa, mutustellen pientä hyvää ja ottaen rennosti. Oikein ihana joulu oli taas.

* * * * *

Niin ja Tapaninpäivänä kävimme vielä Hangossa tonttuilemassa. Siltä reissulta isämiehen napsimat kuvat tulliniemen uimarannalta. Sinne paikoitellen Suomessa rajunakin riehunut myrsky ei kovastikkaan puuskinut mutta muuten onkin hassua katsella näitä meitin talvimaisemia...







- Suurkiitos ihanasta Joulusta ja mahtavista lahjoista -

perjantai 23. joulukuuta 2011

torstai 22. joulukuuta 2011

- Joulun odotusta -



Tätä kun kirjoitan niin kello näyttää noin neljää iltapäivällä. Ulkona alkaa hämärtymään jo. Muuten tämä päivä olikin oikein valoisa, aurinko paistoi ja eilen satanut lumi hohti maassa. Mittarinkin näyttää nyt jopa -1,8*. Jatkuisipa näin aattoon ja ylikin. Riittäisi minulle. No, ehkä hivenen lisää lunta niin kulkisi pulkka paremmin. On se kumma miten se pienikin lumi piristää.


Isämies kantoi kuusen kotiin eilen. Voi sitä pienen ihmisen riemua... ja isonkin. Koristeltiin ja laitettiin. Sama teema ollut aina. Koristeet tuntuvat jo niin omilta ja mieluisilta että miksi muuttamaan. Pientä lisää voi sitten ripotella mukaan. Näistä kuvista puuttuu vielä yhdet koristeet, täytynee vielä pujotella nauhat niihin. Valkea koristus on niin kaunis.

* Meidän joulukuusi *



* * * * *

Ihana pakettikin on tipahtanut postiluukusta joulukorttien lomassa. Kausis Nextin mekkonen on kuin tehty Adéalle. Neiti totesi tuon nähtyään että hän haluaa olla keiju. -Laittaa hienon mekon ja siivet selkään. Ja kruunun päähän ja sitten vielä taikasauva täytyy olla!- Ja niin se neitonen liihotteli täällä fiininä uudessa mekossaan. Tykkään! Ja tästähän me kiitämme Martzen jemmoja.





* * * * *



- Omat rakkaat -

* * * * *




Vihdoin ja viimein pääsi tämä kaunis Pomp de Luxin haalari ulkoilemaan! Kyllä sitä onkin ihasteltu ja hypistelty joten olikin jo aika. Ihana ihana ja ihana. Kertakaikkiaan. Villasekoitteinen pipo tähän löytyi Bogilta. Ja kengät on Superfitin.




- Kohta se on joulu -


keskiviikko 21. joulukuuta 2011

- Lasten Joulujuhla -


Meillä on täällä kaveriporukassa muodostunut jo perinteeksi viettää yhdessä lasten kanssa joulujuhlaa. Aivan superkiva kokoontua yhteen ja kahvitella ja rupatella. Lapset häärii ja leikkii ja mikä parasta, tänä vuonna saapui Joulupukkikin! 



^ Jännitystä ilmassa. Kyllä ne lapsoset aistii että kohta tapahtuu jotain jännää. Pari pikkutonttua sai äiti nappatua kuitenkin syliinsä hetkeksi.



Joulupukkia yritettiin jouduttaa tulevaksi piirileikin voimin. Ja kyllähän se sieltä sitten kohta tulikin.



^ Kunnon parrakas, isomasuinen mukava joulupukki kera lahjasäkin. 



Aéonille olin varannut omaksi "vauva"lahjaksi pehmoisen käteensopivan peilihelistimen. Heti alkoikin mutustelu ja heiluttele. Isommat lapset saivat Joulupukin jakaman yllätyspaketin. Adéa sai mukavaa puuhaa itse väritettävän palapelin saatuaan.



^ Tässä koko tonttujengi. Kuvassa on juhlan 20 lasta ja melkoinen kuvaushässäkkä tätä kuvaa olikin ottaessa. Mutta kivasti pysyivat kaikki koossa ja kukin sai haluamansa kuvan juhlijoista.

Toivottavasti seuraava vuonna taas uudestaan!