sunnuntai 3. lokakuuta 2010

- Saapastellen -


Kumisaapikkaat on olleet ostoslistalla neidille. Eivät ole enään. Posti toi Lidlin mainoslehtisen tässä yksi päivä ja siellä oli mainos kumppareista. Ne käytiin katsastamassa ja mukaan pääsivät. Neiti käyttää nyt kokoja 23 ja 24 rinnakkain mutta näistä pystyi ottamaan 22/23 koon. Pohjan pituudeltaan isohkot mutta aika niukat varresta ja jalkapöydän päältä matalat. Sirojalkaiselle siis. Villavuorin saa irroitettua mutta enpä ole uskaltanut pois ottaa kun en tiedä saako sitä enään takaisin kunnolla. Koitetaan näitä, hinta ei ollut paha, n.9€. Samasta putiikista muutama sukkapari pääsi myös ostoskoriin. Oikein hyvät.


Kiva kun on napakat kumpparit, pysyvät jalassakin. Heijastimetkin toimii!




^ Taas esittelen neidin leikkejä. Palikkapelit on myös kivoja neidistä. Hyvin jo osaa etsiä oikean muotoisen reijän palikalle ja tiputella paikoilleen. Tämä tupperwaren lelu on iskän peruja sanoisin? Ja saisikohan näitä vieläkin... Kovaa tekoa.



Duplot. Tällä kertaan rakennettiin vene. Pikkuihmiset pääsivät kyytiin, tyttö, poika ja setä. Sekä tiikeri. Joka oli nimeltään Cidu. Nimi oli lainassa Adéan kummivanhempien koiralta. Dublojen äärellä neiti jaksaa myös rakennella koko ajan vain pidempiä aikoja.



perjantai 1. lokakuuta 2010

- Tänä päivänä -


Me vietämme vapaapäivää Adéan kanssa tänään. Neiti tosin olisi mielellään lähtenyt hoitoonkin aamulla. Kertoi nimittäin johonkin väliin että -Haluu hoitoon. No, mukavasti tämä päivä on kotosallakin mennyt. Adéa on touhunnut omiaan reippaasti ja minä täyttänyt ja tyhjentänyt pyykkikonetta. Lounasta tehty ja puistossakin käyty pitkästä aikaan.


Viimeksi muovailtiin, nyt piirrettiin. Toinen neidin lemppari touhuista tätä nykyä myös. Kovasti myös harjoittelee oman nimen kirjoittamista. Hoidossa hoitotäti kun aina kirjaa piirustusten reunaan tekijän nimen niin siitä on otettu mallia.



- Puistoilun pariin -



^ A-tiimi koossa!


Syksy




Puiston lemppariksi nousi taas tämä liukumäki. Uudelleen ja uudelleen. Ja liukumis tyyliäkin hieman vaihdeltiin ja kokeiltiin. Näin kaksivuotiaan kanssa jo huomaa että leikit ja touhut puistossa ovat kovasti muuttuneet ihan puolessavuodessa aikalailla. Nykyään kiipeillään ja hypitään enemmän. Kokeillaan rohkeuttaan. Juostaan ja kiljutaan yhdessä pikkuystävien kanssa.



Nyt ollaan päästy testailemaan tätä Reiman settiäkin. Tykkään tosi paljon tuosta Nias takin väristä, kuosista ja mallista! Kiva päästä käyttämään myös tummansinistä vaatetuksessa. Pipoa en ole tummansinisenä tosin vielä löytänyt. Tai joo löysinpä markkinoilta mutta se on villapipo hiukan kylmempiin ilmoihin. Mutta eipä mitään, lilat asusteet sopivat ihan yhtä hyvin tähän.


Vikingin
välikausikengätkin löydettiin juuri passelissa värissä neidille taannoin Stockalta. Harmikseen oman kylän kenkäkaupat ei tarjonneet oikeita värejä niin oli lähdettävä muualta etsimään. Etsinnässä oli tummansiniset mutta nämä pastelliset lilat veivät voiton. Takista löytyy täsmälleen samaa sävyä kuvioista. *hih* tätä mätsäävyyden tavoittelua.

Mutta nyt blogikierrokselle!

perjantai 24. syyskuuta 2010

- Muovaillen -


Jos sul lysti on niin muovaileppas näin! Tant-ta-dam. Jos sul lysti on niin muovaileppas näin! Tant-ta-dam. Jos sul lysti on niin muovaileppas vielä vähän muovaileppas, lysti on niin muovaileppas näin! Tant-ta dam!



Niin kivaa! Adéa tykkää kovasti muovailuvahasta. Vahasta syntyy vaikka ja minkälaisia röykkiöitä. Mutta parasta on kun vahaa saa leikata veitsellä. Pitäisi hankkia hälle hiukan lisää oheistarvikkeita tähän leikkiin. Kaulin ja kuviomuotteja vaikka.

Tämä viikko on mennyt kokonaan töissä. Edessä on siis kokonainen vapaa viikonloppu. Huippua! Minkäänlaisia suunnitelmia ei ole kuin vasta sunnuntaille joten leppoisaa kotonaoloa ja ulkoilua tiedossa. Niin tarpeeseen.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

- Kovaa vauhtia -


*Huh* kuinka nämä päivät, viikot ja kuukaudet menevät kovaa vauhtia eteenpäin.



Ja niin menee neitikin liukumäkeä laskiessaan. Viuh ja alhaalla on jo. Ja tätä vaudin hurmaa neiti jaksaa uudelleen ja uudelleen. Tästä isosta liukumäestä on tainnut tulla se paras juttu puistossa.

Tämän kummempia tällä kertaan

tiistai 14. syyskuuta 2010

- Suunnitelmia -



Kävimme neidin kanssa hieman tässä meidän kylän kaupoilla tänään (vapaapäivä). Ensiksi ihastelimme ja valitsimme neidin Benettonin vaaleanpunaiseen tikkitakkiin hieman asusteita. Uusi sopiva pipo löytyi Reimalta. Sormikkaat Kivat. Kauluri Lindexiltä aiemmin ostettu. Aikas hempeää sanoisin. Hmm, iskä ei taida tykätä tästä setistä... Ja onhan se ehkä hieman imelä mutta... niin söpö. Eipä tässä nyt ota edes selvää ihan omasta mielipiteestäkään *hih*.

Sen lisäksi että neidin syksy- ja talvivaatetus pyörii mielessä niin siellä mielen sopukoissa myllertää myös remonttiasiat. Ensi kesä voisi nimittäin mennä aika lailla remontoiden, ehkä, katsotaan nyt. Suunnittelu on nyt kuitenkin oikeasti pyöräytetty käyntiin ja muutamasta tapetista saimme mallipaloja myös tänään mukaamme. Katsokaahan kuvasta minkämoista suunnittelen:




Ihania ihania, täydellisiä nuo kaikki! Kaikki Sandbergin mallistoista. Alimpana olevat ruudulliset (beessi ja harmaa) ovat vaihtoehtoja keittiöön. Kuin myös keskellä oleva. Oikealla oleva ruutu ja ylhäällä oleva tähti ovat ehdokkaita työhuoneeseen. Olohuone, eteinen, Adéan huone ja meidän makuuhuone ovat vielä ilman näytepaloja. Mutta ajatusta on jo. Ja kuten kuvasta näkee niin värimaailma meidän kodissa tulee olemaan aikalailla= valkoinen, beessi ja harmaa. Tyyli= maalaisromanttinen. Tuo Jeanne d'Arc Living lehti on innoittajamme ja niistä on monia monia ideoita jo poimittu. Täydellinen lehti!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

- Testailtiin ja iloittiin -


Tulipa poikettua Lindexiltä hakemassa online-tilaus tässä yksi päivä. Tämä kaunis, tummanruskea, tikkitakki päätyi Adéalle. Koossa 92cm on sopivasti kasvunvaraa että sopii varmasti vielä keväälläkin käytettäväksi.


Kotipihalla piti tietenkin heti testailla takkia. Tosi kiva on kyllä. Ja moneen sopiva.




Samalla reissulla neiti sai ärrältä "100-vuotis ilmapallon". Se vasta iloa toikin neidin päivään. Kaikenmoisia leikkejä sen kanssa leikittiinkin loppupäivä. Kuvassa kuppi asetettiin auton vetokoukkuun ja sitten pyrhällettiin menemään ja ilmapallo seurasi tietenkin hauskasti perässä.

lauantai 11. syyskuuta 2010

- Taas se tulee... -


Suuri lastenkirppis nimittäin!



Tällä kertaan mietin jopa varaavani pöydän. Ehkä. Täytyy vielä huomenna katsoa mitä kaikkea sitä olisi myytaväksi. Tosin päätös on tehtävä äkkiä mikäli mielii myyntipöydän tuolta saada. Mutta joka tapauksessa tuonne on taas päästävä!

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

- Paita Ihanuus -


Neidille tilasin joku aika sitten ellokselta muutaman vaatteen syksyyn Vertbaudetilta, muistatko nämä?

Näissä kuvissa ulkoillaan sydänneule päällä. Niin ihana ja kaunis. Kaikki tilaamani tuotteet päätyivät neidin vaatekaappiin koossa 92cm (tai oikeammin 94cm lukee kokolapussa). Palloneuleen näittekin jo aiemmin... Ihan syksyn lempivaatteita!





Neule Vertbaudet, housut HM, pipo Lindex, tossut Puma

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

- Kertaheitolla isoksi -


Pieniä muutoksia tässä kotosalla tehty. Adéa kun niin muistaa muistuttaa lähes päivittäin että hän on jo iso tyttö, niin ajateltiin että okei muokataan hieman paria juttua.


Muokkaus nro1, pinnasängynlaidan-poisto. Adéalla on Ikean sänky joka on palvellut meitä erinomaisesti tähän saakka. Nyt kun yksi pinnareunama otettiin pois niin paikalle laitettiin matala reunapala. Olin ajatellut että siitä saisi himpun enemmän "putoamisen estoreunaa". Aivan on reuna samalla tasolla kuin patja...


No eipä siitä mitään muuta kuin hieman lakanarullaa reunan alle niin pysyy neiti pedissään. Olisikohan Adéa nyt viikon verran nukkunut laidattomassa pedissään ja eilen oli ensimmäinen kerta kun sain alkaa höristelemään korviani neidin nukkumaanmenon jälkeen. Aivan kuin joku olisi noussut ylös ja jatkanut leikkejään... Juu neitihän se siellä hyristeli autollaan iloisena hämärässä huoneessaan. Petiin takaisin ja tulihan se uni viimein.



No kun kerran aloitettiin muutosten sarja niin jatkettiin sitä syöttötuoliin. Vauvakaari pois ja nyt on neidin turvallisempi kivuta tuoliinsa ilman taiturointia kaaren kanssa. Niin on ylpeä pieni ihminen.



*hih* takatukkakin on saanut kyytiä Petra-tädin käsissä. Adéan ilme kertonee mitä mieltä hän oli toimenpiteestä. Rusinat esiin niin malttoi neiti pysyä tuolissaan. Kyllä tuli niin paljon siistimpi "lookki" pikkuneidille!