lauantai 9. heinäkuuta 2011

- Milloin mennään uimaan... -


...oli varmasti eniten kuultu kysymys meitin minilomalla Ikaallisten Kylpylässä. Oltiin kaksi yötä matkassa ja kylläpä vaan oli mukavaa!

Meillä tuli tässä vähän yllättäen hieman yhteistä lomaa koko perheen voimin kun isämies joutui jäämään sairaslomalle vihoittelevan polvensa takia. Piti käyttää tilaisuus hyväksi ja keksiä jokin sellainen miniloma meille jossa niinkään tarvinnut paljoa kävellä paikasta toiseen. No kylpyläloma tuli ekana mieleen -altaissa pulikointia, lempeitä aallokkoja, porealtaiden mukavaa kuplintaa ja leppoista yhdessä oloa. Takuuvarma valinta meidän neidinkin mieleen!

Hieman tietysti mietitytti että mitenkä poikasen kanssa kylpylässä pystyy rentoutumaan. Pääseekö sitä yhdessä ollenkaan uimaan ja saako vaunuja edes viedä allasosastolle. No, kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Meitin pikkuherrahan on nyt noin 1kk ikäinen ja aika lailla nukkuu-syö-nukkuu rytmillä elelee. Joten helppo seuralainen oli ja kyllähän ne vaunutkin sai altaille viedä kunhan renkaat suojasi. Allasosastolla oli hyvin tilaa parkkeerata vaunut aina muilta sivuun ja muutenkin siellä oli hyvä liikkua paikasta toiseen. Pystyttiin kaikki hyvin uiskentelemaan kun poikanen veteli sikeitä vaunuissa. Adéalla tosin oli aina niin vauhti päällä että kovin pitkiä hetkiä ei samoissa altaissa viihdytty.


Tulopäivän into neidillä oli sitä luokkaa että kun ensimmäisen kerran vesitropiikin altaille mentiin ja lasten vesimaailmaan päästiin tutustumaan niin -MuKkELiS MaKKeLiS- ja neidillä oli jo lääkärireissun vaatima haava leuan alla... Eli uinti iloa kesti valehtelematta ehkä noin 2-5minuuttia... Onneksi Ikaallisissa oli päivystävä lääkäri joten sinne ajeltiin ja saatiin neidin haava liimattua. Loppu ilta vietettiinkin sitten kylpylähotellin muuhun tarjontaan tutustuen. Lapsille oli mm. tosi kivannäköinen leikkihuone, jonne me ei tosin ehditty sitten millään kuin kurkkaamaan vain. Keila"hallikin" löytyi. Ruokaravintoloita oli kolme joista valita, kaikki testattiin ja kyllähän se ala carte vei voiton viimeisenä iltana. Oli kahvilaa ja tyylikästä baaria. Matkamuistomyymälää unohtamatta.



Seuraavana päivänä päästiinkin sitten jo uiskentelemaan. Ja voi sitä riemua! Nuo kellukkeet on aivan mahtijuttu, neidin pystyi ottamaan syviin altaisiin mukaan ja hienosti harjoitteli uimista niiden kanssa. Adéahan on vauvasta asti tottunut veteen ja tykkää kyllä hurjasti kaikesta mikä vaan liittyy pulikoimiseen. Ei tarvitse kahta kertaa sanoa että uikkari päälle ja menoksi kun neiti jo on ovella odottamassa lähtöä. Edellispäivän haaveri muistui mieleen sen verran että neiti päätti olla menemättä kilpikonnan kyytiin jonka luona liukastui. Hyvä niin, noo kyllä tuon menoa kuitenkin sai aika ajoin hieman hiljennellä.



Ti-Ti Nallen talo oli ihan kävely etäisyydellä kylpylästä joten siellä tietenkin käytiin ja sattuipa nallet juuri piipahtamaan ulkosalla kun oltiin pihassa. Siinä järjestettiin muutenkin kiva leikkihetki "sateenkaarikankaan" kanssa joten neiti pääsi leikkimään muiden lasten kanssa. Talossa kävimme vain kurkistamassa, kuuma oli ja paljon ihmisiä joten jätimme suosiolla väliin kierroksen sisällä. Nallejen tapaaminen ja leikki pihalla oli jo superkivaa neidistä ja tyytyväisenä saimmekin jatkaa matkaa takaisin kylpylän Rivéra Beachille.




Touhukas päivä takana mutta pikkumieskin jaksoi illemmalla kuikuilla hieman hotellihuoneessa ennenkuin lähdimme syömään.



Kotiinlähtöpäivänä meillä oli vielä uintiaikaa ja tottahan toki sen käytimme.


Superkiva miniloma meillä oli ja nyt on taas hieman akkuja saatu ladattua arkeen. Toivottavasti isämiehen polvikin sai levättyä itsensä taas työkuntoon.


- Tunnustettu -


Kiitän Inkaa, blogista Pompannappisilmä, tästä tunnustuksesta!

*hymyilen*


Olen tämän tunnustuksen kerran jo jakanut eteenpäin joten tällä kertaan en sitä tee.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

- Keskikesän juhlaa -


Juu-u myönnettäköön heti alkuun että nämä kuvat ovat juhannukselta. Johan siitä on vierähtänyt aikaa mutta haluan laittaa nämä esille kuitenkin vielä.

Toiseksi haluan kiittää kaikista ihanista kommenteista joita olette minulle/meille jättäneet pariin viimeiseen postiin. Kiitos kiitos ja kiitos vielä, ne saavat iloiseksi!

Ja kolmanneksi kerrottakkoon että eipä minulla oikeastaan mitään asiaa juuri nyt ole, tai oikeammin sanottuna pää lyö tyhjää kaiken ajatuksenjuoksun osalta juuri nyt. *haahaahaa* (tätä rataa). Onneksi meillä on pari päivää yhteistä lomaa koko perheellä tiedossa.

Mutta niihin kuviin, vietimme juhannuksen Anoppilan mökillä tähän tyyliin:






Iki-ihana Farmors Cafe, Högsårassa. Meillä tämä kuuluu pakolliseen kerran kesässä kohteisiin. Käymisen arvoinen paikka!






Poikanen otti koko juhannuksen aika lunkisti



Neitinen puolestaan touhotti kyllä sitäkin enemmän. Onneksi oli leikkiseuraa ja mooonta ylimääräistä vahtivaa silmäparia!




Kiitos Fammulle ja Onkkelille kivasta juhannus viikonlopusta!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

- Miten kaikki menikään -


Heippa kaikille, täällä sitä ollaan kyllä, vaikka hiljaista onkin pidellyt.

Kello näyttää jo 23.09, poikanen on juuri syönyt ja saikin unesta heti kiinni makoisasti tuhisten tuolla pedissään. Minunkin olisi nyt viisainta mennä nukkumaan sillä seuraava herätys on siinä kahden aikaan. Se on minun yön ruokintavuoro ja välillä sitä on kyllä niin horroksessa että hyvä kun silmät auki saa. Tiedät varmaan sen tunteen kun on juuri nukahtanut kunnolla ja sitten joku herättää. Ihan pihalla hetken. Isukille osuu sopivasti sitten siitä seuraava vuoro kun heräilee töihin samoihin aikoihin. Kolmen tunnin rytmillä mennään siis aikalailla. Onneksi pikkumies nukahtaa näiden välillä aina mukavasti uudelleen eikä öisin ole tarvinnut turhia "kukkua".

Ajattelin tässä muistella poikasen syntymäpäivää lyhykäisesti, kiva hieman miettiä sitä päivää ja kirjata ylös tapahtumia.


To 9.6 menimme Jorvin äitipolille kontrolliin ensimmäistä kertaa. Olin saanut ajan sinne edellisenä päivänä. Olo oli superjännittynyt mutta päällimmäisenä oli toive siitä että pitäisivät minut vaan siellä ja laittaisivat synnytyksen käyntiin. Oli korkeaa verenpainetta, kalkkista istukkaa, vauva ei ollut kasvanut ja mitä vielä... No niin siinä sitten kävikin ja siinä vaiheessa kun lääkäri sen ääneen sanoi niin minulla heitti kyllä kaikki tunteet kuperkeikkaa mielessä sillä hetkellä. Siis ihanko totta? Ai kamala, apua. Hyvä juttu, ihanaa. Huippua.

Heti ryhtyivät toimeen äitipolilla, vauvan sydänkäyrää seurattiin ja minulle asetettiin katetri ballonkineen kypsyttelemään kohdunsuuta. Sieltä sitten siirsivät 7-kerrokseen synnyttäneiden osastolle odottelemaan ballonkin irtoamista. Tuossa alla hieman netistä napattua tietoa tästä ballonki-käynnistyksestä.

Ballonki-laajennussta käytetään ensisijaisesti, jos aiempi synnytystapa on ollut keisarileikkaus. Lääkäri ohjaa katetrin vauvan pään ja kohdunsuun väliin ja katetrin ballonki täytetään fysiologisella keittosuolaliuoksella ( 50 ml ).
Katetri teipataan äidin reiteen ja sitä vedetään 1-2 kertaa tunnissa. Tällä tavalla pyritään kypsyttelemään kohdunsuuta mahdollista kalvojen puhkaisua varten. Synnyttäjä voi mennä myös kotiin katetrin kanssa, jolloin katetriin ei kohdisteta vetoa. Jokainen tapaus arvioidaan erikseen.

Pe 10.6 alkoi ihan mukavasti, yön aikana ei ollut tapahtunut vielä mitään ballonkin suhteen ja ihan normi seurantaa verenpaineen ja vauvan sydänkäyrän kanssa tehtiin. Jonkin verran oli supistuksia, enimmäkseen kivuttomia, jotka ei häirinnyt mitenkään. Sama lääkäri joka minulla oli ollut to äitipolilla sattui olemaan kierrolla osastolla pe, olikin mukavaa saada asioida saman lääkärin kanssa. Kurkistus alas ja hups, sieltähän se irtosi se ballonki siinä 11 aikoihin aamupäivästä. Eli siinä vaiheessa kohdunsuu oli auki n.3cm. Eipä muuta kuin päivää/aikaa kuluttamaan. Kehoittivat liikkumaan ja lähdettiinkin kävelylle ja siitäpä ne kivuliaat ja säännölliset supistukset sitten alkoi.


Synnytysosastolle lähdettiin sitten jossakin vaiheessa, 13.30-14, ja kalvot puhkaistiin hieman yli kaksi iltapäivällä. Supistuksia, ilokaasua, supistuksia, ilokaasua. Jaa-a, ei minulle ainakaan ollut apua tuosta kaasuttelusta lainkaan, ei tullut ilohiprakkaa eikä pahaa oloa. Kummastakin olotilasta olin lukenut/kuullut ennakkoon. Välillä kätilö kurkisti kohdunsuun tilannetta vain todetakseen aina että 3cm auki. Dääm. Tippaa kehiin ja supistukset tihenivät ja voimistuivat. Olo oli kivusta johtuen aika "vetelä" ja olinkin aika väsähtänyt. Pystyin vain sängyllä kyljelläni vastaanottamaan supistukset ja jossakin vaiheessa kätilö tarjosi sokeriliuosta suoneen ja siitä olokin hieman parani. No, sitten alkoi kivun sietokyky täyttymään ja piti alkaa miettimään seuraavaa lievitystä. Lääkäriä paikalle ja piikkiä kohdunsuulle, parakervikaali puudutusta kehiin kiitos! Tämäpä otti ja tehosi toispuoleisesti kohdunsuulla ja supistukset siis helpottuivat puoliksi. Kovin pitkää iloa noista puudutteista ei ollut ja seuraavaksi olin jo pyytämässä epiduraalia. Kohdunsuu oli vieläkin vain sen 3cm auki ja kätilö saikin keskustella lääkärin kanssa josko sitä vielä kannattaa antaa kun saattaa pitkittää vain koko synnytystä. Olo oli aika lohduton siinä vaiheessa. Ajattelin että tässä menee ikä ja terveys ennenkuin päästään ponnistamaan asti!

Kerrottakoon muuten tähän väliin että kultarakkaani vietti koko minun "kärvistely aikani" mukavasti viereisellä divaanilla päikkäreitä vetäen, musiikki korvissa pauhaten. Täysin tietämättömänä käyneistä lääkäreistä sun muista. *HahHahHaa* ja se oli täysin OK! En nimittäin sietänyt mitään paijailuja taikka kädestä pitelyä. Epiduraalin aikaan taisi sitten heräillä ja sen jälkeen ei sitten nukuttukaan.

Eli sain sitten epiduraalin, luojan kiitos!, ja sen jälkeen sain nauttia ehkä noin puolisentuntia suhteellisen mukavasta olosta. Siitä supistukset kuitenkin taas voimistui yllättävän äkkiä ja voimakkaasti ja olinkin taas anomassa hieman hämilläni lisää puudutetta kätilöltä. Mutta kappas vaan sen puolentunnin aikana olikin kohdunsuu avautunut täysin ponnistusvalmiiksi! Kätilö siinä sitten ilmoitteli vaan että nyt ei enään mitään puudutteita lisäillä vaan nyt saat ponnistaa vauvan maailmaan. Hieman oli epätodellinen olo siinä vaiheessa. Mutta eipä siinä auttanut kauvaa ihmetellä kun jo seuraava supistus tuli ja ei kuin ponnistamaan.


20minuuttia siitä niin meidän pieni poikanen olikin jo maailmassa! Voi KultaPieni ihan uskomatonta. Se hetki oli jotain aivan ihmeellistä kun vauva syntyi. Iloa, itkua, hämmennystä, rakkautta, huolta, helpotusta ja vaikka ja mitä samaan aikaan. Kun tuon pienen nyytin sitten sai hetimiten tuohon rinnanpäälle niin pystyi huokaisemaan ja rauhoittumaan. Sai katsoa ja koskea, ihmetellä ja ihastella. Siinä hän nyt oli. Meidän poika, toinen lapsemme. Mikään ei olisi voinut olla paremmin sillä hetkellä.


^ Poikanen: klo19.40, 2775g, 48cm



Sairaalassa oltiin neljä päivää syntymän jälkeen. Poikasen painonnousua seurailtiin, sokeriarvoja tarkkailtiin ja  imetyksen käynnistyksessä auteltiin. Tiistaina 14.6 päästiin sitten vihdoin kotiutumaan. Tuntui niin ihanalta pukea vauvalle omat vaatteet ja "pakata" autoistuimeen ja suunnata kohti kotia sekä toista kullannuppua, Adéaa. Neiti tuntui heti niin isolta tytöltä, kuin olisi ehtinyt kasvamaan valtavasti muutamassa päivässä. Oli heti minussa kiinni ja selvästi oli kaivannut sentään vähän vaikka hauskaa olikin ollut mummun, fammun ja muorin hoivissa. Oli ihanaa olla kotona taas. Koko perhe.


torstai 16. kesäkuuta 2011

- Poikanen... -


- ... syntyi 10.päivä, aurinkoisena perjantai iltana -

- Kello löi 19.40 kun hänet saimme elämäämme -

- Pieni kultahippunen, painaen 2775g ja ollen 48cm pitkä -









Tulen ja kerron lisää, ...tässä joku päivä. Vauvan elämää, sitä täällä nyt elellään.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

- Vauvan"huone" sekä Masu asiaa -



Vauvalle on tässä järjestelty omaa somaa nurkkaustaan meidän makuuhuoneeseen jo tovi. No nyt on valmista vihdoin ja viimein! Meillä on onneksi tilava makkari, mitenkään ahdasta ei siis tullut vaikka sinne on mahdutettu normi kalusteiden lisäksi pinnasänky, vaatelipasto sekä pieni jakkara. Kaikki mahtui ja olen lopputulokseen niin tyytyväinen kuin olla ja voi.

Kurkistetaanpa:




Adéan aikainen pinnasänky siirtyi tässä jokin aika sitten neidin käytöstä pois ja suoraan meitin makkariin. Olisin halunnut tämän valkoiseksi mutta todettiin parhaaksi jättää se tälläiseksi, antiikkipetsatuksi, omien sutimisien sijaan. Kivaa uutta ilmettä tähän tuo nyt "helmalakana" jonka ompelin. Ei näy tylsää ja tyhjää alatilaa turhanpäiten.


Lipastossa säilytetään vauvanvaatteita. Ylimmässä on sukkia sun muuta pikkuista tilpehööriä ja siitä alas päin koottain olen laittanut 50-68cm vaatteet. Pienet vaatteet mahtuvat mukavasti pienen tilaan. Rottinkituolissa onkin sitten mukavaa hellitellä ja ruokkia poikasta. Pienen laskutilan virkaa tässä suorittaa ikean jakkara joka onkin monikäyttöinen niin lisäpöytänä, "kurkotus"jakkarana kuin vierastuolinakin. Tuolin alla on vielä pahvilaatikossa joitakin ulkovaatteita jotka veisivät turhaa tilaa lipaston laatikkotilasta.





Vauvalle olen valinnut kotiintulovaatteiksi mukavaa ja helppoa. Saapi nähdä vain onko liian suurta vaikka kaikki näistäkin on 50cm.


Tämän päivän äitiyspolin kuulumiset ovat seuraavanlaisia:


Rv 39 (38+1)
RR: 138/96
Vauvan painoarvio: 2567gr
Tarjonta: RT

Elikkästä..., ensi töikseni sain mennä ja luritella pisut purkkiin ja puhdasta näytti. Sitten oli vauvan sydänkäyrän vuoro. Kovin kovin rauhallinen veitikka siellä masussa juuri silloin oli ja sykkeet pyöri tasaisesti siinä 120-130 tietämillä. Kätilö ei ollut tyytyväinen ja sanoikin että saadaan jatkaa varmasti sitten lääkärikäynnin jälkeen uudella käyrällä. Siitä sitten lääkärin luokse. Peruskuulumiset/pohdinnat ja ultra. No, niistä ultran mittauksista selvisi että vauva ei ole kasvanut reiluun viikkoon kuin 67gr... Vähän eri mittaustuloksia lääkäri sai pariin otteeseen mutta tuo yllänäkyvä paino on kirjattu äityskorttiin. Eli 2567gr, huoh. Eli istukka ei enään näytä olevan kovinkaan mukava vaaville kun jättää ravinnoitta. Muuten masussa kaikki oli hyvin, vauva liikkui, lapsivettä oli hyvin, napanuoran virtaukset oli esimerkilliset ja kaikki muu vauvan elimistössä kunnossa. Istukka näyttää siitä ruudulta katseltaessa melkein täys valkoiselta kun sen pitäisi olla suht tasaisen harmahtava. Sisätutkimuksen teki myös, siellä kaikki ennallaan viime kertaiseen verrattuna. Sellaista.

Summa sumarum = Lähete Jorvin äitipolille, tänään jo soittivat ja haluavat minut sinne heti huomenna. Piste. Oi joi joi, arvaatte varmasti että nyt vasta jänskättää tätä mammaa!!!


tiistai 7. kesäkuuta 2011

- Sitä tätä -


Tänään,

ystävän luona mökkeilyä, aurinkoa meren äärellä, polskimista, saippuakuplia ja jäätelöä.
Kesäpäivää parhaimmillaan!

***

Kuvat ei taaskaan liity meitin päivään mitenkään vaan nämä on poimintoja sieltä täältä männä viikolta.


^ Yo juhlintaa


^ Kukkien keräilyä


^ Saaristoa



^ Ystäviä


Huomenna,

äitipolin kontrolli. Jännittää taas kerran mitä tuleman pitää.

***


sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

- Ihanaa kesää ihanaa -



Vitsit miten ihanat ilmat on olleet nyt! Näistä kuvista heti sen verran että ovat jo muutaman päivän vanhoja niikuin vaatetuksesta saattaa arvella. En millään jaksanut käydä uusimpia kuvia nyt läpi tähän postiin.

Meillähän oli äitipolilla käynti pe. Ihan on jännää nyt katsoa miten tämä raskaus loppujen lopuksi päättyy. Kaikki oli kontrollissa perjaatteessa hyvin, ainoa mikä omaan korvaan särähti oli se että painoa ei ollut tullut lisää viikon takaiseen 2500gr ollenkaan. Lääkäri meinasi että vauvat kerryttää painoaan yleensä 200-300gr viikossa näillä raskausviikoilla... Istukkani on siis todellakin kalkkeutunut ja "lohkoutunut" mutta napanuoran virtaukset oli kuitenkin yllättävän hyvät. RR on pysynyt hyvin sallituissa rajoissa eikä valkuaista pisussa ole. Hmm. No, lääkäri meinasi että yliaikaiseksi tätä raskautta ei ainakaan päästetä. Eli käynnistys tapahtuisi viimeistään laskettunapäivänä. Ensi viikolla meillä on taas seuraava kontrolli ja onkin todella jännä nyt nähdä että onko tuo poikanen silloin edes kasvanut. Jos hän ei masussa enään kasva niin mikäpä häntä siellä enään pidättelisi. Aikamoista.

Synnytyssairaalan valinta oli jo aikalailla tehty, lääkäri tosin sai meidät vakuuttuneiksi siitä että kannattaa mennä vielä tutustumaan Jorviin ja ottaa se yhdeksi vaihtoehdoksi. Jos meille tulee se tilanne että minun RR nousee, valkuaista esiintyy pisussa ja että raskaus käynnistettäisiin niin silloin hän suositteli valitsemaan jälkimmäisen. Siellä kun on lastenosasto valmiudessa heti JOS tarve vaatii. Ja toiseksi silloin olisimme niin minä kuin vauvakin samassa sairaalassa. Eivät kuulemma siirrä sekä vauvaa että äitiä. Olisi aika ikävää jos vauva jouduttaisiin heti siirtämään erilleen minusta. Niin meinasi käydä Adéan kanssa, minä naistenklinikalla ja neiti olisi viety juurikin Jorviin. No way tämä mamma sanoi silloi ja järjestyihän se paikka minullekkin joka vielä hoitoa tarvitsin. Eli sairaala on tuttu kyllä jo ja vaikuttikin todella kivalta paikalta. Viralliselle tutustumiskäynnille pyritään nyt vielä pääsemään.

Sellaista tällä erää.




Adéalla päällään perus HM:ää, Lindexiä ja Kappista. Valkoinen ohut huppari poikienosastolta mutta niin sopiva ja kiva tytöllekkin! Olenkin alkanut enemmän myös poikien puolelle vilkuilemaan tämän kivan paidan jälkeen.






keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

- * * * -



Voisin hypistellä ja pyöritellä näitä pienen pieniä vaatteita käsissäni aina vain uudelleen ja uudelleen. Aivan jotain ihanaa että kohta näitä pääsee pukemaan pienen ihmisen päälle. Meidän pojan.

Eilen meille siis kotiutui ellokselta muutama ihanuus. Alakuvassa näkyvä pyjamas ja neuletakki mm. Katsokaa nyt tuota pientä neuletakkia, kokoa 50cm. Voi..., kuin nukenvaate. Haalean, vaaleaa, sinistä. Niin vauvamaista ja suloista. Olen ripustanut muutaman vaatteen esille koska eihän näitä kaikkia söpöisyyksiä vaan voi laatikkoon kätkeä. Tämän naulakon alle tulee vielä hylly, pinnasänky onkin jo paikoillaan myös tuossa alapuolella. Kunhan saadaan hylly paikoilleen niin esittelen teille meitin pojan vauvanurkkauksen kokonaisuudessaan.




Yllä näkyy myös Newbies ihanuudet jotka oli vain saatava pikku miehen vaategarderoobiin vielä.Varsinkin tuo neulehaalari. Meillähän on jo yksi samanmoinen harmaana, isommassa koossa. Tätä valkoista olen pyöritellyt jo pariin otteeseen kaupassa ja otin tästä nyt pienemmän koon, 56cm. Lisäksi meiltä löytyy jo muitakin newbies vaatteita tuossa kauniissa sininisensävyssä joten hattu oli piste i:n päälle.

Alakuvissa näkyy vielä elloksen paketista kotiutunutta. Köhöm... syksyyn. Juu katsellaan jo hieman kauvemmas kuin vain kesään. Anorakki-mallinen takki helmenharmaana. Ihania yksityiskohtia, taskua, nappia ja resoria sekä kaunis ruutuvuori. Ja näiden kanssa hailakan vaaleansiniset vuorilliset housut polvipaikoilla. Sekä tietenkin pikku poposet täytyy ulkoilevalla poikasella olla. Saapi nähdä päästäänkö käyttämään näitä ollenkaan samaan aikaan takin ja housujen kanssa muttapa mutta. Tuo jalan koko on aina niin vaikea arvioida mutta olivat nyt ainakin pienimmät mitä sai. Mutta -> Ihana setti!