Kuulkaahan, tällä hetkellä minulla pomppailee sydän tuhatta ja sataa rinnassa, kämmenet hikoavat ja kädet haluavat vain äkkiä minun kirjoittavan että:
Meille tulee vauva!
Hieman taustaa, olen viikolla 15 (14+6), laskettuaika on 21.6.2011. Kesävaavi taas tuloillaan! Varhaisultrassa, marraskuun alussa, saatiin nähdä ensimmäisen kerran meidän kultapieni siellä masussa. Kaikki hyvin ja jännitys kasvoi. Pysyyhän pieni mukana, kai kaikki jatkuu hyvin? Joulukuun alussa kävimme NP-ultrassa ja siellähän se pieni elämänalku vielä oli. Itsepäinen olikin, antoi meidän ihastella itseään pitkän tovin ennenkuin suostui kääntymään edes sen verran että niskaturvotus saatiin mitattua. Ei ollut turvotusta, eikä veriseulakaan paljastanut mitään epänormaalia. Niin helpottunut! Nyt on takana myös jo pari perus neuvolakäyntiä, neuvolalääkäri ja sydänääniä pystyn lisäksi kuuntelemaan tässä kotonakin, kotidoplerilla. (Ostin Adéan odotuksen aikana, ihan huippu!)
Vatsa aloitti kasvunsa HETI kun olin saanut plussan raskaustestiin... Ihan oikeasti, ihan uskomatonta! Kun odotin Adéaa niin minun masu oli tämän kokoinen vasta viikolla 20... No joo Adéan raskaushan olikin hieman muuta kuin normaali. Mutta siis hieman olen ollut ihmeissäni tämän vatsan kanssa. Raskaudesta kerroimme heti perheillemme ja parille ystävälle hieman myöhemmin. Töissä pinnistelin viikolle 12 asti. Se oli VAIKEAA! Onneksi muodissa on tällä hetkellä paljolti löysähköjä yläosia, se helpotti hieman salailua. Adéalle olemme kertoneet myös, äidin masussa on kuulemma pikku-Hauva, jonka kanssa hän aikoo sitten leikkiä ja pitää sylissä. Ihana.
Olen voinut tässäkin alkuraskaudessa yllättävän hyvin, väsymys on varmasti ollut pahinta. Toivon että sekin alkaa jo helpottamaan. Hieman on ollut myös sellaista kuvotusta, ei pahaa oloa onneksi. Tällä hetkellä vaivaa aina siinä 11 pintaan aamupäivästä tuleva huimaus. Verenpaineet on olleet hyvät sekä hb kohdillaan. Joten tiedä sitten mistä johtuu. Ruokahalu on kasvanut valtavasti!! Koko ajan on nälkä ja jos ei syö säännöllisesti niin sitten kyllä on kuin kuolemaisillaan. Mielihaluina on ollut erityisesti kirpeät syötävät esim. Granny Smith omput (uuh niin hyviä), missä x namit ja appelsiinit. Ällötyksiä on ollut yleensä superherkku feta.

Pari pientä hankintaa on tullut tehtyä... Näitä ei vain voinut vastustaa. Kummatkin ajattelevat että vauva voisi olla vaikka poika, olisi sitten kumpaakin sukupuolta yksi, hienosti tuumailtu ;) ... Mutta kummatkin luulemme että sieltä on tyttö tuloillaan. Aika näyttää sitten. Toivottavasti helmikuun alussa tiedämme kun on aika rakenneultran. Niin pojalle kuin tytölle on aika selvät nimet jo valmiina. Tuntuvat niin oikeilta ja olikin yllättävää miten helposti näihin päästiinkään. Adéa nimeä kun iskä tuumaili piinaavan pitkään aikoinaan.
On ollut aika yllättävää ja riemastuttavaa lukea ensin Eeviskäisen elämää -Sinin kertovan raskaudestaan ja sitten Tyylilyylin touhuja -Annin heti perään samalla uutisella. Seuraan teidän blogeja lähes päivittäin joten oli/on kivaa että täältä löytyy kanssaodottajia ja mikäli nyt oikein muistan tai olen ymmärtänyt niin kesäkuussa on lasketut ajat molemmilla myös. Lisäksi ystäväpiirissämme on muutamaan perheeseen syntymässä toiset vauvat myös ensi vuonna. Yhdellä ystävälläni on laskettuaika viikko minun jälkeeni! Aika huisia.
*Puust* pääsinpä vihdoin tästä ihanasta uutisesta kertomaan!