lauantai 1. lokakuuta 2011

- Ulkoilmaa kera Muumien -


Tammisaaressa vietettiin kävelykadun 45-vuotis synttäriä ja keskusta oli erilaista häppeninkiä pullollaan.

Muumilaaksosta tulla tupsahti Muumipappa, -mamma, Pikku myy ja Nipsu esiintymään. Lavalla ne ilahduttivat lapsia Benny Törnroosin musisoinnin tahdissa laulaen ja tanssien. Lapsille oli järjestetty lisäksi kasvomaalausta, taiteilla sai myös oman muumikassinsa ja vieläpä löytyi poniratsastusta ja pomppulinnaakin!

Tälläiset tapahtumat on vain niitä parhaita. Samalla kerralla yhdessäoloa, ulkoilua, pikkuystäviä ja ilonpitoa.





^ Ponin nimi oli Pilli ja sekös oli hupaisaa Adéan mielestä.


^ Tämä valaankita pomppulinna oli ihan ehdoton ykkönen. Olipa jännää kun valas sulki suunsa ja sai jännäillä ja pomppia siellä sisällä. Puhumattakaan tuosta kurkkimisesta hampaiden välistä!



perjantai 30. syyskuuta 2011

- Luistellen... -


Aamulla kävelin meitin kylän yhden kirpparin ohi ja silmiini osui ikkunassa kahdet parit tyttöjen luistimia.

Ja siitähän se ajatus sitten lähti...


Olisikohan aika aloittaa uusi talviharrastus tulevana talvena pulkkailun ohelle ;) Jo viime talvena Adéaa kiinnosti kovasti luistelijat ja hiihtäjät. Silloin en kuitenkaan olisi voinut kuvitella neitiä vielä jäälle. Nyt ollaan taas vuotta vanhempia joten luulenpa että koitetaan. *köhöm* tai siis neiti saa koittaa. Jaa-a kuulkaahan, en edes muista milloinka itse olen viimeksi luistellut. En ole koskaan ollut kauhean innokas talviurheilulajeissa joten se on jäänyt peruskoulun jälkeen. Enkä ihan heti usko itselleni ostavani nytkään luistimia...

Adéahan on siinä talven aikoihin 3½ vuotta ja hienosti osaa jo tasapainotella. Milloin taiteillaan ulkona reunakivien päällä, esitellään osaamista yhdellä jalalla seisonnassa, hypellään milloin yhdellä milloin kahdella jalalla ja mitä vielä...

Kärsivällisyydestä en sitten tiedä... Vähän on ollut sellaista nyt ilmassa että heti menee naama ruttuun jos ei onnistu ja osaa. No, ehkä tämänkin "osa-alue" vielä ehtii kasvamaan ja kehittymään lisää tässä.

Kerro sinä:

- milloin teillä on aloitettu luistelemaan -

- minkälaisilla luistimilla -

- entäs kypärä? Sellainen on varmaan myös hyvä olla! Pyöräily- vaiko ihan luistelukypärä -

- millä tavoin on turvallista ensikertaa ottaa kosketusta jäänpintaan -

- entä, onko ollut kivaa? - 


Kaikki kuvat netistä löydettyjä

...Ja entäs se hiihtäminen sitten...




keskiviikko 28. syyskuuta 2011

- POMPdeLUX -



Kyllä! Ensimmäistä kertaa tilasin POMPdeLUXilta ja kuten monet muutkin sanovat
-> ei jää viimeiseksi kerraksi!

Aivan ihania vaatteita ja koko putiikin värimaailma on juuri eikä melkein meitä! Hinnat on omaan makuuni kohdillaan joten tuolta tilaa enemmän kuin mielellään. Tilaaminen hoitui muutenkin todella mallikkaasti, sivut on selkeät ja mukavasti tuli infoa siitä milloinka tilausta käsitellään ja milloinka oli lähtenyt matkoihinsa.

Viisi tähteä kyseiselle firmalle ihan selkeästi!

* * * * *


Mitä kassista löytyikään?


Tähän meidän ensimmäiseen tilaukseen neidille valikoitui tulevaan talveen ihanin haalari ikinä! Ai että silmä lepää tätä katsellessa... Saman sarjan tumput otettiin myös niin mätsää ainakin presiis eikä melkein. Tuon hymyilevän neidin päässä oleva pipo nyt valikoitui laatikosta vain sopivan värinsä ansiosta. Se on HM:n ohukainen puuvilla piponen. Mutta väri tosiaan on omaan mieleeni aikas kiva haalarin pariksi. Kengät tulee olemaan nuo Superfitin tummanruskeat joten pipo voisi olla myöt ruskea, niin kuin kukkienkin ääriviivat on haalarissa.


Adéa on nyt 96cm pitkä ja painaa n.14kg. Koska merkin vaatteet oli entuudestaan meille tuntemattomia niin haalarin kokovalintaan sainkin apuja Sirkulta ja Annilta (kiitos). 104cm haalari on aikas nappivalinta!

Jos tästä jotain pitää nipotaa niin toivoisin hieman tiukempia lahkeensuita. Kuvista sitä ei huomaa mutta luulenpa että lumi löytää lahkeista sisään aika helposti juuri tuon alareunan väljyyden takia... Ne voisi toki aika helposti fixata itsekkin sopiviksi.

Hanskoista valitsin neidille koon 92cm ja siinäkin koko osui juuri oikeaan.




Samaan tilaukseen oli vielä pakko saada jotain... ja loppujenlopuksi tämä Ofelia niminen pitkähihainen valikoitui mukaan. Oikein ihana ja mukavantuntuinen on. Väri ihana Dusty Purple.

- Oih ja Voih, im in löööv -



maanantai 19. syyskuuta 2011

- Saapastelua -


Ulkona sataa kaatamalla. *Urk* Siitä päästään seuraavaan aiheeseen mikä mietityttää.

 - Kumisaappaat -


^ Yllä olevat Lidlin ostin viime vuoden syksynä, kympillä. Ne on olleet ihan super hyvät neidin sirolle jalalle. Noissa kun on kapea varsi ja ovat matalat tuosta jalkapöydän päältä. Mutta niin se vaan on että neidin jalka kasvaa ja nämä on jäämässä auttamatta pieniksi. JOS jollakulla olisi tarjota meille näitä kyseisiä saappaita edulliseen hintaan koossa 24/25 niin kommenttiboxiin viestiä vaan!

Eli yritän tässä epätoivoisesti etsiä neidille uusia saappaita.



^ Didriksons merkkiset kumpparit näyttävät aika kapoisilta varresta. Muutenkin hauskat. Kuva täältä


^ Nämä Tretornin meillä kävikin jo. Aivan liian leveät varresta, muuten olisivat olleet kauniit. Kuva täältä.


^ Mitenkä sitten nämä Crocksit? Olen tainnut lukea kehuja näistä. Kuva täältä.


^ Nämä Vikingin on söpöt mutta varsi näyttää oikein levenevän ylöspäin... Kuva täältä.


^ Nämäkin Vikingin on tosi kivat mutta taas tuo varsi... Kuva täältä.


^ Timberlandin kumpparit on kyllä tyylikkäät ja ehkä tuo mallikin näyttäisi jo paremmalta... Mutta hintaa on aivan liikaa. Kuva täältä.


^ Bisgaardin harmaat on kivan eleettömät ja olisi helppo yhdistää ulkosettiin kuin farkkuihinkin. Kuva täältä.


^ Nämä on aikas veikeät. Kuva täältä.

Olisiko sinulla suositella jotakin merkkiä jolta tiedät löytyvän kapeaa vartta ja matalaa jalkapöytää?



torstai 15. syyskuuta 2011

- Kasvua -


Neuvolassa käytiin eilen pikku miekkosen kanssa ja hyvinhän tuo on taas kasvanut kuukaudessa. Enpä siis muuta uskonutkaan sillä tankkaa kyllä maitoa sen verran mielellään että pakkohan sillä on kasvaa. Piikit saatiin ja aikas vähinäänin niistä selvittiin. Tutti lohdutti kivasti ja ehkä myös se että isosisko siinä myös hääräsi mukana. Rokotuksista Aéon sai hieman jälkimaininkia illalla kun kuume päätti nousta. Pienen silmistä hyvin näki että nyt on väsy ja heiverö olo. Lämmintä nyyttiä kanniskelin siinä tovin ja omaan petiin kun pääsi niin nukahtikin heti yöunille. Yö meni ihan normaalisti, nukkui koko yön siis. Tänään on ollut aikalailla jo oma iloinen itsensä. Ehkä hieman uneliaanpi vielä mutta muuten.

Neuvolakuulumisia:

Paino: 6350g
Pituus: 62cm
Pipo: 40cm





Piti kaivaa esille tuo Vertbaudetin pukukin tänään kun on sen verran tuulinen päivä. Hieman reilu vielä mutta hyvin käytettävissä jo. Tosi ihana lempeine väreineen. Raitahuppari on neidin ajoilta ja pipo kirpparilta.


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

- ! ETSINTÄKUULUTUS ! -


Nyt olisi etsinnässä LENNE toppahousut. Edna on malli ja hopea pitäisi olla väriltään.

Elikkäs kuvan mukaiset housut siis tarvittaisiin meitin neidille tulevaan talveen! Kokona 92cm taikka ehkä 98cm kävisi myös?

Sano että juuri sinulta ne löytyy tarpeettomina!?

Viestiä kommenttiboxiin taikka tiinali (ät) karis.net





sunnuntai 11. syyskuuta 2011

- Aéon 3kk... -


Eilen täytti PikkuUkkosemme 3kk. Tuntuu että juuri vasta kirjoittelin 2-kuukautisesta poikasesta. TAAS on vain pakko todeta ääneen että aika rientää!

Meillä on neuvola tulevalla viikolla, tiedossa on ensimmäiset rokotteet, piikillä annettavaksi siis. Ensimmäisen rota annoksen Aéon sai silloin 2kk iässä mutta sehän on suun kautta annettava. Jännä päästä näkemään miten on poikanen kasvanut. Tuntuu että hän on jo niin iso poika!

Näiden meitin lapsosten vauva-ajat on olleet niin erilaisia tähän asti, kasvun suhteen siis. Kuukausi sitten kun Aéon sai 2kk mitoikseen 5270g ja 57,4cm niin katsoin että Adéa on ollut aikalailla samankokoinen vasta 4kk iässä = 5270g ja 59,5cm. Sen takia varmasti tuntuukin että Aéon on jo NIIN iso poika että.

Pajonhan tässä yhdessä kuukaudessa on taas tapahtunut:

-Ensinnäkin ruokahalu tuntuu kasvaneen hurjasti! Jos ja kun maitoa ei saa hetikohta ensi ilmoituksesta niin sitten huudetaan, ja kovaa. Että varmasti menisi jakeluun että hällä on NÄLKÄ!-

- Paikoillaan olo ja pelkkä ihmettely sitterissä ei ole enään niin kivaa. Saisi olla mielellään jotain katseltavaa koko ajan tai joku siinä naaman edessä juttelemassa hälle. Ja sitä juttua myös tulee sitten. Oi voi kun niitä asioita kerrotaan ja juttuja venytellään piiitkiksi "sanoiksi" -

- Leikkimatolla siis viihdytään, tällähetkellä Aéonin parhaita kavereita taitaa ehdottomasti olla Leijona ja Kirahvi jotka katselevat häntä koko ajan matolla ollessaan. Niitä huidotaan kovasti ja salaisuudet jaetaan välillä ihan hissukseenkin kuiskaillen ja hymisten -

- On tainnut myös hoksata että yskimällä saa huomiota. Kök köh ja kun mamma katsoo niin hymyillään niin mahdottoman leveästi kuin vain osataan, ihana! -

- Aéonin saa nauramaan ääneen kun käsistä nostaa taikka kun tuhisee kainaloon, voiko olla suloisempaa kuin pienen pehmeät naurut -

- Masullaan jumppaillaan myös päivittäin ja päätä kannattelee jo reippaasti. Mutta ei selvästi ole yhtä kivaa viettää aikaa masullaan kuin selällään joten aika usein hermostuu siihen touhuun -

- Adéan tempaukset kiinnostaa myös ja ilme kirkastuukin heti kun sisko tulee kimakalla äänellään vaikka laulamaan hälle. Myös koirat on huomattu nyt ihan erilailla -

- Sen verran on kasvanut tässä että vaatekoossa ollaan siirrytty 62-68cm kokoihin. Vaippakokokin on jo 3 -

- Unirytmi on säilynyt tässä kk aikana suht samana. Aamun ensi tankkaukset hoidetaan iskän kanssa siinä 5-6 aikaan, sen jälkeen miekkoset viettävät isä/poika aikaa siinä puolisen tuntia ennekuin uni jo korjaa taas pikkuherran ja isukki lähtee töihin. 8-9 aikaan heräillään sitten päivään. Päivän rytmi sitten hieman vaihtelee mutta iltaunille mennään aikalailla siinä 20-21 ja siitä nukutaankin koko yö hyvin - 






torstai 1. syyskuuta 2011

- Kotiin matkannutta -


Ellokselta:


Neidille valikoitui elloksen uudesta syys-mallistosta Vertbaudetin vaatetta. Aiemmin jo kokeiltu alushousuja merkiltä ja koko 86/92 on juurikin passeli neidille. Nyt otettiin kokeiluun "hipsteri" malli, vaikuttivat tosi kivalta päällä ja istuvat hyvin. Ja sitten muutamat sukkahousut viileneviin ilmoihin.


Sitten tämä suloisuus! Ihana fleecehaalari vanhan roosan värisenä. Kivat yksityiskohdat pilkkuina ja sydäminä. Ainut miinus tässä on että fleece on kuin jo kahteen kertaan pesty. Mutta muu suloisuus voittaa ja tämä jää neidille.

Sitten todettakoon että "naamakirjasta" on kyllä moneksi. Joku täältä meidän seudulta on perustanut sinne kirpputori sivut ja "alaosastoista" löytyy mm. lastenvaatetori. Nämä alla olevat Benettonin söpikset matkasivat muutamilla euroilla Aéonille eilen. Ihan super juttu!





tiistai 30. elokuuta 2011

- Ciraf + House -



Meillä sanoi modeemi irti sopimuksensa. Pari päivää yritettiin saada siihen eloa mutta eihän se enään meitin kanssa jaksanut. Muutaman päivän nettipimento oli ehkä ihan paikallaan mutta kylläpä sitä silloin huomaa miten sitä onkaan kiinni juuri esim blogeissa. No, nyt on pelit ja vahkeet taas kunnossa.


Pyörähdys Prismassa ja silmiini osui tämä tosi kiva Ciraf merkin rusettifleece. Ihana ja pehmoinen. Näitä oli kahta väriä, tämä ja valkopohjainen. Neidille ehdottomasti tämä utuinen lila, tykkään. Muutenkin merkiltä löytyy aina silloin tällöin tosi kivoja juttuja ja hinta ei ole mikään hirmuinen.



Toinen Prismasta löytyvä kiva merkki on House. Viime kerralla tarttui mukaan muutamat legginssit vaaleanpunaisina (tuotelapun alta näkyy väriä). Olenpa huomannut että kauniin vaaleanpunaisia legginssejä ei ihan joka paikasta löydä ja nyt osui ja upposi. Neidille pystyin jopa ottamaan koon 98cm sillä ovat kapeat.

Tuossa yläkuvassa näkyy myös aiemmin kesällä ostamani collegepaidat neidille. Aivan supersuloisen väriset nekin, juuri oikean sävyiset vaaleanpunaiset. Näitä katselin hieman myöhemmin uudelleenkin mutta silloin oli jo viimeiset koot alatangolla joten äkkiä menivät kaupaksi.


Yhdet kivat farkkucapritkin neidille löytyi tässä taannoin kirpputorilta. Hymyillyttää usein siinä vaiheessa kun katsoo kokolappua ja se näyttää esim. 62cm. Niinkuin näissäkin. 2€ pulitin näistä ja nyt loppukesään (vai pitääkö jo sanoa että alku syksyyn) ovat aivan mainiot. Muutenkin olen yrittänyt muistaa käyttää neidillä nyt capreja kun on vielä mahdollista. Kesällä kun tuntui mekot, hameet ja shortsit olleen ne käytetyimmät vaatteet. Aamuthan on nyt vilposia jo mutta päivisin mittarinlukemat kohoaakin usein vielä tosi lämpimiin lukemiin joten vielä voi kesägarderoobia pidellä osittain esillä. Ihanaa aikaa.