torstai 11. helmikuuta 2010

- Neljännestä neljäs... -


Pia Onnelen Oikut sekä Anni Tyylilyylin touhuja -blogeista ovat haastaneet minut kuvahaasteella joka menee näin:

Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se blogissasi. Selitä kuva.



Tämä kuva on kuvattu 2008 joulukuussa jolloin Adéa on hieman päälle 4kk. Meillä oli joulukorttikuvaukset meneillään tuolloin. Neiti istua röhnötti tyytyväisenä tuolissa ja odotteli koiria kavereikseen. Pieni pallero.

Laitan haasteen eteenpäin Houtten sekä Ihmisen poika blogeihin olkaapa hyvät.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

- Varaslähtö kesään? -




Sellaista meillä täällä kovalla tohinalla ainakin suunnitellaan! Etelänlämpöön lähtemistä siis. Jeeii! Noo, katsotaan nyt saammeko matkaa ja minne päin se lopulta meidän vie mutta katseet on suunnattu Keikkaan ja tarkemminottaen Kreetalle siinä huhti- toukokuun tietämillä.

Ja kun lämpöön on kerran tarkoitus lähteä niin ei muuta kuin tuumasta toimeen. Eli tänään käytiin katselemassa neidille hieman kesävaatetta, olipa ihanaa siirtää ajatukset kesään!




^ Muutama ihanuus löytyikin, kaksi valloittavaa! hametta, legginssejä, valkoinen t-paita, "bikinit" ja yksi pipokin kevääseen. Lindexiltä ovat nämä. T-paitoja ei vielä ollut oikein mitään. Tuo oikealla oleva Legon aurinkosuoja-setti on meidän kylän paikallisesta lastenvaateliikkestä ja sain sen -50% kun sattui sillä hetkellä hieman sotkeutumaan myyjän toimesta! Onni onnettomuudessa pienenpienestä tahrasta. Samasta Legon sarjasta ostin lisäksi aurinkohatun.

Kangaskengät ja sandaalit pitäisi vielä hankkia, niitä ei ainakaan meidän paikallisista kenkäkaupoista vielä oikein tahtonut löytyä. Ja sitten mietin että pitäisikö olla sellaiset "uimatossut". Altaalla estäisi liukastumista ja rannalla taas suojaisi jalkapohjaa. Onko jollakulla mielipidettä tälläiseen?






Loppuun vielä kuvanen erittäin tyylikkäästä neidistä. Hametta piti kokeilla ja samalla oli talvirukkanenkin jostain eksynyt käsiin. *hymyilee*

tiistai 9. helmikuuta 2010

- Tätä päivää -


Kuvia tältä päivältä. Perus arkea siis.



Hmm, näinpä se neiti välillä hassuttelee kesken ruuan. Meillä ehkä hieman paha tapa on se että neiti saa leikkiä syömisen ohella. Jossakin vaiheessa vauvana kranttuili paljon syömisen kanssa mutta kun sai jonkin lelun niin malttoi taas keskittyä syömiseenkin. Tämä tapa on jäänyt. Ensi alkuun syö oikein reippaasti itse mutta sitten tylsistyy ja touhuaa mielummin jotain muuta samalla kun äiti syöttää loput hälle. Usein näin. Alakuvassa vielä jälkkäriksi appelsiinia ja viinirypäleitä. Ne meneekin sitten ihan itse syöden ja nopiaa meneekin...




^ Tästä alkaa muodostumaan neidin lempipaikka päivisin. Olohuoneemme ikkuna laskeutuu näin alas ja on oiva tähystely paikka pihalle. Nyt kun tuo lumi työllistää kovasti "talkkariväkeä" niin meidänkin pihassa hyristelee usein traktori ja sen tekemisiä neiti seurailee mielenkiinnolla tässäkin kuvassa. Neidillä on muuten tuossa päällään Lindexiltä löytyneet ale"farkut" jotka ovat kokoa 92cm. Resorit lahkeissa jotka olen kääntänyt sisäpuolelle. Aivan oikeaa kokoa vyötäröstä. Taas voi ihmetellä näitä koko asioita näiden farkkujen kohdalla...




Adéa ja toinen koiristamme. Hellittelyhetki sohvan nurkassa. Ihania.

Huh eipä ole tämä videoiden laataminen turhan nopeaa puuhaa, ainakaan minulla. Taisi mennä puolikintuntia ennen kuin oli valmis...


lauantai 6. helmikuuta 2010

- Sisävaatetta neidille -


Tyttö autoon, oman äitini, siis mummun, mukaan noukkiminen ja eikun shoppaamaan naapuri kaupunkiin. Oikein hyvin löysin neidille vaatetta!



Se mitä lähdettiin ihan hakemaan oli perus bodyja. Sukkia ja sukkapöksyjä. Ne kaikki löytyikin H&M:ltä. Ja tietenkin vähän muutakin... Pari pipoa kevääseen sekä sormikkaita. Kahdet ihanat farkut. Oloasu ja pyjamas setti. Sekä kasa henkareita kaupanpäälliseksi ;) H&M:n lastenhenkareita pyydän aina mukaani. Valkoiset ja simppelit.




^ Muutaman ihanan ostoksen esittelen erikseen. Tämä neule on Prismasta. Tykkään paljon heidän Ciraf merkin vaatteista. Edullista ja hyvää.




^ Nämä farkut siis H&M. Ihanaa pientä extraa housut pullollaan. Tuo möllöttävä Nalle on Tutan collegepaidasta, setti johon kuului myös palloverkkarit, -50%.




^ Lindexin ihana farkkumekko! Tätä olen hypistellyt jo pari kertaa joten nyt se sai viimein kodin meiltä. Sopii niin juhlaan kuin arkeenkin. Huomenna varmasti pääsee jo juhlahumuun neidin päällä!





^ Myssyt ja sormikkaat H&M.

Huomenna lähdetään neidin kanssa erään pikkuystävän 2-vuotis synttäreille. Oikein kiva iltapäivä tiedossa siis!
br />P.S KIITOS Mummulle neidin muutamista vaatehankinnoista!

perjantai 5. helmikuuta 2010

- Vaatekaapin sisältö -


Täällä pääsin kurkistamaan Lottiksen vaatekaappiin ja siitäpä intouduin kuvaamaan myös meidän neidin kaapin. Hyvä haaste sillä samalla tuli hiukan järjesteltyä vaatepinoja.



^ Yleiskuva Adéan huoneen vaatekaapista. Niinkuin meidän koko asunto, niin myös tämä kaappi on suoraan sieltä 70-luvulta. Noita vetolaatikoita pystyy hädintuskin vetämään ulos kun saattavat romahtaa... Vasen kaappi, kahdelle ylemmälle hyllylle kerään pieneksi jäänyttä vaatetta ja kenkää. Suurin osa onkin jo säilöttynä komeroon.



^ Ylimmässä vetolaatikossa on housut, bodyt ja t-paidat. Keskimmäisessä on pehmolaatikoissa pipot, lapaset ja sukat. Tällä hyllyllä myös pyjamakset ja sukkahousut etualalla. Alimmassa vetolaatikossa on sitten seuraavaa kokoa (86cm + joitain isompiakin)




^ Sitten oikeanpuoleiseen kaappiin. Ylimmällä hyllyllä odottaa ulkovaatetta kevääseen. Alemmalla hyllyllä säilytetään neidin lakanat, pyyhkeet ja peitot.




^ Vaaterekillä onkin sitten kaikki pitkähihaiset, hupparit ja villatakit. Pari takkiakin tässä on. Aika tiukkaa on ja olenkin suunnitellut että toinen rekki olisi mukava. Tuossa rekin alla säilytämme sitten vielä vaippapaketit ja kevään tulevia kenkiä korissa. Niistä en ottanut erikseen kuvaa, näkyvät kokonaiskuvassa.




^ Kauneimmat mekot säilytetään esillä, ihailtavana. Sekä myös neidin ulkovaatteet. Nämä siirtyvät sitten joskus remontin myötä varmasti eteiseen mutta nyt ovat olleet itseasiassa todella kätevästi kädenulottuvissa.




^ Sitten näytän vielä muutaman ale-ostoksen. Yllä H&M villatakki. Ihana suloisuus. Näissä kuvissa muuten värit on kyllä hiukan sumeita, en viitsinyt salamaa käyttää kuitenkaan.




^ Tämä on ellokselta. Villatakki jossa on fleesevuori. Mahtava kevääksi ja kesäilloiksi!




^ Pitkähihaisia tarvitsee mooonta... ellokselta. Tässä on tosi kivoja yksityiskohtia ja saumoja. Yllätyin jopa ihan miten kiva paita tosiaan on ja niin pehmeä ja letkeä.




^ Tämä on stokkan alesta. En voinut vastustaa, aivan syötävän suloinen!




^ Tämä huppari taas ellokselta. Ihana! ihana! Ja tosi kivan värinen luonnossa.




^ Tässä hupparin rintamerkit lähikuvassa. Hauskat.




^ Sitten vielä samasta paketista tuli kapeat perusfarkut. Kuva takataskun sydänbrodeerauksesta. Sekä nämä kengät. Kaikki elloksen tuotteet merkiltä Vertbaudet. Meiltä löytyy aika paljon vaatetta kyseiseltä merkiltä neidille. Tykkään todella ja on hyvää laatua.







torstai 4. helmikuuta 2010

- Pohdiskelua -


Ei auttanut puun koputtelut...



Se oli siis ma iltana kun Adéa ensimmäisen kerran oksensi puurot. Samana yönä tuli seuraava oksu. Ti päivä normaali menemistä, tosin massu löysänä. Ti yö normaali. Ke päivä normaali, tosin silloinkin massu löysänä. Ke yö kaksi oksua ja massu löysänä.

Piti ihan miettiä tätä neidin vointia kun viime yö tosiaan oli mitä oli... Tämä "listaus" nyt lähinnä itseäni varten josko tauti jatkuu.

Voi että miten reipas tuo pikkuihminen kuitenkin onkaan. Yöllä oli tietenkin levoton ja pelokas tapahtuneesta mutta miten äkkiä kuitenkin rauhottui saadessaan olla turvallisessa sylissä. Hienosti kävi takaisin omaan sänkyynsä ja kuunteli kun hälle kertoi että nyt on yö ja pitää yrittää nukkua laittamalla silmät kiinni. Pieni KultaRakas.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

- Ihanaa ulkoilla -


Nyt on ihanaa ulkoilla kun on hiukan pakkaslukemat hellittäneet (-1,3*). Adéakin viihtyy ja mielellään touhuaa pulkan ja lumilapion kanssa pihalla.








Tämän pipon ja kaulaliinan olen tainnut tilata viime talven alesta, ellokselta. Tänään näitä sovittelin niin sainpa todeta että nyt jos koskaan on sitten käytettävä!

Alakuvassa näkyy Adéan menopeli, mielellään työntelee itse myös. Gesslein F6 malliltaan. Tosi kivat vaunut on olleet. Ja ehdottoman näppärät kääntyvien etupyöriensä ansiosta Nyt lumisena talvena olisi vaihtoehtona normirenkaatkin eteen mutta me ollaan pärjätty hyvin näillä!







Adéa muuten selvisi aika vähällä tästä meidän perheen vatsataudista. Oliko se nyt sitten ma tai ti kun iltapuurot tuli ylös keskenkaiken. Ja yöllä pienet oksut sänkyyn... Mutta siinä se. Löysä vatsa hällä on ollut, vielä tänäänkin, mutta kyllä on helpottunut olo että se ei neitiin toden teolla iskenyt. Nuhaneninä ollaan nyt mutta se on pientä.

maanantai 1. helmikuuta 2010

- Sairastelua -




Ensin iskä sairasti vatsataudin kera flunssan. Sitten oli minun vuoroni viikon päästä. Vieläkin on sitkeä nuha. Pikku neiti on myös flunssassa. Toivon, toivon todellakin että hälle ei vatsatautia nyt tulisi... Ei ole koskaan ollut eikä tarvitsisi nytkään tulla. Saas nähdä.




Kuvissa tämän hetkinen ratkaisu pyjamaksen riisumis "ongelmaan". Paikallisesta lastenvaateliikkeestä tosiaan ostin tämän Johan pyjamaksen -50%. Toimii.

- Plain Rain testailua... -


Välikausi vaatetuksesta kun puhutaan vähintäänkin joka toisessa blogissa niin senpä johdosta kävin kappeja penkomaan meilläkin. Mitä meillä on valmiina...? No sieltä löytyi viime syksyyn ostettu Ticketin plain rain. Ellokselta ostettu fleesevuorellinen kurahaalari ja kevättakki ohuella vuorella. Goretex lenkkarit, vuorelliset kumpparit + parit muut kengät ilman goretexiä tosin.

Plain Rain mahtuu vielä hyvin vaikka onkin 74cm (Adéa nyt 83,5cm). Ja alle mahtuu villa- taikka fleesehaalarikin. Kuvissa näkyy vielä syksyn kurat.... Tämä on muuten pysynyt todella hyvänä vaikka neiti silloin syksyllä paljon vielä remusi maassa istualtaan ja polvillaan. Tuon kuvissa näkyvän hatun ostin jostakin alesta, se ei nyt kyllä oikein miellytä vaikka onkin juuri nyt oikean kokoinen... katsotaan.







Eli mitä vielä tarvittaisiin? Yhdet/kahdet parit ulkohousuja, toiset reiman miniteckit ja mitäpä vielä... Yritän olla ostamatta turhaan montaa takkia, haalaria sun muuta. Syksy ainakin pärjättiin tosi hyvin tällä Plain Rainilla.