perjantai 9. huhtikuuta 2010

- Puiston lumitilanne... -


...on tämänmoinen. Hurjasti sulanut pääsiäisen aikana mutta kyllä sitä tuolla vielä on. Ei ollut vielä pahoja kuralätäköitä, ihan vain pari pientä. Loskasössöä. Mutta se ei menoa hidasta! Ihanaa kun tiet on jo suht kuivia ja täällä meillä aika hyvin on jo putsailtu soraakin pois. Kevät kevät!









torstai 8. huhtikuuta 2010

- Neiti autoilee ja on avulias -


Meidän torstai päivä alkoi puistoilulla. Tämän viikon työt ja hoitoilut on siis takana ja aika mahtavalta kyllä tuntuu. Luulen että tämä pehmeä alku työn sekä hoidon aloitukseen on vallan mainio ja sopii meille hyvin.

Tässä alla on kuvia ihan arkisesta kauppakäynnistä. Ensimmäisen autokärry-ajelunsa jälkeen ei neiti millään haluaisi enään muulla kaupassa mennäkkään. Aina sanotaan vastaan jos tavalliseen kärryyn joutuu... Näitä on vähän huono ja raskas vain työntää ja tavaratilakin on pieni. Mutta silloin tällöin suotakoon tämä ilo pienelle.





Kotona onkin neiti sitten aina auttamassa kauppakassien purkuussa. Näyttää olevan mahdottoman kivaa puuhaa nostella tavaroita kassista pöydälle tai antaa suoraan jääkaapin täyttäjälle. Neiti tietää jo mihin alakaappiin hedelmäpurkit pitää laittaa ja minne muovipussit lopulta survotaan. Tästä pienestä apurista on useinmiten kovastikkin hyötyä. Reipas!



keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

- Pikainen päivitys -




Niin minun kuin neidinkin eilinen päivä meni hyvin. Minulla oli ensimmäisen työpäivän aikana pääpyörällä monen monta kertaa kun uutta tietoa piti vastaanottaa niin paljon. Mutta kaikenkaikkiaan päivä meni hyvin ja oikein kivaa oli työtä tehdä. Neiti oli ollut taas reippaana hoidossa ja ensimmäiset päiväunetkin oli onnistuneet.

Tänään vielä työskennellään ja hoitoillaan ja loppuviikko sitten ollaan taas "vapaalla" kumpainenkin. Paremmalla ajalla palailen huomenna sitten!

maanantai 5. huhtikuuta 2010

- Pääsiäisen touhut -


No niin ehdinpäs käydä meidän pääsiäisen kuvia läpi. Kun neiti ja iskä uimasta palasivat niin ruokaa massuun pienelle ja uinumaan. Siellä tuo vieläkin vetelee päiväuniaan...




Neiti on ehtinyt tanssia kovasti mm. Tietsikalta tuli jotain iskän musiikkia ja se innoitti neidin liikkeesen.







^ Päästä varpaisiin Lindexiä. Tuo paita on ihan minun suosikki nyt! Aivan ihana.




Sitten kahviteltiin iskän synttäreitä.






^ Muori ja Adéa päivällisellä.




^ Mummu ja Mofa muistivat synttärisankarin lisäksi neitiä pääsiäisyllätyksellä. Munasta paljastui kaksi tipua ja yksi suklaamuna. Ja tiput sanoo *piippiip* kertoo neiti.





^ Mofan kanssa ihmettelivät löytöjä yhdessä.




^ Tervetuloa Westerby Gårdiin! Kävimme siellä pääsiäisillallisella Adéan kummien kera. Aivan lumoavan ihana paikka! Vanha päärakennus joka on kunnostettu wanhaa kunnioittaen, ja todellakin onnistuneesti, oli kerrassaan ihana paikka! Viiden ruokalajin illallinen teki sekin vaikutuksen.

Neiti maisteli kaikkea mutta eniten taisi olla mieleen omat eväät, viinirypäleet ja muumikeksit. Valitettavan nopeaan ne vain hupenivat ja lopuksi sai joko äiti tai iskä lähteä seurailemaan neidin touhuja. Jäätelö sai taas neidinkin hetkeksi pöydän ääreen mutta aika menevä tämä pikkuseuralainen oli kyllä... Huh.








Huomenna minulla on sitten ensimmäinen työpäivä! Adéalla sitämyöden hoitopäivä. Mahdottoman jännää päästä töihin pitkästä aikaan ja mikä kivointa niin täysin uusiin kuvioihin. Adéakin pääsee ensimmäistä kertaan hoidossa päiväunille ja toivon että jonkinmoiset unet saakin pieni. Muuten uskon neidin päivän menevän mukavasti kyllä.

- Neiti A... -


...velmuilee sohvalla.





Tämä pääsiäinen on ollut yhtä juhlahumua meillä, sillä iskällä sattui osumaan synttäripäivä samaan syssyyn.

Meitin pääsiäinen on koostunut markkinoista, pääsiäis/synttäri -illallisesta sekä vielä synttärikaffeista. Ja mikä tärkeintä, mukavasta yhdessäolosta! Nyt on aikaa levähtää tämä päivä. Iskä ja Adéa lähtivät uimaan ja minä kävin koirien kanssa lenkillä. Kuvia meidän pääsiäisen touhuista on tulossa kunhan saan ne läpikäytyä ensin...

perjantai 2. huhtikuuta 2010

- Simppari sovitusta... -


Sattuupa olemaan niin että meidän Kreetan lomaan ei ole enään kuin kuukauden päivät. Joten olihan se jo aika hiukan sovitella neidin simppareita... *hihhihhii* Tuo loman odotus on niin pinnalla ajatuksissa koko ajan että tälläistä sitä sitten puuhaa kun ei ole parempaa tekemistä. Ja vaikka sinne lomaan on vielä vaikka kuinka sitä aikaa niin en vain pystynyt hillitsemään itseäni sovituspuuhilta. Neiti oli onneksi innoissaan mukana äidin hömpötyksissä!

Meillä on kolme simpparia neidille, ruskea ja lime on kummatkin Legon. Lime alesta joskus. Ruskea kirppurilöytö. Ja kaksiosainen on Lindexin. Ihania kaikki ja kesäksikin vielä oikein sopivia. Sovituspuuhissa pidin neidillä vaipan päällä mutta muuten meillä uidaan ilman sitä.




Adéa koitti hienosti myös itse pukea simppareitaan. Ihanaa kun koko ajan tulee enemmän oma-aloitteisuutta ja yrittämistä esille.









Tämä bikini-setti on kyllä aika söpöinen.





Näitä loma-juttuja kuulee nyt joka puolelta. Neidin Fammu ja Onkkeli ovat juuri etelässä, kuin myös eräät ystävämme. Yksi tuttu on juuri tullut matkaltaan. Kuin myös Tyylilyylin touhuja-blogin perhe. Monessa blogissa haaveillaan ja suunnitellaan lomia tulevaksi ja monissa jo odotellaan sitä varattua matkaan saapuvvaksi.

- Pääsiäinen -




Iloista Pääsiäisen aikaa itsekullekkin!

Kovin äkkiä tuntui tämä pääsiäinen tulleen... Taisi tuo hoitoontutustuminen hiukan unohduttaa tämän. Meillä on tapana tuoda pääsiäistä esille tässä kotona ohra- ja rairuoholla, pajunkissoilla ja koivunoksilla (nyt ei ole) ja herkullisella pashalla ja namusilla. Tipuja ja noitia ei hyllyjen reunoille ole eksynyt. Voisi eksyäkkin jos vain löytäisin jostakin kivoja...








- Hieno tunnustus! -


Hetki elämästä-blogin Jassu muisti blogiani tällä hienolla tunnustuksella! Mahdottoman suuri kiitos tästä!



Minä laitan tunnustuksen eteenpäin blogiin: Päivien Viemänä, ole hyvä Nelly. Blogisi on suuhteellisen uusi tuttavuus minulle mutta tykkään seurailla teitin menoa ja hankintoja pienelle neidille.

torstai 1. huhtikuuta 2010

- Ensimmäinen hoitopäivä -


Väsynyt oli hoitopäivän jäljiltä tämä tyttö. Pieni Rakas.




Ensimmäinen hoitopäivä takana. Viisi tuntia Adéa vietti hoidossa tänään ja oli kuulemma ollut oikein reipas tyttö kaikinpuolin! Aamulla klo8 hänet vein ja siellä odotteli jo aamupuuro valmiina. Tämä oli ensimmäinen aamu jolloin siellä ei ollut vielä muita lapsia vastassa joten hieman enemmän kiehnäsi ensi alkuun siinä minun jaloissa. Mutta hetken päästä jo lähti leikkihuoneeseen katselemaan leluja.

Yleensä jos Adéa jonnekkin jää niin sanotaan kyllä heipat mutta nyt hän oli niin sopivasti siellä jo leikkien parissa niin sanoin vain hoitajalle heit ja eipä neiti ainakaan siihen mitenkään reagoinut vaikka varmasti kuuli. Siitä he olivat sitten siirtyneet aamupalapöytään.

Kerran oli kuulemma puolenpäivän aikaan tullut hieman itkua, mutta hoitaja ajatteli sen jo liittyvän pieneen väsyyn. Ja varmasti liittyikin, herätys kun oli tänä aamuna jo 7 aikoihin. Oli mennyt ohi sitten ja kun minä saavuin hakemaan niin vastaan tuli iloinen tyttö halimaan! Voih. Reipas pieni!

Minulla oli vielä vapaapäivä tänään. Pääsiäisen jälkeen sitten astun taas työelämään ja Adéa sitä myöten kokopäiväiseen hoitoon. Adéan kummitädin kanssa käytiin Ikeassa ja hieman ehkä tuntui syylliseltä olo... Mutta oli se parempi vaihtoehto kuin että olisin istunut kotona ja miettinyt vain neidin päivänkulkua. Puolustuspuhe.




^ Tämän yllä näkyvän kirjan olen nyt ottanut esiin laatikon kätköistä. Neiti on sen minun kummisedältä jossakin vaiheessa saanut. Se on Valittujen Palojen(?) Maatila-niminen kirja. Oikein kiva ja mielenkiintoinen sillä se on pullollaan avattavia luukkuja joiden alta paljastuu kivoja kuvia ja kertomuksia. Hauska muutenkin huomata miten Adéa jo tarkkaavaisesti katselee tälläistä kirjaa jossa on suurempaa kuvaa täynnä pieniä yksityiskohtia... Vai miten sen nyt sanoisi... No oli miten oli niin selvästi tosiaan katselee kuvaa ja näyttää sieltä häntä kiinnostavia juttuja ja availee luukkuja. Toivon että se vaihe jolloin tekee mieli repiä luukuja irti on jo siis mennyt...

Tuolla eilisillan postauksessa Ninni oli jättänyt kommenttia ja kyselikin näistä meidän hoitomuodon valinnoista. Vastaan tähän nyt. Kovasti sitä meillä mietittiin ja perhepäivähoitaja taikka ryhmäperhepäivähoito olivat ne jotka hoidon-hakukaavakkeeseen merkitsin. Ensisijaiseksi perhepäivähoitajan.

Kovin ristiriitaisia ajatuksia oli pääpullollaan kummastakin hoitomuodosta. Mutta Adéa kun on vielä pieni (1v8kk) niin koettiin että se kodinomaisuus jatkuu mukavasti perhepäivähoitajalla. Ei ole niin paljon häslinkiä ympärillä koko päivää ja ehkä jollakin tapaa saa enemmän huomiota. Toisaalta oli vaikeaa miettiä että miten osaa luottaa yhteen ainoaan hoitajaan kovin äkkiä. Ryhmiksessä kun on useampi ja valvonta sitä myöden ehkä parempaa ja vastuu jakautuu?

Suurin perhepäivähoitajan miinus taitaa olla se että hänelläkin on tietenkin oikeus pitää lomaa, olla sairaana tai muuta sellaista joka vie lapsen sitten yhtäkkiä täysin tuntemattomaan hoitopaikkaan. Se on kurjaa. Ryhmiksessä jos joku hoitajista sairastuu niin tulee sijainen ja lapsi saa kuitenkin pysyä tutussa ympäristössä tuttujen kavereiden kanssa.

Ja sitten mietittiin myös sitä että kumpi vaihtoehto tarjoaa lapselle enemmän aktiviteettejä? Ehkä ryhmis? Tämäkin on tosin hoitajasta kiinni. No, Adéa on sen ikäinen nyt että kaikki pienikin uusi on kovin suurta ja ihmeellistä.

Paljon asioita mietittäväksi mutta tämän hetkisen kokemuksen peruusteella jos uskaltaa jo sanoa niin olen tyytyväinen perhepäivähoitajaamme.