lauantai 26. marraskuuta 2011

- Kaksikon JouluLahjaToiveet / Kootut vinkit -


* Niin se vaan lähestyy se J-O-U-L-U *

Lasten lahjatoiveita olen tässä yrittänyt miettiä ja saada toivelistalle suhteellisen järkeviä asioita. Neitihän on toki selannut kaikki lelukuvastot läpi jo moneen kertaan ja oikeastaan mitä vain sivulla onkaan niin hän sen haluaisi... -Äiti tuon mä haluaisin, äiti mikä se on?- tyyliin näin. Leluja vaan on jo niin julmetusti että ihan mitä tahansa uutta krääsää emme toivo!

Me päätimme että ostamme kummallekkin lapselle yhden joululahjan. Pyritään siinä myös pysymään! 

Tässä alla kootut joululahjavinkit sukulaisille.
Huom! Toivottavaa olisi että rimpauttaisitte minulle vaikka ennen ostoksille lähtöä ettei sitten samaa tavaraa useampana kappaleena saada...

* * * * *


 Neidillä on yksi ylitse muiden toive olemassa ja se käydään aina silloin tällöin minulle kuiskaamassa korvan juurella. -Äiti salaisuus, potkulauta -




^ Puky Lillifee potkulauta, täältä. Kuvasta poiketen neidin laudassa ei tule olemaan tavaratelinettä. Uskon tämän olevan aika hitti! Adéalla on ennestään Lillifee juomapullo joten olikin aika hauskaa huomata sama teema tässäkin.
Tämä toive on siis jo toteutettu äitin ja iskän toimesta :)


* * * * *


 

^ Julbo Bubble aurinkolasit tulisivat tarpeeseen! Silmät ne tarvitsevat suojaa niin talvella kuin kesälläkin ja edelliset hyväksi todetut Julbot käyvät jo pieniksi. Ja näitähän löytyy optiikkaliikkeistä.


* * * * *




^ Neiti tykkää kuunnella musiikkia ja tanssia. Tämä Philipsin cd-radiosoitin on näppärän näköinen kokonsa puolesta ja tarpeeksi simppelin oloinen neidin käytettäväksi.
!Tämä toive on toteutumassa!

Ja olisipa kivaa jos olisi neidillä heti uutta musiikkiakin kuunneltavaksi! Eli toivelistalta löytyy myös jokin kiva lasten cd.
!Tämä toive on toteutumassa!

* * * * *




^ Muumi aterinsetti Hackmanilta. Välillä on neidille kovinkin tarkkaa millä välineillä syö ruokansa.
!Tämä toive on toteutumassa!


* * * * *





^ Duploilla neiti tykkää rakennella myös. Kuvissa on aika kivanoloiset Sairaala ja Omakotitalo setit joista jompikumpi voisi olla aikasta kiva.
!Tämä toive on toteutumassa!


* * * * *


^ Pulkka kestävillä metallisilla jalaksilla huom! Kuva täältä
!Tästä toiveesta on toteutumassa!


* * * * *



^ Yksi in juttu neidillä myös on... - Hello Kitty - tämä supistaan myös salaisuutena välillä. Kisuli voisi esiintyä vaikka värityskirjassa taikka dvd:llä. Eli suhteellisen pienimuotoisena kiitos. Neiti olisi takuuvarmasti onneissaan saadessaan jotain pientä Kittyä.
!Tämä toive on toteutumassa!

* * * * *





^ Elokuvien parissa on myös kiva viettää välillä aikaa joten joku uutukainen dvd olisi varmasti myös mieleinen. Muumit on esim pop ja niitä katsellaan useasti. (Nämä meillä jo on: Kadonneet lapset, Muumilaakson talvi, Viidakko seikailu, Satumainen smaragdi ja Hauskaa syntymäpäivää) Postimies Patesta löytyy jo: Juna karkuteillä, Pellenä, Traktoriposti ja Salaisuus)
!Tästä toiveesta on kerrottu eteenpäin!


* * * * *



^ Muumien Merenhuiske laiva voisi olla mielenkiintoinen kapistus... Muumitalolla leikitään ainakin Mummulandiassa aina innokkaasti joten luulisin neidin pitävän myös tästä "härpäkkeestä".


* * * * *




^ Ja kun Muumeihin päästiin niin jatketaan. Meillä ei ole vielä(kään) neidille omia saksia! Mutta paperin ja kuvien leikkaaminen on niin kivaa että omat olisi hälle saatava! Ja oikeakätiset kiitos.
!Tästä toiveesta on vinkattu eteenpäin!

* * * * *



^ ViewMaster. Iltasatuja meillä luetaan joka ilta ja välillä olisikin kiva tarjota hieman erilainen satuhetki.
!Tämä toive on toteutumassa!


* * * * *

- Ja ja, jospa neidille haluaa vaatetta hankkia niin koko 104cm alkaa olemaan kohta käytössä. Mutta huom. meillähän ei käytetä kovinkaan värikkäitä taikka printillisiä vaatteita... -

* * * * *

- Keväällä meillä tulee olemaan koko neidin välikausivaatetuksen uusiminen edessä... Ei mitenkään halvaksi tule sellaisen setin hankinta... Takki, housut, kengät, pipot ja lapaset. Eli lahjakortti paikalliseen lastenvaateliikkeeseen olisi enemmän kuin kiva! -


* * * * *



Mitähän tuolle Poikaselle sitten voisi pukinkontista löytyä... 

Kovinkaan suuria tarpeita Aéonilla ei ole ja lelujakin löytyy Adéan vauva-ajoilta. Mutta kyllähän pienenkin pitää muutama kiva paketti saada!




^ Robeez On the Field. Nahkaiset sisätossut, täältä tilattuna ovat jo matkalla. Haluan Aéonille jotkut jalkineet ja tälläiset pehmeät tossut on tällä hetkellä ainakin mukavat pieneen jalkaan. Tuossa kuvassa näkyvä jalkapallokoriste on ilmeisesti irroitettavissa ja luulenpa tossuja meillä käytettävän ilman sitä.
Tämä toive on siis jo toteutettu äitin ja iskän toimesta :)


* * * * * 



^ Omat aurinkolasit tietenkin Aéonille myös! Malli: Julbo Looping ja kokona saa varmasti olla 3. Adéan vanhoja hälle koitin juuri 3:s koossa ja aika hyvät ovat kyllä. Tuo sini/harmaa olisi väreistä kivoin. Ja näitähän löytyy optiikkaliikkeistä.


* * * * *



^ Repulle olisi tarvetta. Neidiltä löytyy jo Fjällrävenin Kånken joten sama myös veljelle. Värinä poikamainen Uncle Blue taikka tyylikäs Grafiitti.
!Tämä toive on toteutumassa!


* * * * * 



^ Sophie the Giraffe purulelu on niin symppis että sellainen olisi ihana. Malliltaan näyttää kivasti kädessä pysyvältä ja pehmeä kumi on varmasti mukava hampaitaan tekevälle. Vaikka täältä.
!Tämä toive on toteutumassa!


* * * * * 


^ Brion formula-auto. Kohta täällä jo kontataan niin toivotaan vielä vähän lisävauhtia ;)
!Tämä toive on toteutumassa!


* * * * *



^ Kun konttaaminen on hallinnassa noustaan tietysti ylös. Tästä Brion kävelyvaunusta saisi hieman tukea.


* * * * *






^ Perusvaatetta on hyvä olla aina valmiina seuraavassa koossa. Eli koossa 86cm voisimme vastaanottaa: verkkaria, veluuria, farkkua, bodya ja sukkapöksyä. Nämä kuvat on kaikki HM:ltä napattu ja sieltä yleensä löytääkin näitä peruskamppeita hyvään hinta/laatu suhteeseen. Ja värimaailma mitä toivotaan näkyy kuvassa. Harmaan eri sävyjä, vaalean- ja tummansinistä.


* * * * *

- Aéonille toivoisin myös lahjakorttia paikalliseen lastenvaateliikkeeseen. Hälle kun pitää myös jotakin välikausikampetta keväällä hankkia. Varmasti vipeltää menemään jo jollakin tyylillä maata pitkin nimittäin! -


* * * * *

- Paikallisesta lastenvaateliikkeestä löytyy myös IKI-IHANAT Joha-merkkiset vaatteet puuvilla/villaisina. Sitä super söpöä tähtikuosia eritoten toivoisin näkeväni Aéonilla vielä vain, en kyllästy siihen varmaan ikinä! Taikka reipasta sini/harmaa/valkoraitaa -


- Sellaisia vinkkejä pukinkonttiin -


- Pikkujouluna... -


Vihdoinkin myös meillä ryhdyttiin joulukortti-kuvauksiin. Kameran kun avasin niin akun virtataso näytti surkeaa 8%. Oi joi, kaikki oli pyntätty valmiiksi joten akun latauksiin ei ollut aikaa. Eli kuvan oli onnistuttava aikasta heti ensimmäisillä otoksilla. Ei paineita, neljä liikkuvaa "osaa" vain ikuistettavana.

Onnistui!

Ihme ja kumma mutta todellakin saatiin yksi-kaksi kivaa kuvaa! *Huh* Ja eipä se tietenkään tuo yllä oleva ole ;) vaikka superkiva tuokin. Koiria ei tosin saa unohtaa kuvasta joten joulukorttikuva on meitin nelikosta sitten.

- Mukavaa Pikkujoulujen aikaa -

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

- Rölli joka heilutti häntäänsä -



Tässä tulee hieman jatkoa tuohon Tättähäärä postille joka löytyy tuolta alempaata. Sieltä jäi nimittäin mainitsematta että meillä on meneillään jonkinmoinen Mörkövaihe neidillä.

Adéa on alkanut puhumaan paljon Möröistä, Hirviöistä ja Rölleistä. Aikalailla kaikki alkoi tässä joku aika sitten kun neiti tuli yöllä luokseni ja kipusi äkkiä pienesti täristen viereeni. Pienellä hennolla värisevällä äänellä sitten sepusti että hänen huoneessaan on Rölli. Piti tiukasti kiinni minusta ja sanoi ettei halua mennä yksin takasin kun se Rölli heiluttaa siellä häntäänsä.

No, minäpä siinä yritin rauhoitella neitiä ja sanoin että mennään yhdessä katsomaan onko siellä tosiaan Rölli kylässä. Mentiin pimeässä koska ajattelin että neiti ei muuten anna enään sammuttaa valoja ja alkaisi pahimmassa tapauksessa pelätä pimeää kun pitäisi jatkaa unia. Sitten kun saavuttiin huoneen ovelle, neiti kärkkäästi osoittaa pehmoleluhyllyä kohden ja sanoo -tuolla äiti, tuolla se Rölli on!- Katseltiin sitten pehmot läpi ja todettiin yhdessä että eihän siellä mitään Rölliä olekkaan. Unikaveriksi piti sitten saada hyllyltä uusi kainaloinen ja sitten olikin hyvä jatkaa uniaan.

Taisin juuri saada unen päästä kiinni kun hetken perästä neiti tulee taas siihen minun viereeni. Tällä kertaa ilmoittamaan pissahädästään. Vaikkakin oltiin käyty juuri. Veskissä sitten pohdittiin lisää näitä Röllijuttuja ja ihan reippaasti ja hyvillä mielin meni sitten takaisin nukkumaan.

Tuon yön jälkeen on kerran sitten tullut herättelemään samoissa merkeissä. Silloin oli kuulemma jotain hänen peiton alla. Siihen riittikin peiton "tuuletus" ja malttoi jatkaa uniaan.  


Päivisin neidin leikeissä saattaa esiintyä Hirviöitä ja Muumeissa jos on Mörkö mukana, tai muuten jänniä ohjelmia, niin huudetaan äiti kaveriksi katsomaan koska jännittää. Erilaisia ääniä kuunnellaan myös tarkasti ja kysytään useasti mikä ääni tuo oli?

Kaipa se on tuo mielikuvitus joka on nyt nostanut päätään niin paljon että nämä jännät jutut pyörii myös mielessä. Yllättävän reipas neiti oli kyllä noina öinäkin, ei itkenyt ollenkaan vaikka selvästi jännitti ja pelottikin. Varmasti paljon kiinni myös siitä miten aikuinen suhtautuu ja reagoi tilanteeseen. Itse pyrin olemaan koko ajan rauhallinen ja annoin neidin kertoa mikä oli. Jutusteltiin hetki ja mentiin katsomaan. Neiti sylkyssä ja ihan pimeässä tosiaan mentiin ilman mitään "kaikki valot päälle" härdelliä. Aika äkkiä neiti rauhottuikin ja oli heti valmis jäämään omaan petiinsä.

Yleensäkkin pyrin olemaan sellainen "turvallisen rauhallinen" ja reippaan asenteen omaava jos on murheita taikka pipejä neidillä. Sellaista TURHAA voivottelua yritän aina välttää koska liian usein näkee miten sellainen vain pahentaa tilanteita. Vähätellä en tietenkään halua pientä mutta juurikin reippaalla mielellä on ainakin meillä päästy pitkälle monessa asiassa.


Kaikki kuvat netistä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

- Ensimmäinen hammas -


Aéonilta on pilkistellyt kaksi hammasta tuolta ikenien alta tässä jo jonkun aikaa. Tänään sitten huomattiin Fammun kanssa että yksi niistä on puskenut nyt läpi! Ja ihan kohta juuri niitä on kaksi. Huisia.

Piti heti Adéan neuvolakorttia tutkiskella kun muistelin ettei näin aikaisin hälle vielä hampaita pukannut. Ja tokihan sieltä selvisi että neiti on ensimmäisen hampaansa saanut n.8kk iässä. Noita neuvolakortteja on kyllä kiva vertailla. Adéa on esim. kääntynyt vatsalleen myös kuukautta myöhemmin kuin veljensä nyt. 

Tsi-tsing hymyä huuleen, katsokaa mun tanssuja!


torstai 17. marraskuuta 2011

- Viisikuukautinen Veijari -


Taas on kuukausi vierähtänyt ja Poikanen on jo seitsemän päivää päälle 5kk.

Neuvolakuulumisia:

Paino: 8250g
Pituus: 68cm


Tämä mennyt kk on tuonut Aéonista esiin mm. monia usia luonteenpiirteitä. Onkin niin ihanaa kun pienelle alkaa  muodostautua omaa huomattavaa persoonaa.

Aéon on pieni hassuttelija, leikkii jo rievun taikka ruokalapun kanssa piiloleikkiä itsekseen puoli vahingossa. Tuhisee hyväntuulisesti kantajan kaulaan kikattaen ja sätkii ja hymyilee heti kun joku häneen päin katsahtaa. Tykkää myös kujeilla, jos vaikka kieltää häntä laittamasta kättä suuhun niin varmasti laittaa uudelleen. Siitä saa kivan leikin aikaiseksi ja on tosi kivaa kun mamma kieltää ja ottaa käden pois. Uteliaisuus on nyt myös todella valtaisaa, kaikkea kurkotellaan ja tavoitellaan. Pää kääntyy melkein kuin pöllöllä konsanaan kun pitää nähdä ympärilleen ja uudet maut ja äänet kiinnostavat. Kaikki laitetaan suuhun ja kaikkea pitää saada koittaa myös käteen. Sitten katsellaankin saatua asiaa silmät sikkurassa mutta tyytyväisenä.

Adéan touhut on nyt myös saaneet Aéonin kikattamaan ihan valtoimenaan. Siis jotain aivan ihanaa kuultavaa! Viimeisin naurunaihe oli se kun neiti pyöri vappuhuiska kädessään ympäri ja ympäri, loppujen lopuksi kaatuen. Voi jestas sentään, olisitte kuulleet/nähneet miten hauskaa se Aéonista olikaan. Neidin jumppatuokiot on olleet myös ilmeisen huvittavia sillä nekin on naurattaneet aikalailla. Ja se että pikkuveli kiinnittää huomiota häneen on tietenkin innostavaa ja Adéa onkin ollut äärimmäisen ilahtunut saamastaan huomiosta. Ihania ovat.

Koirat kiinnostaa myös paljon tällä hetkellä. Niitä seuraillaan todella tarkasti ja jos lähelle tulevat niin mielellään "paijaa" ja sohii hellyyttään jakaen...  





Muruset villapuvuissaan. Adéalla Muorin tekemä puku ja Aéonilla Girandolan. Pikku pakkasia on tässä ollut aamuisin joten näille onkin ollut käyttöä. Huomiseksi on luvattu jopa lunta saapuvaksi!

Aéon käyttää nyt aikalailla vaatekokoa 68cm. Muutamaa 74cm:ta. Tämän villahaalarin päälle oli tarkoitus käyttää tänä alkutalvena joskus jo odotusaikana kirpparilta ostamaani Lindexin talvihaalaria (68cm). Uhkaavasti näyttää nyt vaan hieman liiankin sopivalta se puku. Adéan vanha Ticketti odottelee tuolla myös jemmassa mutta se koossa 80cm on ainakin juuri nyt julmetun iso. Eli täällä on laitettu talvihaalari pohdintaa käyntiin. Katsellaan nyt mitä tehdään.



Ruokapuoleen:


- Päivän ensimmäinen maitotankkaus tapahtuu n.klo.6-7, 160ml -

- Aamupalaksi (klo.8-9) herranen nauttii hedelmäsosetta, vaihtelevasti ½-1purkkia. Ja sitten 160ml maitoa -

- Lounaaksi (klo.12-13) reilu 1dl kasvissosetta. Tällä hetkellä sekoitusta jossa on: perunaa, bataattia, kesäkurpitsaa, maissia ja purjoa. Ja peruna-porkkanavellillä notkistetaan. Maistuu! Ruokajuomana n.90ml maitoa päälle -


- Väli(uni)palaksi (klo.14-15) sitten 160ml maitoa. Välillä myös hedelmää -

- Päivälliseksi (n.17.00) aikalailla samaa kuin lounaaksi. Pohja on sama, eli perunaa. Välillä jää maissi pois taikka kesäkurpitsa-bataatti-purjo vaihtuu porkkanaksi. Lisäksi ruokajuomana se 90ml maitoa -

- Iltapalaksi (klo.20) yleensä hedelmää purkillinen taikka ihan maito 160ml -

Jotakuinkin tuolla mennään. Maitoa pitäisi ilmeisesti mennä enemmänkin päivän aikana, mutta en kyllä tiedä että mihin väliin sitä lisäisin ilman pukellusta sitten. Pukeltaminen on kylläkin vähentynyt ihan huimasti kun kiinteät aloitettiin -Siihen hurraa huutoja!-.

Muita makuja joita poikanen on maistellut = kukkakaali, parsakaali, avokado, banaani, mango, persikka, ruusunmarja.

Iltapuuroa maistettiin tänään ekaa kertaan. Muksun kaurapuuroa päärynän kanssa. Adéan ensipuuro aikoihin taidettiin maistella myös jotain tälläistä "vauvapuuroa" mutta aika äkkiä siirryttiin ihan perus eloveenaan ja samalla kaavalla mennään varmasti nyt myös. En muistanutkaan että maistuvat aika "ältsiltä" nämä vauvapuurot nimittäin. ...Minun mielestä, Aéon tykkäsi kyllä.




Adéa pynjää pikkuveljensä kanssa yhä enemmän ja enemmän. Leikittää ja auttaa hoitamisessa. Esiintyy ja pusuttelee toista. Aéon tykkää aikalailla kaikista neidin jutuista ja puhelee ja naureskelee siskolleen paljon. 

Vieläkään ei ole mitään mustasukkaisuutta ollut niinkään ja voisihan se näin jatkua...




^ Liikehdintää on alkanut tulla enemmän ja enemmän. Sitterissäkin sätkitään jo näinkin kovasti että melkein jo tipahdetaan lattialle. Mutta hauskaa on! Adéa ykskaks ilmoitti että kato äiti Aéon on hassusti -no katos vaan- Tuon jälkeen on "turvavyö" aina kiinnitetty. Muutenkin kun sitteriin joutuu niin päätä kannatellaan paljon ja aika istuvassa asennossa pitää saada istuskella. Masulleenkin on käännytty -siitä lisää hieman alempana!

Puhuminen on myös lisääntynyt ja nyt onkin tullut enemmän myös kimakoita huutoja ja kiljahduksia sekaan. Päristely on myös opittu, sylki lentää ja paidanrinnus on märkänä usein. Valitettavasti se näyttäisi olevan niin kivaa että myös ruokailun yhteydessä tätä on alettu harrastamaan...



- Tiistaina tapahtunutta -

Puhinaa ja puhkuntaa. Helistimen tavoittelua. Ja yks kaks, Aéon olikin jo masullaan! Hurraa Hurraa! Nyt se tapahtui, ja tietenkin sama toistui ja toistui kun kerran keksi miten pääsee kääntymään. Takaisin selälleen ei vielä osannut kiepsahtaa mutta katsotaan nyt kun vauhtiin pääsee että mitä seuraavaksi. Vitsit että tämä mamma on ylpeä.





lauantai 12. marraskuuta 2011

- Muutoksia ilmassa -


Juu, blogin ulkoasu meni nyt hieman remppaan. Kokeillaan ja katsotaan. Sain inspiksen Ninalta... Uskalsin! Saa kertoa heti jos jokin näyttää omituiselta tai ei toimi! Mää olen niin tumpelo näiden kanssa ja pelottaa melkein mennä ja muuttaa hyväksi todettua mutta onhan tämä hauskaa kun alkuun pääsee! Katsotaan mitä tästä tulee mutta itse tykkään tähän astisesta.

Blogin nimikin on ollut mietinnässä. Kyllähän sen muuttua pitää mutta mutta, mikähän se olisi. Nyt koitan muuttaa sen ihan vain Adéa & Aéon-nimiseksi (jos onnistun) ja mietin hieman lisää josko kaipaan jotain hieman "kuvaavampaa". Ehdotuksiakin saa toki laittaa!


Isänpäiväkin sunnuntaina. Paahtopaistin paistoin ja laitoin marinoitumaan tänään, toivottavasti sitä kehtaa tarjoilla sitten tälle meitin isämiehelle ja omalle isukilleni vaimonsa kera sekä vielä fammulleni... Ikinä meillä mitään päivällisiä tarjoilla tälläisinä tärkeinä päivinä joten hieman jänskättää kyllä.

- Mukavaa isänpäivää meitin omalle rakkaalle isämiehelle -

- sekä Pappalle, Mofalle, Onkkelille ja Fafalle -


tiistai 8. marraskuuta 2011

- Tättähäärä -



Se on Adéa, 3-vuotta ja 3kk. Oikea KultaRakas jonka menoa ja vilskettä on hupaisaa seurailla. Niitä oivalluksia ja riemuja. Sisällä toki kytee pieni tahtopakkaus joka tällä hetkellä koetteleekin äitiä ja iskää välillä u-r-a-k-a-l-l-a.  Aloin miettimään että minkälaisia nämä reilu kolmivuotiaat yleensä ovatkaan?

Tumma- lihavoituteksti lainattu täältä

3–4-vuotias

Kolme-neljävuotias lapsi on usein villi vipeltäjä. Hänellä on vilkas mielikuvitus ja leikit voivat olla myös rajuja. Vanhempien tulee auttaa lasta sietämään pettymyksiä ja epäonnistumisia, asettaa rajoja ja toisinaan rauhoittaa leikkiä.
Jokainen lapsi kehittyy omaan, yksilölliseen tahtiinsa, joten alla mainitut iät ja kehitysvaiheet ovat suuntaa antavia.

***************************************************************


Tiivistelmä 3-4 -vuotiaan kehityksestä
-V.punaiset tekstit omia pohdintojani neidistä-



•Uhmaikä näkyy vielä, mutta alkaa jo tasaantua.

Musta tuntuu kuin meillä olisi nyt vasta alkanut...

•Lapsi haluaa tehdä asioita itse, saada kiitosta ja myönteistä huomiota onnistumisista.

Juu kaikkea haluaisi tehdä itse ja melkein kaikkeen tarjoaa apua ja osallistumistaan. Ja kun onnistuu jossakin niin sanoo usein että -nyt sä oot äiti musta ylpee- Ja niinhän tämä äiti onkin.

•Lapsi voi olla herkkä ja pahoittaa mielensä helposti.

Voi kyllä, pienistä ihmeellisistä asioista voi tulla iso parku ja mielipaha. Neiti ymmärtää/huomaa myös toisten mielipahan ja silloin voi huuli alkaa väpättämään.

•Lapsi haluaa leikkikavereita, vaikka leikit eivät sujukaan aina ilman nahisteluja.

Joo-o, muutamasta kaverista puhutaan meillä PALJON ja usein neiti miettii että mitä sitten leikkivät yhdessä kun näkevät. Erimielisyydet tulee yleensä leluista tai siitä kuka saa tehdä mitäkin.




•Vanhemmista erossa oleminen, lelujen jakaminen ja oman vuoron odottaminen helpottuu lähellä 4:ää ikävuotta.

Adéa viettää mielellään aikaa esim "Mummu- että Fammulandiassa". Äitiä ja Iskää ei kuulemma ikävöidä. Sama pätee hoitopaikassa. Omat tietyt lelut onkin sitten tärkeitä ja jakaminen toisen kanssa voi tosiaan olla vaikeaa välillä. Ja juu, malttamattomuuttakin esiintyy tietyissä tilanteissa mutta aika kivasti jaksaa kyllä odotella vuoroaan.

•Lapsi nauttii erityisesti kuvittelu- ja roolileikeistä.

Kyllä. Aika usein meillä vaihtuu esim. roolit, minä saan olla se lapsi ja Adéa tahtoo olla äiti. Ja mielikuvitus lentää tällä neidillä niin että ei perässä pysy. Sellaisia stooreja kertoo välillä suu vahdossa että. Ja nehän vasta huvittaa ja ihmetyttää aina, mistä ne kumpuaakin?




•Rakkaus ja ihailu osoitetaan vanhemmille mahtipontisesti.

-Äiti, rakastan sua. Mä olen sun KultaRakas. Mä rakastan iskää, myös veljeä.-. Itse sanon aikalailla päivittäin rakastavani näitä omia mussukoita joten helposti on tarttunut myös neitiin tunnustukset. Välillä rakastetaan myös kavereita ja vaikka omaa ihanaa nukkea. Pikkuveljeäkin pussaillaan, halaillaan ja paijaillaan. Välillä saattaa kesken aamupalankin neiti saada halipulan ja sitten halitaan...




•3-vuotias käyttää jo useita sanoja ja lyhyitä lauseita, puhe alkaa olla selvää ja ymmärrettävää.

Kyllä täällä sellaisia paksun romaanin pituisia puheita välillä kuulee... Aikalailla selvästi kyllä jo puhua pälpättää.

•Puheesta voi puuttua yksittäisiä kirjaimia tai oikeat kirjaimet korvautuvat muilla kirjaimilla. Puhe voi olla myös takeltelevaa.

No välillä neiti kertoo niin innoissaan asioita että sanat menee kyllä niin kiemuraan kuin olla ja voi. Välillä sana lausutaan myös väärässä muodossa tai väärässä paikassa lausetta. Välillä saa myös funtsata kun saattaa ruotsinkielinenkin sana putkahtaa väliin että mitä ihmettä tuo nyt yrittää kertoa. Sitten tulee sellainen *ahaa* elämys kun ymmärtää mitä sitä kerrotaan.




•Lapsi kyselee paljon.

Voi kyllä. Onko joku löytänyt sen on/OFF kytkimen jo?? Yritän parhaani mukaan aina muistaa että tuo pieni ihminen on niin mahdottoman kiinnostunut asioista että ei malta olla kysymättä ja miettiä asiaa ensin itse. Välillä se on ihan mahdottoman huvittavaa, mutta, välillä raapasee kyllä hermoja... Miksi, miten, missä, milloin...

•Hän alkaa kiinnostua vauvojen alkuperästä ja sukupuolieroista.

Juu kyllä. Useinkin ihmettelee näitä vauva juttuja ja miettii mm että onko hän ollut myös minun masussa. Aéonin vaipanvaihto kiinnostaa myös, veljellä kun on pippeli.

•Lapsi nauttii loruista, riimeistä ja satujen kuuntelemisesta.

Iltasadut on meillä tulleet tosi tärkeiksi ja joka ilta luetaan ja lauletaan yksi laulu. Kirjastossakin käytiin juuri uusia satuja lainaamassa kun omat on jo moneen kertaan kuultu. Fammu hoitaa sitten tuon loru/riimi puolen oikein mallikkaasti. 

•Lapsi osaa luokitella esineitä koon ja värin mukaan ja ikäkauden loppupuolella laskea jonkin verran.

Värejä meillä mietitään usein ja käytetäänkin esim. annatko tuon punaisen mukin tai että minkäs väristä on ruoho. Neiti piirtää ja värittää paljon joten värit on kyllä aikasta tuttu juttu. Keltainen ja valkoinen on hieman sellainen kompastuskivi. Ne sekoitetaan vielä keskenään. Laskemisessa mennään välillä 1-10. Välillä menee jo kolmosen kohdalla seiskaan ja joskus sitten onnistutaan loppuun asti. Ihan vaihtelevasti. Hienosti osaa kertoa vaikka että hänellä on kaksi kassia kädessään ja näyttää sormillaan että hän on kolme vuotta.

•Mielikuvitus on vilkas.

Välillä saa kyllä vain ihmetellä että mistä se noita juttuja keksii? Neidin kertomukset on useinkin niin laidastalaitaan että kärryiltä putoaa. Sitten toisaalta kekseliäisyyttäkin löytyy, tyhjästä paperirullasta muodostuu vaikka kiikari taikka käsikoru.




•Lapsi kasvaa vuodessa 5–10 cm ja paino lisääntyy n. 3 kg.

•Sääret voivat olla pihtipolviset. 

•Useat oppivat kakkaamaan ja pissaamaan potalle tai pönttöön, mutta puolet lapsista tarvitsee vielä yöllä vaippaa.

Ensimmäinen potta meille tuli neidin ollessa siinä 10kk ikäinen. 2010 kesällä (2v) taidettiin sitten aika lailla jättää vaippa pois kokonaan. Siitä se lähti ja tosi äkkiä neiti olikin täysin kuiva ja reipas pottailija. Tätä nykyä pikku pisu voi lirahtaa pöksyihin vain jos ei millään malttaisi mennä vessaan tarpeeksi ajoissa. Näin käy kylläkin hyvin harvoin. Nyt 3-vuotiaana neiti käy jo vessassa aikalailla itsenäisesti. Pisut pyyhkii vaihtelevasti itse ja kädet muistaa pestä sen jälkeen. Potalla käydään enään harvanlaisesti sillä pöntöllähän ne isot tytöt pissii ja kakkii. Olenkin ajatellut laittaa potan kokonaan pois. 

•Liikkuminen on innokasta ja usein riehakasta.

No kyllä. Välillä tekee pahaa katsoa kun neiti viipottaa menemään kovaa vauhtia mutta kaipa se on vain sallittava ja annettava lapsen ilakoida. Ehkä se on vain vaikea uskoa että minun pieni osaa jo juosta noinkin lujaa pomppien ja pyörien välillä! Puhumattakaan kaikkialle kiipeämisestä... *Jäiks*

•Lapsi osaa hypätä tasajalkaa ainakin yhden hypyn verran, seistä hetken yhdellä jalalla, kävellä portaita tasa-askelin ja ajaa kolmipyöräistä pyörää, ikäkauden loppupuolella ehkä jo apupyörillä varustettua polkupyörää.

Kyllä täällä hyppiä osataan. Niin yhdellä kuin kahdellakin jalalla. Kaikkea on kokeiltu. Ihan oikea pyörä, apupyörillä, hankittiin viime kesän alkupuolella. Polkemaan neiti oppi tänä kesänä ja tykkää hurjasti. Pyöräillä hän voisi joka päivä. Tällä hetkellä harjoitellaan jarruttamista ja aika hienosti jo sujuukin.




•Lapsi voi piirtää välillä oikealla ja välillä vasemmalla kädellä. Hän osaa jo riisua ja pukea itse helppoja vaatteita.

Useinmiten piirtää ja "kirjoittaa" oikealla. Mutta joo, kyllä se kynä on välillä vasemmassakin. Meillä minä olen vasuri. Adéaa ei olla koskaan yritetty jompaan kumpaan käteen erikseen totuttaa vaan ihan itsekseen neiti on alkanut oikealla kynään tarttumaan. Useinmiten pitää pinsettiotteella, välillä koko "kouralla". Värityskirjoja on nyt alettu värittämään tarkemmin, useinmiten kuvasta tulee yksivärinen. Piirustuksista kerrotaan myös mitä esittävät. "Kirjoittamaan" on neiti myös alkanut, oikealta vasemmalle. Tunnistaa jo oman nimensä alkukirjaimen A ja iskän O:n.

Vaatteita puetaan ja riisutaan jaksamisen mukaan... Paitojen hihat voi välillä tuottaa ongelmaa ja välillä repiikin paita ressuja niin että äitin silmiä ahdistaa. Muistaa suht hyvin että esim. housujen lappu täytyy mennä vasten peppua. Ja että aluspaidan hihasta pidetään kiinni vedettäessä toista päälle... Vetoketjuja yritetään kovasti saada kiinni itse, välillä onnistuen. Nappeja ei olla hirveästi vielä harjoiteltu ja ne onkin vielä vaikeita. Kengät menee 50/50 oikein ja väärin.



Sellainen on meidän Tättähäärä, Adéa iso tyttö.




sunnuntai 6. marraskuuta 2011

- Tyttömäistä -


Adéa on ottanut oikean tyttövaiheen päälle. Joka päivä halutaan mekkoa, korua ja hiushärpäkettä. Puhumattakaan kynsilakasta ja poskipunasta. Pieni kassialmakin tytöstä on kuoriutunut. Ja jos sattuu korkokenkiä olemaan näkösällä niin niitä pitää saada sovittaa ja klonkutella menemään.

Mekko päällä pyörähdellään ja tanssitaan. Koruja ihastellaan peilistä. Kynsilakkaa tarkistellaan koko ajan ja pinnejä on välillä hiukset täynnä.

Ihania tyttöjuttuja!




Syysulkoilussa on kivaa saada kukkamyssy päähän ja kaulahuivia ei pidä unohtaa.


Ja äitikin tykkää. Tämä Lennen takki on vain niin kaunis neidillä. Menee hyvin niin ulkoilupöksyjen kanssa kuin ihan suorien housujenkin parina.




^ Tämä mekkohan löytyi kirpparilta tovi sitten. Yksissä juhlissa päästy jo kokeilemaankin. Tämä päällä neiti yleensä tässä kotosalla pyörähtelee ja tanssahtelee, helmat on justiinsa sopivat siihen puuhaan. No, on tämä päällä huollettu autoakin. Moneen menoon sopiva prinsessa unelma. "Mä olen äiti niin iloinen kun sä ostit mulle plinsessamekon!"


^ Tämä unelmamekko on enemmän äitin mieleen. Minymon ihana juhlamekkonen löytyi halpishintaan Facebookin kirpparilta! Ihana, ihana ja vielä kerran ihana! 


^ Samalta myyjältä ostin nämä parissa muussakin blogissa joskus näkyneet Chipmunks saapikkaat. Söpikset. Ensimmäiset mekkosaappaat meillä...


Sitten sitä härpäkettä = Asusteita. Kuulkaahan ihan perus säästöpörssistä löytyy välillä vaikka mitä ihanuuksia. Kuten yllä näkyvä kukkapanta ja alla olevat kuminauha "pannakkeet".


HM on kuljettanut neidille pari söpöisyyttä myös kaappiin.